tiistai 1. toukokuuta 2012

Hämyisät runoluolat



Aleksis Salusjärvi valitti Poetry Slamin Helsingin osakilpailusta raportoidessaan runonlausuntatilojen heikosta valaistuksesta. "Ensi kerralla lavalle voisi kohdistaa edes yhden valon", toivoo Salusjärvi ja jatkaa vertaamalla tilannetta pohjoiseen: "Mascotin lava on pimeä kuin Ivalon marraskuu."

Valaistuksen suhteen Oulun runoiltamissa tilanne on yhtä huono kuin pääkaupunkiseudulla. "Ivalon marraskuu" on laskeutunut suomalaisten runoklubien ylle siis laajemminkin.

Huutomerkin järjestämissä Juhannusetkoissa viime lauantaina Kari Ensio Miettunen joutui etsimään valoa lavaspotista. Markku Innon teksti ei paperista lausujalle erottunut lavan reunalla normaalilla esiintymispaikalla. Miettunen joutui lausumaan suuren osan runosta lattialle polvistuneena.

Ei varmaankaan hyvä työasento.

Hämyisyys iski tuotantokoneistoa itseään nilkkaan. Runoklubien tuottaja Miettunen osannee seuraavan kerran järjestää paremmat valaistusolosuhteet esiintyjilleen.


Tämä nyt teekkarivapun hengessä. Hauskaa vappua kaikille muillekin!


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset