tiistai 4. maaliskuuta 2008

Ideologinen oikeuttaminen


Peräti harmillista. Vasta eilen havahduin huomaamaan, että huomenna Immanuel Wallerstein (kuvassa Fernand Braudelin kanssa) tulee vierailulle Suomeen. Olisi mielenkiintoista mennä kuuntelemaan ja näkemään.

Onneksi Wallertein on ahkera keskustelija, hän kommentoi ahkerasti maailmanmenoa. Viimeksi sitä, miten Obaman voitto saattaisi muuttaa maailmaa.

Edellinen kerta, jolloin olisi ollut mahdollisuus Suomessa kuulla Wallersteinin luennointia, oli 1988 Jyväskylä Kesässä. Silloin en vielä tuntenut Wallersteinin ajattelua ja toisekseen olin kesätöissä. Onneksi esitelmä on julkaistu Maailmankulttuurin äärellä -kokoomassa (1988).

Silloin Wallerstein käsitteli kulttuuria modernin kapitalistisen maailmanjärjestelmän ideologisena oikeuttamisvälineenä.

Tuota esitystä olen viime viikkoinakin pohtinut.

Siltalan veljesten lähtöä WSOY:ltä on julkisuudessa käsitelty pitkälti osoituksena siitä, että kustannusyhtiössä rahan tekeminen meni taiteellisten arvojen edelle.

Siihen en oikein usko. Useasti eri yhteyksissä aikaisemminhan on korostettu, että jos talouden lakeja olisi noudatettu, WSOY:n kaunokirjallinen osasto olisi lopetettu heti toisen maailmansodan jälkeen. Että se ei ole voittoa tehnyt, se on ollut konsernin taloudellinen riippa.

Olisiko taustalla ollut pikemminkin Esko Salmisen vaatimus lahtareiden kunnian palauttamisesta? Suuren oikeistolaisen suurromaanin toteuttamisesta Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian tilalle.

Esko Salminen ajatuksineen on kylläkin ollut Otavan ja Editan kustantama, mutta ehkä samanlaista on toisaallakin mietetty.

Että meni yli vaatimukset siitä, mitä pitäisi omalla työllään oikeuttaa.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset