torstai 20. toukokuuta 2010

Puolipohja ottaa taas


Suonenjoen lahja suomalaiselle strippisarjakuvalle on Jope Pitkänen (s. 1947). Hänen hahmonsa ovat seikkailleen lukuisissa sanoma- ja aikakauslehdissä aina 1970-luvun alkupuolelta saakka. Näkymätön Viänänen on hahmoista savolaisin, kotiseudulle sijoittuu mansikkaisäntä Mauno Mansikan seikkailut.

Pitkään Pitkänen oli ainoa esimerkki, että sarjakuvien piirtämisellä voi Suomessakin elää. Kovaa työtahtia se kuitenkin vaati. 1970-luvulla moni lehti vaati kokonaan omaa sarjakuvaa, ja Pitkäsen piirtämien sarjakuvien määrä kasvoi ja kasvoi.

Vuonna 1977 syntyi Puolipohja, ravintossa pöydän alla viihtyvä juoppo. Vuonna 2009 Jope palasi Puolipohjan pariin ja Zum Teufel on koonnut nuo stripit yksiin kansiin, Puolipohja - vino comics... (2010). Teoksen lopussa on nelisenkymmentä vanhaakin 1970-luvulta ja alussa Jupu Kallion sivun esipuhe.

Syndikoitujen sarjakuvien kulta-aikana lukuisille lehdille tehdyt omat sarjat eivät toteuttaneet juurikaan syndikoinnin ideaa. Tarkoitushan oli, että piirtäjä tekee sarjan ja syndikaatti myy sen monille lehdille ja siten takaa tekijälle suuremmat tulot.

Monien sarjojen tekeminen heijastui työhön. Aikaa pikkutarkalle yksityiskohtien piirtämiselle ei jäänyt. Varsinaisten hahmojenkin piti olla nopeasti toteutettavissa. Niinpä Näkymättömällä Viänäsellä on vain lippis ja kaljapullo, Puolipohjasta näkyy pöytäliinan alta vain kengät (ja käsi ja lasi/pullo).

Uuden kokoelman ensimmäisissä stripeissä on avojalkainen Puolipohja. Tarjoilijat hommaavat vakioasikkaalle sukkahousut, koska jalkahiki alkaa vaivata työskentelyä. Näin Puolipohja jatkaa loppuun tutut mustat jalat pöydän alta pilkottaen.

Uusissa Puolipohjissa pääasiallinen juoma on pullokalja. 1970-luvulla ravintoloissa ei keskikaljaa juuri juotu, eikä varsinkaan pullon suusta. Alkoholitarkastajat olisivat moiseen välittömästi puuttuneet. Silloin Puolipohja joi pääasiassa teräviä (jaloviinaa, viskiä, vodkaa, rommia).

Viina on mitä oivin huumorin lähde suomalaisille. Siitä riittää ammennettavaa ja hauskuutusta sanomalehtien armottomille sarjakuvasivujen seuraajille.

Motoksi Jope on teokselle antanut "humala ilman viinaa on teeskentelyä".

Saatuaan julkaisupaikkoja useisiin lehtiin Pitkänen alkoi yhtenäistää tuotantoaan. Useimmat sarjat saivat päätöksen. Nykyisin Pitkänen piirtää vakituisesti kolmea eri sarjaa, Näkymätöntä Viänästä, Lempiä ja Cabaree Työnvälitystä.

Kaikkiaan Jope Pitkäsen strippituotannosta on koostettu jo yli kaksikymmentä albumia. Puolipohjatkin on kerran aikaisemmin kansiin koottu Kemin sarjakuvakeskuksen julkaisuun Puolipohja (1990).

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset