sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Karri Kokko's Next Work


Kesällä Karri Kokko Lyhyttavaraliikkeessä kyseli kuka haluaisi kirjoittaa hänen seuraavan teoksensa? Tai oikeastaan kysymys kuului: "Kuka" haluaa "kirjoittaa" "mun" seuraavan "teoksen"? Parhaan teoksen toteuttamista luvattiin. Paras oli myös lainausmerkeissä.

Sari Hakala ja Troy Lloyd olivat kirjoittaneet kommenttilaatikkoon jo koko joukon "tarjouksia", kunnes eräänä kesäisenä päivänä Varkaudessa minäkin joukkoon lyöttäydyin. Myöhemmin mukaan tuli myös Satu Kaikkonen. Tekstiä virtasi.

Kaikki oli "paras". Niin syntyi Karri Kokko's Next Work (ntamo 2009), joka julkistettiin perjantaina. Eri kieliä teoksessa on käytetty ainakin tusinan verran, suomea, ruotsia ja englantia pääasiassa. Kustantajan mukaan käytetty kieli on "Rhaeto-Romance".


* Sari Hakala, Satu Kaikkonen, troylloyd, Reijo Valta: Karri Kokko’s Next Work. ntamo 2009, 206 s.


* * *

Perjantaina oli Helsingin Lasipalatsin kirjassa keskusteltu otsikolla Siis mikä äänenmurros, khrm? Keskustelussa kritiikin kirjoittamisen tapojen lisäksi nousi esille kuntannusmaailman muuttuminen ja runokentän ryhmäytyminen.

Runouden entinen "tuotantoketju" on kadonnut, todettiin. Uusi on muotoutumassa, ja tulevaisuuden runoilijat eivät välttämättä tarvitse julkaistuja kirjoja lainkaan osoittaakseen olevansa. Toisaalta kirjankaan merkitys ei enää ole sama (minkä voi juuri uuden kirjan ulos saaneena kepeästi heittää).

Ryhmiä tai piirejä en tunne. Keskustelussa niitä sanottiin Leevi Lehdon ympärille muodostuneen, mutta Lehto itse kiisti.

Lehto on uusia, erilaisia poetiikkoja tuonut ja synnyttänyt. Luoko ryhmän se, että käyttää näitä?

Itse julkaisin ensimmäisen runon vähän yli kaksi vuotta sitten. Se oli Leevi Lehdon koneella tehty ja pääotsakkeeltaan Onnitteluruno.

* Onnitteluruno 22.10.2007

3 kommenttia:

Leevi Lehto kirjoitti...

Lulu.comin julkaisusysteemi vaatii valitsemaan teokselle kielen - ja monivalintavaihtoehtoa ei ole. Runsaasta tarjonnasta valitsin niin sanotusti hätäpäissäni tuon "Rhaeto-Romancen", lähinnä koska se nyt ainakaan ei ollut totta.

Reijo Valta kirjoitti...

Hyvä valinta "Rhaeto-Romance" mielestäni on. Toteavalla tyylillä kirjoittaminen tuo tuollaista töksähtelevää, piti omaa innostusta peitellä, mukamas.

On kielivalinta sisällön kuvauksenakin onnistunut, varsinainen 'retoorinen romanssi'.

Reijo Valta kirjoitti...

troylloydin m3rkin7ä Karri Kokko's Next Work.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset