sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Suomitietous Yhdysvaltain kirjastoissa 1800-luvulla

1800-luvulla muutamat suuret Yhdysvaltain kirjastot ja pienemmätkin erikoiskirjastot julkaisivat luetteloita kokoelmistaan kirjoina. Näitä kirjoja on sittemmin digitoitu siinä missä muutakin ajan kirjallisuutta.

Eilen iltapäivällä innostuin Making of Americasta katselemaan millaista tietoa Suomesta amerikkalaiset kirjastot välittivät luetteloidensa mukaan.

Vanhin löytämäni kirjastoluettelo, jossa Suomi oli jokin teoksen nimekkeessä mainittu, oli Mercantile Library New Yorkissa. Vuonna 1850 painetun luettelon mukaan sen kokoelmiin kuului Jos. Acerbin Travels in Sweden, Finland, and Lapland, 1798-99 (London 1802). Muuta ei ollutkaan.

Italialaisen tutkimusmatkailijan Giuseppi Acerbin matkakirja oli hakujeni perusteella yleisin Suomea käsittelevä kirja vielä 1870-luvullakin. Seitsemässä yhdysvaltalaisessa kirjastossa oli teoksia, joiden nimeen Suomi oli nostettu. Viidessä niistä oli Acerbin Travels.

Sittemmin Suomessa Acerbin välittämää Suomikuvaa on tutkittukin, ja hän Lapin matkaansa on aika ajoin muistettu. Lapin kirjastot ovat tehneet retkestä oman sivustonsa: Giuseppe Acerbin matka Lappiin. Se on osa Lapinkävijät -kokonaisuutta.

Acerbin kirja kuului myös Kongressin kirjaston, Bostonin yleisen kirjaston, New Yorkin osavaltion kirjaston kokoelmiin ja Henry B. Humphreyn yksityiseen kirjastoon.

Mercantile Libraryn kokoelma täydentyi 1850-luvun mittaan. Vuonna 1856 julkaistun suplementin mukaan Suomi-nimekkeelliset teokset lisääntyivät kahdella. Hankittu oli John Barrow Jr:n Handbook for Northern Europe, jonka toinen osa oli alaotsikoitu Finland and Russia (London 1849), ja kenraali Monteithin toimittama Narrative of the Conquest of Finland (London 1854).

John Barrow vanhempi ja nuorempi julkaisivat laajaa valikoimaa käsikirjoja eri puolilta maailmaa. Kongressin kirjastossa oli myös juniorin kirjoittama Excursions in the North of Europe, through parts of Russia, Finland, Sweden, Denmark, and Norway (London 1835).

Maailman eri osia käsittelevien käsikirjojen julkaisutoiminta muuttui 1860-luvulle tultaessa tekijättömäksi, John Murray -kustantamon uusia laitoksia hankittiin ja niin Bostonissa oli Handbook for Russia, Poland, and Finland ensimmäisenä painoksena vuodelta 1865 ja toisena, korjattuna vuodelta 1868.

Kongressin kirjastossa Suomi-teoksia oli 1860-luvulla neljä. Acerbin, Barrow Juniorin ja Monteithin toimituksen lisäksi kokoelmiin kuului George Matthew Jonesin Travels on Norway, Sweden, Finland, Russia, and Turkey; also, on the coasts of the Sea of Azof and of the Black Sea (London 1827). Kenraali Monteithin teoksen alaotsake kerrotaan luettelossa, jolloin sen koko nimeksi saadaan Narrative of the Conquest of Finland by the Russians in 1808-9; from an unpublished work by a Russian officer. Ei siis suomalaisen kirjoittamaa näkökulmaa tässäkään.

Kaivostoiminnan, eli ajan termein vuoriteollisuuden, opinahjon Columbia Collegen kirjastoon kuului vuonna 1875 Moritz von Englehardtin Geognostic Umriss von Finland (Berlin 1820).

Helpoiten Suomi-tietoutta oli löydettävissä Bostonin yleisen kirjaston aiheenmukaisten luetteloiden avulla. Erittäin laajassa Boston athenaueum -luettelossa (julkaistu 1874-1882) "Finland" -termin alle on saatu kahdeksan merkintää. Kokoelmiin kuului mainituista Acerbi, käsikirja vuodelta 1865 ja Monteithin toimitus. Lisäksi oli tietopuolisista teoksista R. Bairdin Visit to northern Europe (New York 1841), ja muutamia nimettyjä suomalaisia käsitteleviä artikkeleita tieteellisistä lehdistä (mm. A. J. Sjögrenin Pietarin alueen suomalaisasutuksesta vuodelta 1834). Muutakin olisi löytynyt ("various articles on the Finnish language"), mutta tarkempia tietoja niistä olisi varmaan pitänyt kirjastonhoitajilta kysyä.

Bostonissa suomalaiset pääsevät itsekin kertomaan. Kokoelmiin kuului Kalevala, tosin saksaksi: Kalewala, das National-Epos der Finnen (Helsingfors 1852). "Finland" -hakutermin lopuksi kehotetaan 'see also Kullervo' - joka sisälsi yhden artikkelimaininnan, W. Schottin berliiniläisessä aikakauskirjassa 1852 julkaiseman tutkielman Kullervosta.

Acerbin näkemys oli laajalle levinnyt ja tunnettu vielä yli puolivuosisataa myöhemmin. Olihan hän ensimmäinen "länsimainen" ihminen, joka kulki matkan Torniosta Nordkappiin. Muutoinkin Suomesta tarjottu tieto oli pääasiassa Keski-Euroopassa ja Brittein saarilla tuotettua.

Amerikkalaisten kaunokirjallisten teosten nimekkeistä Suomi löytyi vain kerran. Rouva Susan Peyton Cornwall oli 1854 julkaissut teoksen The Finland Family or Fancies Taken for Facts (New York). Nimekkeestä päätellen teoksessa suomalaisille irvaillaan ykstotisuutensa vuoksi, ehkä tähän on vanhan Suomikuvan tutkailijan sopiva lopettaa tehtävänsä.

4 kommenttia:

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Täytyy ajan kanssa käydä näitä nimikkeitä läpi. Viimeiseksi mainitsemasi ei mainostekstinsä perusteella ainakaan ole Suomelle irvailua.

Reijo Valta kirjoitti...

Kiitos Kaisa. Pitäisi tosiaan varoa heittoja asioista joista ei tiedä tuon taivaallista.

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Omaksi ilokseni tarkistin saatavuustilannetta mainitsemillesi teoksille.

Acerbin kirjasta on erikielisiä versioita verkossa. Mainitsemasi englanninkielinen vuodelta 1802 esim Google booksissa kahtena osana. Barrowin myöhempi teos on minulle tuntematon, hänen matkakirjansa Excursions in the north of Europe: through parts of Russia, Finland, Sweden, Denmark and Norway on verkossa ja Suomen osalta puhtaaksikirjoitettuna toimittamassani kokoelmassa You Must Not Forget to Take Your Own Harness.

Monteithin kirjasta on verkossa useita digitoituja kappaleita. Bairdin kirja löytyy. Myös Jonesin teoksen voi lukea verkossa, tämä oli minulle uusi tuttavuus, eli kiitos vinkistä.

Suomi esiintyy aika monessa digitoidussa tekstissä. Poimintoja Virtuaalisessa kirjahyllyssäni (jonka tarkoitus oli alunperin hieman eri, mutta blogeilla on taipumus kehittyä suuntaan tai toiseen).

Reijo Valta kirjoitti...

Kiitokset etsimisestä, siinä suhteessa minulta jäi työ puolitiehen.

Mainittua You Must Not Forget to Take Your Own Harness kokoelmaa voi ostaa. Linkki yllä vie kaupan sivulle.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset