keskiviikko 13. kesäkuuta 2007

Viina väistyy humalan lähteenä

Vappuna 1981 tamperelainen Aamulehti kertoi etusivullaan Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen johtajan Juha Partasen arvioita tulevaisuuden viinan käytöstä. Partanen arvioi, että ihmisen tarve vapautua arjesta viinan avulla saattaa olla väistyvä ilmiö. Juomisen tilalle tulisivat elokuvat, musiikki, uskonto, urheilukilpailut ja uhkapelit.

Saattaa -sanan kursivointi kirjoittajan.

Vappuna 1981 sampanjalla ja muilla vähemmän hienoilla Alkon tuotteilla skoolatessaan tamperelaiset ovat saattaneet irvailla dosentin kustannuksella, mikä lienee ollutkin Aamulehden tarkoitus.

Kevään 1981 näkökulmasta arvio on ollut hyvinkin relevantti. Uskoihan esimerkiksi Paavo Väyrynen (kepu) vielä monta vuotta myöhemmin Neuvostoliiton voittavan kylmän sodan ja vappuna 1981 tuskin kukaan olisi voinut kuvitella ketään muuta Suomen presidenttinä kuin Urho Kekkosen. Tosin huhtikuussa Kekkosen arvovalta oli saanut kolauksen Mauno Koiviston kieltäydyttyä eroamasta pääministerin paikalta, vaikka Tamminiemestä oli niin toivottu.

Keväällä 1981 maailma oli progressiivinen ja eteenpäin menevä. Työpaikoilla pohdittiin henkisen työsuojelun tärkeyttä suurempien ongelmien puutteessa. Yllä leijuvasta ydinsodan pelosta huolimatta kaikki tuntui olevan mallillaan. Ihmiset tosiaan käyttivät lisääntyvää vapaa-aikaansa muuhunkin kuin ryyppäämiseen.

Tilastotieteilijät ovat ajoittaneet nykyisen syrjäytymisen ja pitkäaikaistyöttömyyden juuret vuoteen 1983. Sen seurauksena Juha Partanenkin näki alkoholin kulutuksen tulevaisuuden hyvin erilaisena vuonna 1990.

Juha Partanen: Alkoholi ajassa. Tiimi 5/1990

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset