keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Uleå oli ykkönen


Oulun kaupunkiin hankittiin vuonna 1914 kahdeksantoista uutta autoa. Näistä puolet oli takseja ja toinen puoli ostettiin yksityiskäyttöön. Oulun autokanta moninkertaistui vuodessa, ensimmäinen maailmansota pysäytti uusien kulkupelien hankinnan kokonaan kuudeksi vuodeksi. Vuonna 1914 Oulussa aloitettiin autojen paikallinen rekisteröinti, jotta hyrysysyt erotettaisiin toisistaan.

Auto on ollut aina statussymboli. Auton statusarvoa nostavat sen rekisterikilvet, tämä ymmärrettiin Oulussakin. Yksityisen numerolaatan OULU – 1 sai edustusautoonsa metsäteollisuusyritys Uleå Oy. Åströmin veljekset Hugo ja Hjalmar joutuivat tyytymään seuraaviin numeroihin, mutta he hankkivatkin käyttöönsä kolme autoa.

Rekisteröintipäivän perusteella Santaholma Oy johtaja insinööri Antti Santaholma olisi ollut oikeutettu Åströmien saamaan numero kakkoseen, mutta hän pyysi ja sai autolleen numeron kuusi. Santaholman liikehuoneisto oli Aleksanterinkadulla juuri talossa numero kuusi.

Uleå Oy piti tiukasti kiinni vuonna 1914 saamastaan ykkösestä. Kun huhtikuussa 1915 yhtiön ensimmäinen auto oli pakko-ostettu Venäjän armeijan käyttöön, niin kaksi päivää myynnin jälkeen metsänhoitaja Jarl Arnkill kävi poliisilaitoksella varaamassa rekisterinumeron edelleen yhtiön käyttöön. Toukokuussa 1915 kilvet asennettiin kuusipaikkaiseen Opel -henkilöautoon.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset