tiistai 14. elokuuta 2012

Twitterin läpimurto



Ennen Lontoon kisojen alkamista Kansainvälinen olympiakomitea toivoi, ettei kisojen tuloksia levitettäisi ja kommentoitaisi sosiaalisessa mediassa. Että urheilijat ja muut kunnioittaisivat suuret rahaläjät lähetysoikeuksiin laittaneiden saamaa ensioikeutta kertoa olympialaisten urheilutapahtumista. Sanottiin myös, että "väärinkäytöksiin" puututtaisi ankaralla kädellä.

Mutta kuinka kävikään. Kisojen jälkeen Ylen uutisissa kerrottiin, että nämä Lontoon kisat tullaan muistamaan twitterin läpimurtona. Ainakin Usain Boltille Yle antoi mahdollisuuden mainostaa omaa twittertiliään. "Seuratkaa minua twitterissä", huikkasi Bolt haastattelun lopuksi.



KOK:n parahdus sosiaalista mediaa vastaan oli parahdus perinteisten medioiden puolesta. Jälkimmäisiltähän suuri osa KOK:n rahoituksesta tulee.

Kalevassa kolumnoitiin hiljan, että kaupalliset tv-kanavat Suomessa näyttävät nykyisin paljon enemmän mainoksia kuin laki sallii. Uutista samasta aiheesta ei ole näkynyt.

Printtimedia on keskittynyt näkemään yleisradiotoiminnan epäkohtia. Ehkä kannattaisi alkaa kantaa huolta myös kaupallisen sähköisen viestinnän tilasta.



Yleisradio ei ole twitteristä ollut huolissaan. Olympialaisten avajaisissa nähtiin, miten teksti-tv:n avulla suora tv-lähetys ja tviittaus voidaan yhdistää yleisöä viihdyttävällä tavalla.

Kaupallisella puolella samaa efektiä yritettiin takavuosina saada aikaiseksi mobiiliteknologialla maksullisin tekstiviestein, mutta surkein tuloksin.



Minullakin on twittertili, mutta en ole sitä oppinut käyttämään. Yli kaksikymmentä vuotta olen opetellut, että saisin itsestäni irti yli lauseen mittaisia kommentteja. Ja nyt pitäisi oppia takaisin alle 140 merkin mittaiseen ilmaisuun.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset