torstai 18. huhtikuuta 2013

Murtuuko lähdesuoja?


Huhuu päivälehtien toimittajat? Pääkirjoitustoimittajat? Päätoimittajat? Muistatteko, että meillä on sellainen kuin lähdesuoja? Ettei toimittajien tarvitse kertoa keneltä tietonsa ovat saaneet, ja viranomaisten tulisi kunnioittaa tätä oikeutta.

Joku aika sitten poliisin salaiseen Epri-rekisteriin merkittiin Venäjän presidentti Vladimir Putin. Heti oli ylipoliisijohtaja Mikko Paatero televisiossa kertomassa, että merkinnässä on tehty virhe ja Putin on jo poistettu rekisteristä ja merkinnän tehnyt poliisi on tiedossa. Silti eiliset uutiset kertoivat, että rekisterimerkinnän tehty on nyt saatu selvitettyä. Se olikin keskusrikospoliisin sihteeri.

Jo ensimmäisessä televisioesiintymisessään Paatero kertoi, että nyt aloitetaan laajat selvitykset siitä kuka on vuotanut tiedon MTV3:lle. Eilisten uutisten mukaan tätä tutkitaan ennennäkemättömällä laajuudella.

Poliisin mukaan Epri on epäiltyjen rekisteri tai rikostutkintatiedon tallennusjärjestelmä. Kirjainyhdistelmä itse kertoo paremmin mistä on kyse. Rekisterissä olevia ihmisiä epäillään rikoksista. Länsimaiseen yhteiskuntaan tällaiset mustat listat istuvat huonosti. Netissä kulkevien huhujen mukaan eräältä mieheltä olisi peruttu aseenkantoluvat rekisteriin joutumisen johdosta.

Janne Zareff kirjoitti Pressiklubin Facebook-sivulle olevan ymmärrettävää, että poliisi on raivoissaan kansan saatua tietää miten leväperäisesti se tekee merkintöjä omiin rekistereihinsä. MTV3:n mukaan Eprissä saattaa olla yli kymmenentuhannen suomalaisen tietoja. Mielivaltaiset rekisterimerkinnät saattavat häiritä ihan tavallisen ihmisen elämää.

Oli oikein kertoa julkisuuteen rekisteristä ja siitä miten holtittomasti poliisi valtaansa käyttää. Siksi, kuten Zareff jatkaa, tämän tiedon vuotajalle kuuluisi lämmin kädenpuristus ja vilpitön kiitos. Kun se ei nykyisissä oloissa ole mahdollista, ainakin journalistien tulisi muistuttaa lähdesuojasta. Nousta puolustamaan vuotajaa ja tämän oikeutta kertoa kansalaisyhteiskuntaa uhkaavista asioista nimettömänä.



(kuva lainattu Riku Riemulta, joka on seurannut Paateron urakehitystä)


4 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Vähän tuntuu kuin Jermulan varuskunnan kenraali Kaluuna olisi sisuuntunut, kun kukaan ei koskaan kerro hänelle mitään!

Alaiset ovat tietysti olleet hieman tuhmia, kertoisivat nyt ihmeessä edes pääpiirteet siitä mitä laitoksessa tapahtuu.

Reijo Valta kirjoitti...

Kuka johtaja jaksaa oman laitoksensa toimintaan tutustua, jos se pitää vänrikki Nappulan laatimia raportteja lukien tehdä. Nukahtaa sitä vähemmästäkin.

Reijo Valta kirjoitti...

Effi ottaa kantaa: Puolueeton rikostutkinta poliisin rekisteririkoksista.

Reijo Valta kirjoitti...

MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma kertoo, että Venäjän presidentti Vladimir Putinin nimi on epäiltyjen rekisterin lisäksi myös keskusrikospoliisin järjestäytyneiden rikollisryhmien jäsenrekisterissä.

– Kyse on tilapäisestä työkalusta, jollaista poliisi käyttää työläissä kokonaisuuksissa, kun saamme paljon tietomassaa. Yleisellä tasolla voin todeta, että henkilön nimi esiintyy monta kertaa ensimmäisenä juuri tällaisessa tilapäisessä analyysirekisterissä, selvittää poliisijohtaja Robin Lardot.

– Tässä on lähdetty tekemään uutta, isoa asiaa sellaisesta, mikä ei poliisin mielestä välttämättä ole uusi asia.

Lardot muistuttaa, että koko Putin-jupakka on nyt esitutkinnassa, ja kaikki selviää aikanaan. Myös se, kuka vuotaa tietoja ulos.

Poliisijohtaja tähdentää edelleen, että Putinin nimen laittaminen mihinkään poliisin rekisteriin on ollut virhe.


Aamulehti

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset