perjantai 3. huhtikuuta 2009

Sananvapautta vai kansankiihotusta


Odotan mielenkiinnolla, millaisia reaktioita syyte ja sen perustelut herättävät erilaisilla viranomaismielivaltaa periaatteessa vastustavilla tahoilla. Luultavasti odotan turhaan. Verenhimo on yltynyt sellaisiin mittoihin, että tavanomaiset etiikan lait ovat lakanneet olemasta voimassa.

Jussi Halla-aho 27.3.2009 syytteestään lyhyesti


Tähänkin Halla-ahon tarjoamaan "täkyyn" näytetään tartutun. Tavallisesti hyvin asioista perillä oleva Effikin on kummastellut, kun "sananvapauden käyttöä pyritään jatkuvasti rajoittamaan".

Effin tiedotteessa Tulkinnanvarainen lainsäädäntö uhka sananvapaudelle vedotaan myös Matti Nikin puolesta, sen osan lausunnosta voin allekirjoittaa.

Maailma on sana, mietti aikoinaan Samuli Paronen. Kielellä toimitamme valtavasti erilaisia asioita, joista suurin osa ei ole mielipiteen vaihtoa. Sananvapaus on mielipiteen vaihtoa, vapautta ilmaista itseään ja, yhtä tärkeästi, oikeutta kuulla toisten ajatuksia.

Kaikki kielellä ilmaistu ei siis ole sananvapauden käyttöä. Vanha liberaali, erilaisten yksilönvapauksien vankkumaton kannattaja, John Stuart Mill teki selvän eron sananvapauden ja kansankiihotuksen välille.

Millin mukaan jopa sama puhe eri paikoissa pidettynä saattoi olla joko mielipiteen ilmaisua tai kiihotusta ja verenhimon nostatusta. Torilla pidetty puhe energiayhtiöiden ahneiden johtajien optioita vastaan olisi sananvapauden käyttöä, mutta Fortumin pääkonttorin edessä pidettynä, Liliukseen suoraan kohdistettuna ja tiiliä, kiviä tms. kättä pidempää kuulijoiden tarjolle saattaen sama puhe olisi yllytystä omaisuuden tuhoamiseen ja ruumiinvamman tuottamiseen.

Internetissä tuo rajankäynti on tekemättä. Toivottavasti Halla-ahon juttu tuo siihen jonkinlaista tulkintaa.

Lopulta oikeudella on ratkaistavanaan kysymys: halusiko Halla-aho paljastaa ja valaista yhteiskuntamme rakenteita vaiko leimata ihmisiä ja ihmisryhmiä? Käsitykseni mukaan kyse on jälkimmäisestä. Samalla Halla-aho jakoi "tiiliä", ts. kielitieteilijänä laittoi kuulijoilleen tarjolle kielenkäytön malleja, joita käyttämällä muutkin saattoivat kiihottuneina toimia ihmisiä ja ihmisryhmiä vastaan.

Etiikan lait eivät ole lakanneet toimimasta. Niiden rajoja etsitään uudessa ilmaisuympäristössä.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset