keskiviikko 8. lokakuuta 2008

...ja yksi kommunistijohtaja


Tänään 1910 syntyi Cherryn kylässä Pohjois-Minnesotassa Arvo Gustav Hallberg, jonka maailma tuli tuntemaan Gus Hall nimisenä, ay-aktivistina, Yhdysvaltain Kommunistisen Puolueen johtajana ja nelinkertaisena presidenttiehdokkaana. Kuriositeettina Gus Hall sai viimeisinä vuosinaan enemmän huomiota kuin puolueen kannatus olisi edellyttänyt, Hall esiintyi muun muassa Michael Mooren TV-Nation -televisio-ohjelmassa. Kuriositeettina, kuinkas muuten.

Hallin vanhemmat olivat suomalaisia siirtolaisia, jotka olivat Puolueen perustajajäseniä. 15-vuotiaana Gus aloitti työt metsätyömailla, työkämpät -- niin täällä Suomen kuin Yhdysvaltojenkin syrjäseuduilla -- olivat aatteen opinahjoja. 17-vuotiaana hän sai jäsenkirjan.

Yhdysvaltain Kommunistinen Puolue oli hyvin suomalaisvoittoinen. 1920-luvulla jäsenistöstä yli 40 prosenttia oli suomalaissyntyisiä, Gus Hallia lukuunottamatta harva kuitenkaan sai merkittävää asemaa johdossa.

Lisäoppia Hall haki Moskovasta, jossa hän opiskeli Lenin instituutissa 1930-luvun alussa. Julkisuuteen Hall nousi vuoden 1937 Little Steelin lakon yhteydessä. Itse lakko oli surkea epäonnistuminen, tavoitteita ei saavutettu ja väkivaltaisuuksissa kuoli moni.

McCarthyn kommunistivainojen ajan Gus Hall oli melkein kokonaan vankilassa. Vainot alkoivat 1948 ja kahdeksan vuotta mielipiteidensä vuoksi sellissä istuttuaan hän vapautui vuonna 1959. Puolue kasattiin uudelleen ja Hall toimi aktiivisesti sen laillistamisen puolesta.

60- ja 70-luvut Hall kiersi puhumassa yliopistojen kampuksia. Presidenttiehdokkaana hän oli vuosina 1972, 1976, 1980 ja 1984. Sittemmin puolue on kannattanut demokraattiehdokkaita, kuten meneillään olevissa vaaleissakin. Ei siksi, että Obama edustaisi heidän vasemmistolaisuuttaan, vaan siksi, että McCainin valinta olisi huonompi vaihtoehto amerikan työläisille.

Presidenttiehdokkuuksien ja tietovisainnostuksen myötä Hall tuli 1990-luvulla Suomessakin tiedetyksi triviaksi. Jyrki Otila televisiossa kyseli ja vaikka vastaajat eivät tietäneet, katselijat tulivat tietoiseksi Gus Hallin olemassaolosta.

Viiden päivän päästä 13. lokakuuta tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta Hallin kuolemasta. Glasnostia tai perestroikaa hän ei koskaan hyväksynyt ja loppuun saakka toimi aatteensa hyväksi.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset