perjantai 30. joulukuuta 2011

Valtiontalo paketoitu


Eilen oli aikaa viivähtää ja katsella Jyväskylän keskustaa normaalia pidemmin. Unissa ja mielikuvissa entinen kotikaupunki on muuttunut paljon enemmän kuin todellisuudessa. Etenkin torin seutu ja Kirkkopuiston  Kilpisenkadun laita.

Unissa ja mielikuvissa on tehty hyviä ja huonoja arkkitehtoonisia ratkaisuja. Todellisuudessa tilanne on vielä ainakin periaatteessa avoin.

Kilpisenkadun varrella oleva Valtiontalo on Alvar Aallon varhaisia töitä. Rakennus on ravistunut pahasti, sortumavaaraakin on pelätty. Pari vuotta talo on ollut kokonaan tyhjillään. Alkuvuodesta kaupunki möi suojelukohteen rakennusliikkeelle, ja marraskuussa se laittoi talon pakettiin.

Peite toivottavasti kuvastaa sitä, mitä alta joskus taas tulee paljastumaan.




4 kommenttia:

Marmustoi kirjoitti...

Kauniita ja vähän haikeitakin kuvia. On ihan erityinen tunne, kun katselee lapsuutensa ja nuoruutensa paikkoja aikuisen silmin.

Reijo Valta kirjoitti...

Jyväskylä oli opiskelukaupunkini. Tässä talossa 1986 kaupunkiin muuttaessani toimi posti. Nuori sitä silloin oli, suoraan lukiosta tullut.

Uudessa ja tuntemattomassa paikassa tutut ja tarkkaan reguloidut valtion tarjoamat palvelut toivat turvaa.

Riku Riemu kirjoitti...

Meillä se purettiin, kahdeksankymmentä luvulla rakennetun kaupungintalonkin kauppakeskuksen tieltä lanasivat.

Virastotalon lennättimessä veljeni oli koulun jälkeen lähettinä. Minut kerran 16-vuotiaana sinne putkaan pistivät, kun erehdyin partiolle elokuva-arvostelua kahdeksasta surmanluodista esittämään.

Paljon muistoja.

Reijo Valta kirjoitti...

Hauskasti Youtube suositteli autiosta Postitalosta kuvatun pätkän jälkeen katsottavaksi Real ghost videota.

Menneisyyden haamukuvia muistelot tieten herättää, onneksi hyviä henkiä, eikä räyhä-.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset