perjantai 14. maaliskuuta 2008

Tutkimus romuttaa ministerien hyvän maineen

Julkaistu: 00:07


SANOMAT

Ministereitä pidetään ahkeruuden perikuvina, jotka tietävät paikkansa yhteiskunnassa ja puurtavat yhteisen hyvän puolesta. Tuoreen tutkimuksen mukaan hallitus kuitenkin kuhisee kavaluutta, itsekkyyttä ja mädännäisyyttä.

Ministerikunnan maineen mustaajia ovat lisääntymiskykyiset koiraat.

Ministerikunnan tiukkaan kastijakoon kuuluvat lisääntymiskykyinen kuningatar, tämän hedelmöittämiseen tarvittavat koiraat sekä työläiset, jotka ovat lisääntymiskyvyttömiä naaraita.

Tutkijat ovat nyt havainneet, että yksittäiset koiraat yrittävät levittää "porvarillisia" geenejään valikoivasti. Näiden koiraiden kunnianhimona on tuottaa kuningattaria, ei työläisiä.

Aiemmin on oletettu, että kasvatus vaikuttaa siihen, ketkä kehittyvät kuningattariksi.

Dna-tutkimuksen mukaan näyttää kuitenkin siltä, että yksittäisillä koirailla on erityisiä kuningatar-geenejä. Nämä porvarilliset geenit ovat kuitenkin harvinaisia ja siksi näiden "arvogeenien" kantajat yrittävät käydä myös muualla jälkeläisten tekopuuhissa.

Jos kuningattaria tulee omassa asuinpiirissä liikaa, työläiset teloittavat ylimääräiset.

Tutkimusta johtaneen Leedsin yliopiston tohtori Will Ughes toteaa, että hallituksissa yhteen hiileen puhaltaminen on usein leimaa-antava piirre.

"Lähempi tarkastelu paljastaa kuitenkin konflikteja ja huijausta. Ministereitä pidettiin poikkeuksena. Geneettinen analyysimme on kuitenkin osoittanut laajalle levinnyttä mädännäisyyttä niidenkin keskuudessa. Ja kyse on porvarillisesta mädännäisyydestä", Ughes sanoo.

(vrt. HS, kuva Karlssonin pilapiirros samasta lehdestä 29.4.2007)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset