tiistai 1. helmikuuta 2011

Runoilijoiden kalenteri: 1. helmikuuta

1. helmikuuta
* Kello on kaksi yöllä. Stendahl, joka Volterrasta palatessaan on pyytänyt vieraanvaraisuutta Castel Fiorentinon maalaisilta, toteaa että hänellä on ollut aivan ihastuttava ilta kyntömiesten kanssa, jotka kertoivat hänelle kerrassaan "Tuhannen ja yhden yön satujen" lajityyppiin vertautuvia tarinoita, improvisoiden kukin vuorollaan.
* Tapansa mukaan Immanuel Kant lähtee huoneestaan täsmälleen kello viisi aamulla syödäkseen aamiaista. Mutta tämä vanha mies, jota pieninkin muutos elinympäristössä järkyttää, on täysin tyrmistynyt ja hämillään löytäessään viereltään -- tähän intiimiin aamuiseen aikaan -- ei ainoastaan uuden palvelijan, vaan lisäksi ystävänsä Wasianskin.
* Harry Heine kirjoittaa ensimmäisen runonsa vanhempiensa juhlahääpäivän kunniaksi. (suom. Anni Sumari)

Edellä on helmikuun ensimmäisen päivän tapahtumat Michelle Grangaudin (s. 1942) Runoilijoiden kalenterista. Teoksesta on suomennettu ote uutta ranskalaista runoutta esittelevään antologiaan Runoilevien naisten kaupunki (Tammi 2010).

Antologia on ulkoasultaan kaunis teos. Suosittelen lahjakirjaksi, sellaiseksi kustantajakin lienee kokoomaa ajatellut. Sisältökin on mielenkiintoinen.

Ensiselailulla tarkempaa lukuun tarttui yllä siteerattu, teoksen päättävä Grangaud. Hän on oulipolaisia, esittelyn mukaan anagrammien ja kokeellisen huumorin erikoisasiantuntija.

Runoilijoiden kalenteri ei suoraan suomalaiselle lukijalle avaudu, sillä meillä kustannusmaailmasta puuttuu kalenterikirjallisuustyyppi, johon Grangaud sanottavansa muotoilee. Lähinnä tulee mieleen Mitä Missä Milloin -vuosikirjojen päivittäiset osuudet. Ranskassa kalentereita julkaistaan mitä moninaisimmista aiheista. Kuten kirjailijoista.

Grangaud yhdistelee Runoilijoiden kalenterissa totta ja hämärrystä, kuten Hullun vuoden 1 helmikuun ensimmäisen päivän tapahtumista voi päätellä. Sumari on laatinut lukijan avuksi laajan alaviiteapparaatin, ettei kaikkea askarruttavaa tarvitse googlata.

Runoilevien naisten kaupunki.
Uutta ranskankielistä runoutta.

Toimittaneet ja suomentaneet Marja Haapio, Kristina Haataja, Jouni Inkala, Annukka Peura, Helena Sinervo ja Anni Sumari.
Tammi 2010
240 s.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset