keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Heikura & Frangén: Eräs Mies


Alivaltiosihteeristä, Aristoteleen kantapäästä ja Tampereelta tutut Simo Frangén ja Pasi Heikura ovat kaikkien muiden toimiensa ohessa jatkaneet sarjakuvan tekemistä lähes kahdenkymmenenviiden vuoden ajan. Heidän Mies-strippinsä Kuoliaaksinaurattajat on ilmestynyt Rumbassa toukokuusta 1985 aina tämän vuoden syyskuulle saakka. Seikkailut ovat siis nyt ohi. Viime vuonna ilmestyi miesten neljäs kokoelma nimellä Eräs Mies! (Suuri Kurpitsa, 2008).

Miehen seikkailut Rumbassa alkoivat, ensimmäisen kokoelman (Minä, Mies! 1992)mukaan joskus 1980-luvun puolivälissä tai tarkemmin vuonna 1984, kuten alaotsikko Miehen vaellusvuodet 1984-1992 selvittää. Rumban tietojen mukaan aloitusajankohta oli toukokuussa 1985. Jo ensimmäinen strippi, Mies pistää pöydän koreaksi, oli valmista tavaraa ja melkein samoilla linjoilla onkin jatkettu koko historian ajan.

Frangén ja Heikura ideoivat käsikirjoituksen yhdessä ja Heikura piirtää. Kuvitustaitonsa Heikura oli hankkinut aikoinaan pidempää Patu Rankka -sarjakuvaa tehdessään. Sarjakuvassa Patu kolmine veljenpoikineen joutui rikkaan setänsä juonien myötä mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin.

Varhaisia Mies-strippejä on julkaistu Viivi & Wagner -lehdessä, väritettyinä. Oli lehdessä myös mainittu Mies pistää pöydän koreaksi, jossa Mies on poliittisesti korrekti ja sahaa pöytänsä koko Korean niemimaan muotoiseksi ja erottaa Etelä- ja Pohjois-Korean rajalla toisistaan. Molempien pääkaupungitkin pöytään tulevat mainituiksi. Tämä samainen aloitusstrippi julkaistiin Rumbassa 15/2009, kun sarjakuvan loppumisesta ilmoitettiin.

Mies ponnistaa samasta lähteestä kuin koko muukin Alivaltiosihteerihuumori.

Sarjakuvastrippi ei ole ollut muuttumaton läpi vuosien. Ensimmäisen vuosikymmenen strippien parivaljakko selvisi yhdellä sananmuunnoksella per kolme ruutua, mutta sitten vaatimustaso nousi. Seuraavissa kokoomissa stripissä oli vähintään kaksi, ja uusimmassa valittu aihepiiri pyritään tyhjentämään mahdollisimman tarkasti. Pari kertaa kuukaudessa ilmestyvässä stripissä siihen on mahdollisuus.

Sarjakuva on muuttunut vuosien myötä melkoisen absurdiksi. Patu Rankan aktiiviseikkailujen loppumisen jälkeen Heikuran piirrostyyli ei ole juurikaan muuttunut. Ei sellaiseen ole tarvettakaan. Miehestä on tullut Rumbaan on instituutionsa. Rumban puolesta seikkailut olisivat voineet jatkua. Loputuspäätös oli Frangénin ja Heikuran.

Marraskuussa 2003 Mies-stripin pari sanaili Rumban 20-vuotisjuhlien kunniaksi seuraavasti:

- Rumba on kyllä ehdoton suosikki!
- Näin on! Siinä on paras soundi!
- Ja sen sarjakuvassa on hyvä rytmi!
- Mutta jos Rumba olisi rakennus, mikä rakennus se olisi?
- Eikös se ole ketterä kuin Kekkonen, joten ehdotan Lepakon torppaa!
- Lepikkomies - Baldman!


Tinttiä ja kapteeni Haddockia on myös muistettu, kuten pari ruutua stripistä Lento 075 yllä osoittaa.

1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

Mikähän etiäinen käski näistä kirjoittamaan, päivällä kaupassa Rumbaa selasin ja siellä kerrottiin sarjakuvan ilmestymisen loppuvan.

Muokkasin juttua lisätiedon mukaiseksi.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset