maanantai 10. joulukuuta 2007

Vakioitu tuote


Markkinatalouteen kuuluu, että myytävänä on vertailukelpoisia tuotteita. Että voi verrata hintoja, laatua ja muita ominaisuuksia. Tällainen vertailun mahdollistaminen edellyttää kaupattavien tuotteiden vakiointia. Sarjakuvissa on päädytty määrämittaiseen, 48-sivuiseen albumimuotoon. Tämä on selkeästi tiedossa korkeakulttuurisempiinkin taidetuotoksiin pyrkivien tiedossa. Vakioitujen määrämittojen ulkopuolisia teoksia on vaikea, ettei mahdoton saada laajamittaiseen levitykseen. Muun julkaisuasun valinta väistämättä johtaa siihen, että lukijakunta jää auttamattomasti pienemmäksi.

Tänään kirjakaupoissa kulkiessa vakiontiajatus tunki päähäni. Paljon oli hienoja kirjoja tarjolla, mutta joulumarkkinameininki teki sisällöltään kiinnostavista teoksista vain määrämittaista, vakioitua tuotetta.

Ärsyyntyminen nousi huippuunsa, kun muistin ajatuksiltaan konservatiivisen, mutta ilmaisultaan uutta hakevan argentiinalaisen Jorge Luis Borgesin (1899-1986) suomennetun tuotannon. Se käsittää kaksi nimekettä: Haarautuvien polkujen puutarhan ja Hiekkakirjan.

Nämä kaksi nimekettä osoittavat, että Suomen kustannustaloissa tekstejä käsitellään tosiaan vakioituna tavarana. Nimittäin Hiekkakirja pitää kansiensa väleissä kaksi Borgesin teosta, Brodien selonteon ja Hiekkakirjan. Haaratuvien polkujen puutarha on suomentajan valikoima.

Merkillistä on, että molemmat kokoomat on nimetty Borgesin todellisten teosten mukaan. Lukija harhautuu kirjaa luettavaksi valitessaan kuvittelemaan niiden olevan 'alkuperäisiä'.

Mutta määrämittaan saattaminen on siis tärkeämpää, kuin maailmankirjallisuuden kunnioittaminen. Julkaistu Hiekkakirja on 196-sivuinen. Kahtena alkuperäisteoksena julkaisten ne olisivat jääneet siis alle satasivuisiksi. Ei suomalaiselle kustantajalle sopiva mitta.

Se oli kirjailijan valitsema mitta ja muoto, selkeä identiteetin hakemista koskeva julkilausuma. Sellaisena olisin toivonut nuo teokset suomennoksinakin käsiini saavani.

Kirjakaupasta tarttui mukaan Le Monde diplomatiquen neljäs osa. Käymälässäkin oli sitä luettu. Ei ole ainakaan vakioitua tuotetta.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset