sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Veneretki Tuovilanlahteen


Eilen iltapäivällä teimme veneretken Tuovilanlahteen. Maaninkajärven pohjoispäässä olevaan kylään johtaa kapea ja syvä lahti. Viime vuosikymmeninä Tuovilanlahti on hiljentynyt monien muiden maalaiskylien tapaan lähes palveluttomaksi, mutta maisemat ovat edelleen jäljellä. Perillä lahdenpohjassa, Tuovilahden satamassa oli kesäkahvio, siellä oli muitakin paikallisturisteja paikan ainutlaatuisuutta.  


Tuovilanlahti oli suosittu matkailukohde 1800-luvun lopulla. Kuopiosta ensimmäiset vakituiset höyrylaivaliikenneyhteydet suunnattiin juuri Tuovilanlahteen. Kylän laidalla on Suomen korkein vesiputous (46 m), jota tultiin ihastelemaan. Lahden rannalla oleva Pirunpesä ja kylän keskellä oleva Mustalähde olivat lisähoukuttimina. Nykyisempinä aikoina alue on valtakunnallisesti arvostettua kulttuurimaisemaa.

Dinosauruksen munat ovat saaneet seurakseen pitkät kaalimadot.


Lahden rannat ovat pääosin jyrkät. Jyrkkyys jatkuu veden pinnan alla, syvimmillään lahti on yli 50 metriä. Rannan asukkaat ovat joutuneet kehittämään erilaisia porrasjärjestelmiä päästäkseen veden äärelle.







Pirunpesä on ainoastaan vesitse tavoitettava kohde. Ympäristön seinämistä hieman kohollaan olevassa halkeilleessa kalliossa erilaisia koloja ja luolansuita. Varsinainen Pirunpesä jäi tällä kertaa näkemättä vedenkorkeuden vuoksi. Pirun asuinpaikka oli veden alla.




Kunnan merkitsemä melontareitti oli käytössä.


Perillä satamakahviossa oli tarjolla kahvia ja pullaa. Sukulaistyttö oli saanut kesätöitä. Pieni taidenäyttelykin makasiinissa oli.


* RKY: Tuovilanlahti.

2 kommenttia:

Reijo Valta kirjoitti...

Veneretki aloitettiin ja lopetettiin Ahkiolahden kanavalta. Paluumatkalla vanhan kanavan eteläpuolella oleva Tololan talo näkyi järvelle, ja mieleeni tuli Kaisa Kyläkoski, joka joku aika sitten kertoi talon 1800-luvun lopun isännän vierailusta keisarin luokse. Tolonen, joka tapasi keisarin 1, 2, 3 ja 4.

Aikoinaan kanavan läheisyys oli kauppiaalle lisää asiakkaita tuova. Siinä passasi värikkään ihmisen olla itsekin kuin matkailunähtävyys.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, minulla olisi kysyttävää liittyen kuviisi Pirunpesästä. Voisitko ystävällisesti ottaa yhteyttä: luolamiehenblogi@gmail.com

.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset