lauantai 13. helmikuuta 2010

Laavukylä Oulun torilla



[Kuvia Poroferiasta 2008, 20092010, 2011 ja 2013]

Tänään Oulussa alkaa Poroferia-festivaali, joka yhdistää Euroopan laitojen kulttuureja. On saamelaisia joikuja ja flamengorytmejä.

Perjantaina iltapäivällä laavukylä oli jo torilla pystyssä, esiintymislavaa vielä viimeisteltiin. Aurinko paistoi ja Stora Enso muistutti olemassaolostaan.

Oulussa on meneillään myös saamelaisen kulttuurin viikko, muun muassa elo- ja valokuvia, porokilpa-ajoja ja seminaareja. Valveella esillä olevat porokuvat ovat Inkeri Westin.




5 kommenttia:

peteer kirjoitti...

Hieno rinnastus tuossa kuvassa nro 2.

Olen varmaan väärässä, onkos se todella näin, että tuota kodan muotoista väliaikaista rakennelmaa kutsutaan laavuksi? Anteeksi nyt kun kysyn tällaisena etelän vetelänä tyhmiä, mutta olen ymmärtänyt laavulla aina sitä ns. pulpettikattomuotoista katosta, jossa on korkein pystysivu kokonaan auki, ja sen edessä on tuli heti ulkopuolella.

(Lapissa puhutaan hauskasti "laavustelemisesta". Olen monta kertaa kuullut sen lausuttavan livenä. Äänensävy on usein jotenkin hellivä, sanojasta riippumatta, mistä olen päätellyt siihen liittyvän ko. laavustelijoilla ilmeisesti hyvin myönteisiä ja kaihoisia tuntemuksia. Mitä ikinä lieneekään, ihmiselämän valoisia puolia.)

Reijo Valta kirjoitti...

Täytyy nyt myöntää, etten nimitysten semanttisista yhteyksistä ole täydellisesti perillä. Kodilta nuo rakennelmat minustakin näyttävät, mutta festivaalien sivuilla ja muutoinkin on puhuttu torille nousseesta "laavukylästä".

Nyt kun asiaa tarkemmin pohtii, ilmeisesti lienee niin, että laavukylä voi koostua myös kodista? Eikä pelkästään niin, että laavuista, jotka todentotta ovat toisen näköisiä.

Korjaan tekstiin laavun tilalle "laavukylän" ja toivon jonkun osaavan valaista tässä pulmassa.

peteer kirjoitti...

...ihan vaan kansantieteellisiä ja kansanperinteellisiä käsitteitä nuo, mun mielestä, ei kait niinkään semanttisia...? Kun en oo väitteistä huolimatta kaikkien alojen asiantuntija, mutta yritän pinnistellen pitää joitain asioita joskus huumorin yläpuolella.

(sanavahvistus "picars". - Geometrinen pikarimuoto käännetty ylösalaisin olis niinku kota.)

Reijo Valta kirjoitti...

Tässä mitään vakavikkoja olla. Kota-huomautus tuntui kuin olisi raahelainen rivitaloasukas pihaltaan yllättetty. Nim. miten taas meni kirjoitettua ja painettua sanaa meni uskomaan, eikä omia silmiään.

Jos pelkän oman havainnon varassa olisi kirjoittanut, niin kotakyläksi paikan ehdottomasti olisin nimennyt.


Luin Siidan sivuja, ja niiden mukaan rakennelmat ovat kuin ovatkin laavuja. Porosaamelaisille ratkaisevaa ei ollut rakenne, vaan päällyksen materiaali ja sijoituspaikka. Poropaimenessa, -erotuksessa ja mm. markkinoilla käytettiin ns. umpilaavuja.

Siidan kuvauksessa kerrotaan näin:

Umpilaavu - Laavu tehtiin yleensä paikalla kasvavista koivu- tai mäntysaloista. Se katettiin louteella, joka oli usein ohuempaa kangasta kuin kodassa käytettävä loude. Tulta poltettiin laavun keskellä. Umpilaavua käytettiin asuntona kun oltiin poropaimenessa tai poroerotuksessa ja esim. markkinapaikoilla.

Oulun torilla ei ole voitu kyllä paikalla kasvanutta puuta hyödyntää :)

(laavustelusta taitaa olla postikorttimainen kohtaus Nils Gaupin Kautokeinon kapinassa. Ennen Suomen esitystä kohtauksesta leikattiin osa pois, koska Norjan esitysten jälkeen vanhempi saamelaispolvi sitä toivoi. Eihän sitä oman kulttuurin kaikkia saloja passaa koko maailmalle paljastella.)

peteer kirjoitti...

Hyvä kun selkis tuokin, tässä taas häiriköin vaan. Ja tottakai en toki ole vakavikoksi epäillyt.

- - -
Raahestako se tuskanhuuto kajahtikin? Luulen että uhreja on paljon paljon luultua enemmän. Eivät vaan vielä tiedä, kunnes näkevät, että naapurit hymyilee jotenkin silleen vinosti ja siitä alkavat epäillä, että NYT ON TALO TULESSA ! ("My house is burning" sivumerkityksineen esmes. Ties mitä inhimillisen elämän ihmeellisyyksiä tulee esiinriepotelluksi, jolle voi nauraa. Tai itkeä. No, vähintään kaikki kuviteltavissa oleva. Ja kamera on taas vanginnut intiaanin syvimmän ja salatuimman sielun.) Toisaalta olisihan se hyvä, jos ihminen pystyisi elämään myös yksityiselämänsä niin, että ei tarvitsisi koskaan lähteä rosikseen. Että voisi kehottaa ketä hyvänsä ohikulkijaa tulla tarkistuttamaan kaappinsa. Vai olisiko sittenkään. Enpä tiedä. Menisiköhän siitä elosta jotenkin maku pois.)

Nimim. "Taustat on tarkistettu ja moneen kertaan tutkittu"


ps.
Yllättävän hyvä leffa oli se kapinaelokuva. - Hyvä kun niitä saamelaisraukkoja ei sitten ihan liian perusteellisesti dokumentoitu. Jää jotain arvoitukseksikin. Mutta katsotaan vaan niin tuotantoyhtiö julkaisee tänä vuonna kahden levyn erikoispainoksen, jossa kakkoslevyllä "poisleikattuja kohtauksia"...


pps.
Tää ei voi olla tosi. Sanavahvistus "uncerten".
Kuka näitä keksii tuolla muovilaatikon sisässä?

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset