lauantai 12. joulukuuta 2009

ntamon kevään ohjelmasta


Kotuksen blogissaan Lasse Koskela ("Kustantaja tekee kulttuuritehtäväänsä?") ihmetteli WSOY:n kevään kirjaluetteloa. 122-sivuisesta hienolle paperille painetusta katalogista kävi ilmi, että kaunokirjallisuuttakin on tulossa. Tosin paljon vähemmän kuin uutuusluettelon pituus antaisi olettaa. Kevään ohjelmassa on vain kolme kotimaista.

"Niistä yksi on dekkari, toinen on ns. naistenviihdettä. WSOY:n kulttuurimissiota jää kantamaan se kolmas, Pekka Manninen esikoisromaanillaan Kiimakangas", kirjoittaa Koskela. Aiheesta todetaan "Kyä heikoo on." WSOY:han on Suomen suurin kustantaja.

Eilen illalla Leevi Lehto laittoi Facebookin muistiinpanoihinsa "alustavan ja osittaisen" ntamon kevään 2010 kirjat -listan.

Kotimaista kaunoa on pääosa, ja paljon enempi kuin kolme kappaletta vaikka kyseessä on WSOY:ta huomattavasti pienempi toimija. Pikaisesti laskien listalla on 38 uutuutta.

Uutisena listassa voisi pitää joitakin kustantajanvaihdoksia. Tammelta ntamolle siirtyy Kari Aronpuro. 70-vuotta täyttävältä konkarilta ilmestyy kevään mittaan kolme teosta, uutuus Kihisevä tyhjä ja kokoelmat suomeksi ja englanniksi.

Laitan nimekelistan loppuun tutustuttavaksi. Mutta ennen muita mainittakoon tämä

Satu Kaikkonen, Karri Kokko, Jouni Kemppi, Virpi Kemppi, Juri Nummelin ja Reijo Valta: velernic syoke mulnec
Word verification -runoutta.
ISBN 978-952-215-097-4. 130 sivua





Paal Bjelke Andersen: The Grefsen Address

Jusu Annala: C(l)OCKtailLUSTr@iON

Kari Aronpuro: Kihisevä tyhjä

Kari Aronpuro: Retro 1964-2009

Kari Aronpuro: Selected Poems in English

Russel Edson: Valitut runot

Hannu-Pekka Heikkinen: Pimeys

Teemu Helle: Oy

Tuukka Hämäläinen: Moottorit

John Keats: Runoja ja kirjeitä

Tuomas Kilpi: Nymfi

Matti Kilponen: Kehorasa, autochrist


Karri Kokko: Töllötin

Karri Kokko: Joku kirjoittaa peiliisi

Karri Kokko: Salattu suru

Rutger Kopland: Muisto, jonka unohdit

J-O. Mallander: Ode

Mark Mallon ja Sanna Saastamoinen (kuvitus): Aregemia

Teemu Manninen: Säkeitä I

Janne Nummela: Nurinaapinen


Miia Paani: Puut juurillaan ja nainen


Jyrki Pellinen: Pietarin kääntöpiiri

Jyrki Pellinen: Jules ja King

Jyrki Pellinen: Aku Ankan kolmas silmä

Jyrki Pellinen: Manhattan Miniatures

Merja Peuhu: Hiirileija

Maaria Rainio: Lasinaamio

Maaria Rainio: Keskeneräinen asetelma

Pia Ronkainen: Runoromaani

Timo Salo: Herakleitos heräteostos

Heikki Saure: Kirjoituksia maasta.

Jukka Tervo: IFA

Sinikka Tirkkonen: Ahmatovan merkki

Aini Tolonen: Isotäti lentää

Kaarina Valoaalto: Patsastuma matriarkaatin jalustassa

Meri Vesanto: [nimi avoin]

Juhana Vähänen: Nilkka



* ntamo

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset