lauantai 25. helmikuuta 2012

Laulavaa jäätä


Jos Suomessa on innostuttu suurten lumilinnojen rakentamiseen, niin Norjassa on jouduttu jäämusiikin pauloihin. Tv-uutiset promosivat eilen illalla Terje Isungsetin jääkonserttia. Piti lähteä Oulun kauppatorille ottamaan selvää mistä oikein oli kyse. Saman ajatuksen oli saanut moni muukin. Torille tehty katsomo oli tupaten täynnä.

Norjalainen säveltäjä ja muusikko Terje Isungset (s. 1964) esiintyi torilla Mari Kvien Brunvollin kanssa. Jälkimmäinen lauloi ja soitti syntikkaa maltillisesti. Pääosassa olivat Isungsetin jäästä tekemät soittimet. Valoista ja visuaalisesta näyttävyydestä huolehti Eric Mutel.

Soitanta oli minimalistissävytteistä, mutta siinä tapahtui liian paljon minimalismiksi. Äänimaailma tuntui tutulta, samantapaisesti on usein maalattu elokuvien ja tv-dokumenttien jylhien lumisten ja jäisten tunturimaisemien taustalle.

Keskeistä esityksessä oli rytmi, joka alkoi muodostaa hypnoottista kehää pimeän torin keskelle. Rytmin tuottajana olleen jääpuikon yllättävän katkeamisen Isungset improvisoi oivasti osaksi esitystä.

Olisi pitänyt varautua konserttiin esiintyjien tapaan. Huonosti ulkonaolemiseen varustautuneena jouduin palellen luikkimaan kesken pois. Musiikin maaginen piiri oli ottanut valtaansa koko torinrannan alueen. Vasta Aleksanterinkadun ylityksen jälkeen kaupunki omine äänineen oli omansa.

Isungset ja Kvien Brunvoll esiintyvät Oulun torilla uudelleen tänään kello 19. Jäämusiikkikonsertit ovat osa Oulun musiikkijuhlia. Konserttiin on vapaa pääsy.



1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

Youtubessa on pätkä konsertista.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset