maanantai 25. tammikuuta 2010

Kokko ja Valta: Performanssin jälkeen


Viime syksynä aina vuodenvaihteeseen saakka päivittäisenä rutiininani oli kirjoittaa huomisen uutisia Karri Kokon Lyhyttavaraliikkeelle. Kokko kirjoitti kaavan mukaan Helsingin Sanomista, minä sen mukaan missä maakunnassa satuin olemaan. Lähinnä Kalevasta ja osittain Savon Sanomista.

Nyt nämä huomisen uutiset on julkaistu teoksena Performanssin jälkeen. Näyttelyvahdit kuivaavat lattialle tulvineen veden (Osuuskunta Jyväs-Ainola 2010).



Ilmestymisen kunniaksi otin lehdet, Hesarinkin Karrin puolesta, ja viime vuoden loppupuolella kertyneellä rutiinillä kirjoitin niistä vielä kerran huomisen uutiset:

Hyvä, että Elin Nordegren käytti omaa nimeään.

Jin Xing Pariisissa vuonna 2004.

Georgialaiset, nuo viekkaat vaaliensotkijat

Jäätteenmäki ei ole vielä kertonut, lähteekö hän mukaan puheenjohtajakisaan.



Mutta Lahden Teatteri Vanhan Jukon esitys on jokaiselta sanaltaan, nuotiltaan ja värähdykseltään äärimmäisen, kurkkua kuristavan tunteellisen yhteiskunnallinen teko, joka palauttaa uskon kantaaottavaan teatteriin.

HS 24.1.2010



(Puskaradiossa huhutaan Oulun parhaasta teatterista.)

Hanna-Mari Uimonen viimeisteli OLS:n 2-0- ja 3-0-maalit Happeen verkkoon.

Taide pitää vanhat herrat vireessä

Niin yllättäen lähdit luotamme pois,
on niin kuin unta se vieläkin ois.

Hän istuu useiden neurokirurgian alan tieteellisten järjestöjen johtokunnissa.

Tarjoamme lauantaina ja sunnuntaina kääretorttukahvit sekä lapsille mehua ja karkkia!

Kaleva 24.1.2010

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset