tiistai 7. elokuuta 2012

Epäonnen muumio


Eilen illalla Jatkokertomuksissa julkaisin vuoden 1911 Kodin Kuvastosta pikku-uutisen, joka kertoi vaarallisesta muumiosta. Pikku-uutinen oli siitä harvinainen, että siinä oli tarkkaan yksilöity epäonnea ja tuhoa tuova muumio British Museumin kokoelmiin kuuluvaksi esineeksi numero 22542.

Vilkaisu British Museumin verkossa olevaan kokoelmaluetteloon osoittaa, että sen laajoihin kokoelmiin todellakin kuuluu esine 22542, joka on museossakin saanut tunnisteen ”The Unlucky Mummy”.

British Museumin kuraattorit kiistävät täysin epäonnen tuottamisen. Faktat on tarkistettu, ja niillä ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa. Aiheesta on kirjoitettu kirjakin, jo vuonna 1934. Eläkepäivinään museon egyptiläisen ja assyrialaisen kokoelmanhoitaja Wallis Budge tutki huhut perinpohjin, ja osoitti ettei esine 22542 aiheuttanut esimerkiksi Titanicin uppoamista. Tosin kuuluisan selvännäkijä Madame Helena Blavatskyn teorioiden todistaminen suuntaan tai toiseen on hyvin hankalaa.

Itseasiassa luettelonumero 22542 on oikeasti esine, ei muumio. 162 senttiä pitkä puulevy on ollut 900-950 ennen Kristusta haudatun Amon-Ran papittaren viimeisessä leposijalla koko ruumista peittävä naamio tai arkun välikansi. Kuvallinnen puukansi on ilmeisesti myyty brittiläisille turisteille 1860- tai 1870-luvulla, ja itse muumio on luultavasti jäänyt Egyptiin. Ainakaan British Museumin kokoelmiin ei papittaren haudasta ole päätynyt muita esineitä.

British Museum saa kiittää Blavatskyä välikannen päätymisestä sen kokoelmiin. Selvännäkijä oli pelotellut omistajat pahoin selittämällä, että muumion haudanosasessa majaili paha, ja olisi perheelle turvallisinta hävittää esine. Sitä ei kuitenkaan tehty, vaan rouva Warwick Hunt lahjoitti miehensä puolesta hautakannen julkisiin kokoelmiin vuonna 1889. Ilmeisesti omistajat arvelivat, että museossa papitar saisi jälleen ”täyden rauhan”, kuten Kodin Kuvaston toimittajakin arveli.

Englanninkielisessä Wikipediassa kerrotaan, että yhtä kuolemaa epäillään 22542:n aiheuttamaksi. Daily Expressin toimittaja Bertram Fletcher Robinson (1870-1907) tuli täydellisesti vakuuttuneeksi papittaren naamiolaudan pahoista voimista. Ja heti kolme vuotta myöhemmin hän kuoli! Myös aiheesta Kodin Kuvastoon vuonna 1911 kirjoittanut toimittaja on nykyisin mitä luultavimmin kuollut.

Toivottavasti tämän oikaisun myötä vältyn muumion kostolta.

Epäonnen muumioon voi edelleen tutustua British Museumissa. Se on nykyisin näytteillä huoneessa 62. Jatkokertomuksissa tänään illalla alkavat Kiljusen herrasväen seikkailut.



* Vaarallinen muumio
* The Unlucky Mummy. British Museum.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset