keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Robinson Crusoe Jr


Osana Pentti Siimeksen 80-vuotisjuhlallisuuksia Yle Teema esitti illalla viihdeohjelman Robinson Crusoe Jr. Ohjelma lienee Pertsa Reposen käsialaa vuodelta 1976, lopputeksteissä kirjoittajaksi on mainittu Daniel Defoe Jr. Ohjaajaksi hänet kuitenkin mainitaan.

Ohjelman idea on jäänyt mieleeni, ja silloin tällöin isompia kiertoliittymiä ajaessa se tulee mieleen. Aikoinaan virikkeen ohjelmantekoon on antanut suuri Pitäjänmäen liikenneympyrä. Sitä ohjelmassa ilmakuvinkin esitellään.

Lyhykäisyydessään kyse on siitä, että toimistotyöntekijän (Pentti Siimes) pitkään ja hyvin palvellut Simca tekee stopin liikenneympyrässä. Hän ei saa autoaan korjattua eikä pääse vilkkaan liikenteen vuoksi pois. Robinson jää "saaren" vangiksi.

Pian elämä saaressa asettuu uomiinsa, Ähtärin eläinpuiston asukitkin (porot, sudet, ilvekset, jäniksen poikaset) saavat roolin. Merenneitona vilahtaa Ansa Ikonen. Ulkopuolinen maailma pohtii Crusoen kohtaloa bunkkereissaan ja televisiossa. Perjantainkin saarelainen saa seurakseen.

Pentti Siimes on roolissaan mainio, samoin Heikki Huopanen Perjantaina. Käsikirjoitus ei kuitenkaan ole niin mainio, kuin muistikuvat ohjelmasta antoivat olettaa. Kai vuosikymmenien varrella ympärille on kertynyt kaikenlaista muuta, jota ei ohjelmassa olekaan.

Ohjelman poliittiset piikit ovat vanhentuneita ja jäävät osin ymmärtämättäkin. Mutta ei se haittaa.


Pentti Siimes 80 v. 2/2 tulee uusintana perjantaina alkuillasta ja sunnuntaina aamupäivällä. Robin Crusoe jr perjantaina 18.9. klo 17:07 ja sunnuntaina 20.9. 10:22

4 kommenttia:

peteer kirjoitti...

Pitskun magneettisesta vaikutuksesta huolimatta, minua inspiroi eniten se ensimmäinen, "Ovi".

Myötähäpeän tunteesta seurasi jopa huono omatunto.

Oli se vaan niin hyvä.

Reijo Valta kirjoitti...

Minulta jäi eilen Ovi näkemättä. Muutoinkin on Siimeksellä varmaan parempiakin tv-roolitöitä kuin Robinson Crusoe Jr, mutta se pitkään mielessä pyörineenä oli kiva uusiksi nähdä.

Erkko Kivikosken "Ovi" on Elonetissä lyhytelokuvana mukana, ja asiasanoituksessa saanut luokitettelu "yhteiskuntakritiikki".

peteer kirjoitti...

Kai se sitten oli sitä, vaikka ei aivan kaikkea valitettavasti voi pistää yhteiskunnan syyksi.
Ehkä "Ovi" kertoi juuri sillä alueella liikkumisesta, jossa voi mahdollisesti tehdä jotain valintoja.

Reijo Valta kirjoitti...

Kiintoisa on tuo oravapyöräajattelu, josta Ovessakin oli kyse. Kuvitellaan, että jossakin lähimenneisyydessä oli aika, jolloin kaikki paremmin.

Ja sitten paljastuukin arkisto-ohjelmien kautta, että silloinkin oravapyörässä tunsivat olevansa...

Mutta palaan mahdollisesti Oveen, jos ja kun tuoreen katsomiskokemuksen siitä saan.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset