perjantai 20. heinäkuuta 2012

Kansalliskauppa: Korkoa korolle


Kuopion kaupungintalon takana on Kansalliskauppa Oy:n satavuotisjuhlien kunniaksi pystytetty Väinö Lätin (s. 1919) tekemä patsas Korkoa korolle. Veistoksen idea on kerrottu sen jalustassakin, Kansalliskaupan perustivat kaupungin suutarit 1890.

Enää Kansalliskauppaa ei ole. Kaupparekisteristä se poistettiin 111 vuoden ikäisenä 30.12.2001. 

Pitkään Kansalliskauppa oli Tukon eli myöhemmän T-ryhmän kauppoihin. 1960-luvulla toimitusjohtajaksi tullut Jorma Turunen (s. 1918) vaihtoi tukkukaupan Keskoon. 1970-luvun puolivälissä Kuopion suurin ja kaunein kauppa oli KK-Market. Enää sama tila ei tunnu päivittäistavarakaupalle riittävän. KK-Marketin aseman syrjäytti 1980-luvun alussa torin laidalle Saastamoisen talon paikalle noussut Heps (nykyinen Anttila).

Kansalliskaupalla oli myös ympäri Kuopiota olevien ruokakauppojen lisäksi hotelleja (Atlas), ravintoloita (Antura, Club 007) ja konditoriokin (Trube). Aikaisempina vuosikymmeninä asiakkaita palveltiin vielä laajemmin. Kaikki asiakkaiden tarpeet pyrittiin tyydyttämään.

Monet T-ryhmään kuuluneet yksityiset kaupat katosivat kerta iskusta 1990-luvulla. Paikallinen Kansalliskauppa ei säilynyt, vaikka se kuuluikin kauppakilpailun voittajiin. Osana K-ryhmää nimi myös katosi katukuvasta. Patsaan jalustassa se säilyi.

Katsokaapa joskus, kun taas on mahdollista, Veljmies -patsaan lahjoittajien listaa. Pitkästä listasta yrityksiä toiminnassa on enää kaksi. Ne molemmat ovat apteekkeja.





Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset