tiistai 13. marraskuuta 2012

Lapsuuden agentit ja salapoliisit


Eilen Nelosella (!) esitettyssä Salainen agentti 007 ja tohtori No (Iso-Britannia 1962) elokuvassa huomion kiinnitti James Bondin agenttikikka hiuksella ja syljellä. Jos haluaa tietää muiden huomaamatta, onko joku kulkenut ovesta, niin karmin ja oven välille syljellä liimattu hius sen kertoo. Yksinkertainen ja toimiva keino.

Äiti ei tainnut olla niin ihastunut kun lapsuudessa tätä agenttikikkaa piti itse kokeilla. Sylki oven pieliin ei tainnut yhtä huomaamattomasti tarttua kuin Hänen majesteettinsa salaisen agentin asentamana.

Ylen esittämä uusi Sherlock on saanut jälkikasvun innostumaan Arthur Conan Doylen klassisesta yksityisetsivästä. Vanhat Holmes-kirjat ovat nyt saaneet uuden lukukierroksen heidän käsissään. Baskervillen koiran välissä oli kolme paperilappua, jotka muistan sinne itse melko pian kirjan luettuani tallettaneeni.

Sherlock Holmes tarvitsi rikoksien ratkaisemiseen paljon tietoa erilaisista kerta- ja kestokulutushyödykkeistä. Ne tarkasti tuntemalla sai syyllisen kiinni. Siksi tallessa tärkeimpänä oli repaleinen Saimaa-askin kansi. Holmes tunnisti suuren joukon eri tupakkamerkkejä tuhkasta, siksi tällainen aarre.

Toinen tärkeänä talletettu lappu oli kuopiolaisen Oy Birger Hallmanin Touring-coatin mainos. "Touring-coat on höyhenenkevyt, vapaasti laskeutuva tämän kevään mannermainen ulkoilu- ja matkailutakkiuutuus." Pitihän syyllisen vaatetus osata kuvailla.

Polkupyörän renkaiden jälkiä muistan myös ahkerasti tutkineeni. Mutta toimivaa keinoa niiden jäljentämiseksi en osannut. Holmesin neuvoista huolimatta.

Kolmannella lapulla ei agenttihommien kanssa ollut tekemistä. Vanha elokuvalippu taisi olla kirjan välissä jo valmiina, enkä sitä osannut poiskaan heittää. James Bondin rantautuessa Suomeen maaliskuussa 1963 käytössä oli jo uusi markka. Joten Bondia lipulla ei ainakaan ole käyty katsomassa.




Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset