keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Tanssiva Muumilaakso


Yksitoista vuotta sitten tänään Muumilaakson luoja Tove Jansson (1914-2001) kuoli. Muumit ja muut laaksolaiset ovat jatkaneet omaa elämäänsä, yksi osoitus siitä on parhaillaan Valvegalleriassa esillä oleva Tanssiva Muumilaakso -näyttely.

Näyttelyn on järjestänyt Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali yhteistyössä Tampereen taidemuseon Muumilaakson, kulttuuritalo Valveen, Finlaysonin ja Arabian kanssa. Aikaisemmin se on ollut esillä ainakin Tampereen Muumilaaksossa.

Näyttelyn tarkoituksena on ollut tanssi ja tanssillisuus Janssonin töissä. Jansson itse piti kovasti tanssimisesta ja se heijastui hänen töihin. Sarjakuvassa rytmi on ehdoton vaatimus, ja myös lastenkirjojen kuvituksissa se luo kiinnostavuutta.


Esillä olevissa Janssonin piirustuksissa liike tuleekin kauniisti esille kuvastaen monenlaisia erilaisia tunteita, ei ainoastaan riemua ja iloa, vaikka niille pääpaino annetaankin.

Jansson on ilmeisesti jo hahmoja luodessaan miettinyt niiden rytmiä, liikkumis- ja elehtimistapoja. Jokaisella on oma, tunnistettava liikedynamiikkansa.

Näyttely on ilmeisesti suunniteltu Valvegalleriaa pienempään tilaan. Esillepano vaikuttaa liian väljältä. Osaltaan siihen saattaa vaikuttaa Arabian ja Finlaysonin Muumi-tuotteiden läsnäolo: liiketiloissa pyyhkeet, lakanat ja astiat on tottunut näkemään tiiviissä tilassa.



Näytteillä olevat tuotteet on valittu teeman mukaisesti. Pääsääntöisesti niissäkin on tanssivia hahmoja tai tanssillisuutta.

Muumilaakson liikkeessä on tanssahtava elementti. Ehkä enemmän on kuitenkin kyse Janssonin kyvystä kuvata liikkeen dynamiikkaa. Pieneen piirustukseenkin hän sai sen sulavasti mukaan.


Tanssiva Muumilaakso 20. heinäkuuta saakka Valvegalleriassa.



Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset