torstai 28. huhtikuuta 2011

Ensimmäinen avaruusturisti


Rahalla saa ja hevosella pääsee. Kymmenen vuotta sitten tänään yhdysvaltalainen miljönääri Dennis Tito (s. 1940) lähti venäläisen Sojuz-avaruusaluksen mukana Kansainväliselle avaruusasemalle (ISS) ja saapui sinne pari päivää myöhemmin. Asemalla Tito oli reilun viikon, ja palasi turvallisesti maahan.

Erikoiseksi ja ensimmäiseksi laatuaan Titon matkan tekee se, että hän oli turisti. Matka asemalle ja takaisin maksoi noin kaksikymmentä miljoonaa dollaria.

Mikään tavallinen turistin tollukka Tito ei kuitenkaan ollut. Hän oli 1960-luvulla kouluttautunut avaruusinsinööriksi ja työskennellyt Nasalla aina 1970-luvun alkupuolelle. Yhdysvaltain avaruusohjelmien supistamiset saivat Titon siirtymään pankkialalle, miljoonien omaisuutensa hän hankki investointipankkiirina.

Intohimoaan avaruuteen Tito ei koskaan unohtanut. Hän seurasi pankkiirinakin tarkasti mitä rakettitieteissä tapahtuu, ja heti kun mahdollisuus avaruusmatkaan avautui, hän tarttui siihen.

Nykyisin avaruudessa on käynyt reilut viisi sataa ihmistä. Heistä seitsemän on Titon kaltaisia oman matkansa maksajia. Viimeisin avaruusturisti wikipedian mukaan on kanadalainen Guy Laliberté (s. 1959), tunnetun Aurinkosirkuksen (Cirque du Soleil) johtaja.

Laliberté kävi Kansainvälisellä avaruusasemalla venäläisellä Sojuz-aluksella syksyllä 2009. Sittemmin avaruusturismi asemalle on ollut hiljaista. Titon ajoista 35 miljoonaan dollariin noussut hinta on hillinnyt uusia matkaanlähtijöitä.

Kysyntä on lisännyt tarjontaa. Parinsadantuhannen dollarin hinnalla nykyisin pääsee juuri ja juuri avaruuteen kokemaan painottomuuden tilan 110 kilometrin korkeuteen. Näitä avaruuden keihäsmatkalaisia eivät ainakaan wikipedistit ole alkaneet laskea tai kirjata.

Ennen rahoituslamaa vuonna 2007 Ruotsissa suunniteltiin, että Euroopan kansainvälinen avaruussukkuloiden lentokenttä voitaisi sijoittaa Kiirunaan. Ainakin Kalevassa ajatusta pidettiin Pohjois-Suomenkin kannalta myönteisenä kehityksenä.

Ovat sittemmin jääneet suunnitelmat jatkokehiteltäviksi, eli odottamaan rahakkaampia aikoja. Tiedän yhden tämän kirjoituspöydän äärestä, joka heti lähtisi Kiirunaan katsomaan pienemmänkin kantoraketin taivaalle ampumista.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset