perjantai 28. joulukuuta 2012

Peter Parker kuolee


Tapaninpäivänä amerikkalaiset aikakauslehdet kirjoittivat nettisivuillaan Peter Parkerin kuolemasta. Peter Parker on Hämähäkkimiehen arkiminä, jonka elämä mullistui elokuussa 1962 tiedenäyttelyssä. Radioaktiivinen hämähäkki puri tiedenörttiä ja tämä huomasi saaneensa erikoiset superkyvyt. Varsinainen oppitunti suurien voimien tuomasta suuresta vastuusta seurasi melkein heti. Julkisuudessa paistatellut Parker jätti erään murtovarkaan kiinniottamisen poliisille. Samainen varas surmasi hänen enonsa ja kasvatti-isänsä. Peter Parker piti kuolemaa omana syynään. Lisäksi supersankarille ilmaantui vastapariksi superroisto, Tohtori Mustekala.

Hämähäkkimiehen 50-vuotisjuhlinta alkoi jo kesällä ja se huipentuu Amazing Spider-Man -lehden numerossa 700. Käsikirjoittaja Dan Slott valotti sarjakuvapiireille tulevaa jo elokuussa. Pitkä juhlatarina alkoi jo numerosta 698 marraskuussa. Siinä Tohtori Mustekala palaa Hämähäkkimiehen harmiksi.

Hämähäkkimies on vuosien varrella viety useisiin erilaisiin universumeihin ja tarinajatkumoihin. John Byrne (s. 1950) yritti pari vuosikymmentä sitten uudistaa Hämähäkkimiestä samaan tapaan kuin hän oli palauttanut Lepakkomiehen juurilleen. Byrnen Hämähäkkimies ei kuitenkaan saanut suosiota, ja tarinat jäivät sivupoluksi varsinaisessa saagassa.

Dan Slott hahmottelee jo elokuussa numeroon 700 tulevaan "suurta tarinaa". Mitaltaankin se on iso, yli 50 sivua. Tammikuun alkupuolella kauppoihin tulevaa lehteä Slott on hahmotellut muun muassa USA Todayssa, josta juonipaljastuksiin perustuvat muiden nettilehtien otsikot ovat saaneet alkunsa.

Peter Parkerin kuolema on liioiteltu otsikko Slottin juonipaljastusten perusteella. Lähellä kuolemaa oleva Tohtori Mustekala onnistuu valtaamaan ja siirtämään oman mielensä Parkerin ruumiiseen. Superroisto pääsee lähelle Peterin rakkaita, May tätiä ja tyttöystävä Mary Janea.

Kiinnostavampi juonenkäänne on Slottin jo elokuussa paljastama. Eräs nykynuori saa tiedenäyttelyssä samanlaisen pureman radioaktiiviselta hämähäkiltä kuin Peter Parker taannoin. Käsikirjoittajat pääsevät jatkossa, mikäli sarjakuvia ostava amerikkalainen yleisö niin haluaa, tutkailemaan mitä suurien voimien tuoma suuri vastuu nykymaailmassa mahdollisesti tarkoittaa.

Tai ainakin saamme yhden rinnakkaisuniversumin lisää.


* Slott Prepares to Shock Spidey's World in Amazing Spider-Man #700. CBR.
* Peter Parker Dies in Amazing Spider-Man no 700. Hollywood Reporter.
* Landmark 700th issue brings new, 'Superior' Spider-Man. USA Today.

1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

Kvaakissa tarkemmat päivitykset Hämiksen tilanteesta.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset