lauantai 3. maaliskuuta 2012

Urja jatkaa taisteluaan


Maaliskuun alusta Uutispäivä Demari vaihtoi nimeään Demokraatiksi. Samalla lehden ulkoasua muutettiin. Lehden idea luvataan pitää samana. Uuden ajan Työmies on on siis Demokraatti.

Uudesta nimestä ensimmäisen tulee mieleen Lasse Lehtisen ja kumppaneiden ehdotus sos. dem. puolueen nimen muuttamiseksi. Demokraatit oli Lehtisen kannatusta saamaton ehdotus.

Eilisen perjantain numero oli ensimmäinen, jonka sain luettavakseni. Kriittiset silmät tarkastelivat uutta painotuotetta ja havaitsivat, että Urja on poissa! Samoin B. Virtanen!

Ei sarjakuvaton lehti ollut. Sarjakuvapaikalla oli kotimainen Demari-Mari, jonka tekijöiksi esiteltiin veljekset Janne ja Johnny Ramstedt. Demari-Mari seikkailee lehdessä perjantaisin, se on ikäänkuin arkipäivisin ilmestyvän lehden "sunnuntaisarjis". Demari-Mari on kolmekymppinen opiskelija ja pätkätyöläinen, jonka kämppäkaverina on homoseksuaalinen Tommi. Ajankohtaista jutustelua aamukahvilla on ensimmäinen julkaistu, samanlaista on jatkossakin tiedossa.

Urja jatkaa taisteluaan pahiksia vastaan maanantaista torstaihin. Torstaina Urja oli vuorilla. Vuonna 1945 alkanut seikkailujen sarja ei siis nimenmuutoksen myötä katkea.

Myös B. Virtanen jatkaa puurtamista toimistossa.

Perjantaisen lehden toinen uutuus oli Sauli Niinistön statuspäivitys. Pahkasiastaan tuttu Markku Paretskoi on  laatinut sokkelo- ja kryptotehtävän, jossa on tarkoituksen selvittää puuttuvat sanat lauseesta "Takavuosien puolivallattomasta leskimiehestä tuli _____ ________ presidentti".

2 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

"Takavuosien puolivallattomasta leskimiehestä tuli _____ ________ presidentti".

Kaksi erillistä sanaa tuossa näyttäisi olevan, silti täten lähetän omat ehdotukseni:

kokovallaton?
kokovaltainen?
puolivallattomien?
kokovallattomien?
vallan kokonainen?
puolivillainen?
tasan vallan?
tasavallattoman?
koko vallan?
vallan koko?
kuuden vuoden?
Kyösti Kakkosen?
Toivo Sukarin?
Jenni Haukion?
meidän kaikkien?
paitsi minun?

Reijo Valta kirjoitti...

Kaksi sanaa, ensimmäisessä viisi ja toisessa kahdeksan kirjainta. Toinen on yhdyssanan loppuosana jo arvattu.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset