lauantai 20. lokakuuta 2007

Toleranssi


Niin sanottua nollatoleranssia on ehdotettu liikenteen lisäksi ratkaisuksi vaikka mihin. Esimerkiksi sairaanhoitajakouluun pääsemiseen. Mutta mitä se toleranssi oikeastaan on?

Bisneksessä puhutaan mielellään talentista ja toleranssista. Ne sopivatkin markkinaihmisille: talentti oli muinainen suuri raha (Homeroksen aikoina se oli härän arvo kullassa. Aleksanteri Suuren aikoina hopeatalentti oli noin 26 kiloa hopeaa. Uuden testamentin aikoina talentti oli noin 6 000 denaaria, kun denaari oli työläisen päivän palkka) ja toleranssi siedettävä mittavirhe (kuinka suuri virhe saa olla ennen kuin osa hylätään). Nollatoleranssi tarkoittaa siis kaikenlaisten poikkeamien täydellistä kieltoa. Kaiken on oltava täsmälleen samasta muotista. Täysin samanlaisia, virheettömiä.

Mielihyvällä luin Savon Sanomista pääkirjoitustoimittaja Erkki Ryynäsen kirjoitusta:

Nuhteeton käyttäytyminen on tavoitteena paikallaan. Lakisääteinen nollatoleranssi eri elämänaloilla johtaa kuitenkin säädösten sovellutuksessa mahdottomuuksiin. Jokainen lipeää jossakin joskus.

Yhteisötasolla nollatoleranssi haiskahtaakin diktatuurilta. Vapaa yhteiskunta ei voi toimia, ellei sen nivelissä ole hiukan liikkumatilaa. DDR on valvontakokeiluna tuoreessa muistissa, Pohjois-Koreassa tehdään yhä ihmiskokeita nollatoleranssilla.


Hienoa! Toivottavasti suvaitsevaisuus saisi laajempaa kannatusta.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset