tiistai 3. huhtikuuta 2012

Tyhmä ei tajua, viisas ei älyä


Eilen Facebookissa kaverit jakoivat linkkiä Hesarin Tiedon jyvään Tyhmä on liian tyhmä tajutakseen asian itse. Tieteen popularisointi on vaikea rasti. Tämähän pätee vain niin sanottuihin terveen kirjoissa kulkeviin aikuisiin. On erityisryhmiä, jotka "tietävät" olevansa vähemmällä tiedolla varustetut, kuten lapset.

Popularisoidusta Tiedon murusesta tuli mieleen Jari Järvelän Château Inkeroisen (Tammi 2012) niminovellin miehet. Toinen on perustanut, tai on perustamassa Ely-keskuksen tuella viinitilaan Inkeroisiin. Toinen on itävaltalainen asiantuntija, joka on jumiutunut laboratorioonsa tutkimaan hiivoja.

Järvelä laittaa miehet kohtaamaan Portugalissa Viinihiiva-seminaarissa. Suomalainen Kerttula on innoissaan, vaikka ei esitelmöimässä olevan itävaltalaisen Orpheuksen puheista juuri mitään tajuakaan. Hän on jo perustiedot hankkinut. Arvokkain viini valmistetaan homeisista rypäleistä, hän aikoo valmistaa oman Château Inkeroisensa homeisista herukoista.

Molemmat haluaisivat olla oman viinitilan isäntiä. Orpheus tietää aiheestaan liikaa. Asiantuntemus estää häntä ryhtymästä epävarmalle maatalousalalle. Kerttulan päätä ei tieto rasita. Luottamus omaan onnistumiseen on yltiöpäistä.

Järvelän novellissa taustalla ovat tietysti yhteisöt, joissa miehet elävät. Kerttula on tarttunut siihen mielettömään oljenkorteen, ainoaan jota hänelle on tarjottu. Orpheus taas ei tiedä mikä hänelle tehdyistä tarjouksista olisi paras, turvallisesta ja turvatusta asemasta on vaikea luopua.

Tyhmyys, kuten viisauskin on aina suhteellista. Niin Hesarin raportoimassa tutkimuksessakin. Siteeratun professori David Dunningin mukaan ihmiset eivät ole optimistisia, vaan yliarviointi johtuu siitä ettei heillä ole riittävää vertailukohtaa, asiantuntemusta arvioida omaa tietämystään.

Nekin ihmiset, jotka pärjäsivät testeissä huonosti, arvioivat itse pärjänneensä keskimääräistä paremmin. Pitäisi olla melkoinen oman yhteisönsä tuntija, että pystyisi arvioimaan oikeasti, mitä muut tietävät.

Media tykkää pilkata seuraajiaan. Erityisesti keskimääräistä paremmat autoilijat ovat olleet tulilinjalla jo pitkään. Jos pärjää arjessaan ongelmitta, ja media kertoo toisista, jotka eivät pärjää, niin mikä siitä on looginen päätelmä?

Lisää tiedon jyviä kansalle! Että entinen koneyrittäjä Kerttula olisi paremmin kartalla, että blogikirjoittelija tietäisi Dunningin-Krugerin efektin esitetyn jo viime vuosituhannella.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset