lauantai 8. kesäkuuta 2013

Pyhännän kotiseutumuseo (1/100)


Toukokuun puolivälissä Kari Hintsala muisteli Teppo M:n taannoista 100 naista -blogia. Voisiko blogin tavoitteeksi ottaa sata museota, pohti Hintsala. Tartun esittämättömään haasteeseen ja kerron kaikista kesän aikana vierailemistani museoista. Katsotaan syksyllä kuinka kauas tai lähelle sataa pääsen.

Ensimmäisenä esittelyssä on Pyhännän kotiseutumuseo. Jos ajattelee kaikkia Suomessa museo -nimellä kulkevia paikkoja, niin tämä lienee lähellä keskivertoa. Eri puolilta kuntaa on koottu kunnalle tyypillisiä rakennuksia ja esineistöä yhteen paikkaan, mutta vuosikymmeniin mitään ammattimaista hoitoa tai ylläpitoa ei ole tehty. Yleensä kunta on palkannut kesätyöntekijöitä pitämään museota auki kesäisin, mutta Pyhännällä ei ilmeisesti ole tänä kesänä tehty tätäkään. Museo on avoinna ainoastaan sopimuksesta, kerrotaan museot.fi -sivuilla.  Kunnankirjaston sivuilla kerrotaan lyhyesti museon ideasta.

Luotu pihapiiri on keinotekoinen ja valetuista perustuksista näkee rakennukset siirretyiksi. Tällä kuivalla kankaalla ei asutusta ole ollut. Pyhännällä ei ole koskaan asumisen laadulla pröystäilty, tuntuu museo kertovan. Pihapiiriin on sijoitettu myös kunnan entinen sosiaalitoimisto eli lainajyvästö (ylin kuva).

Satunnaiselle kävijälle nähtävissä oleva mielenkiintoisin esine on Porissa tehty höyrykone. Pihapiirissä on myös kaksi pressuilla peiteltyä puimakonetta, joita koneella on käytetty.





2 kommenttia:

Marmustoi kirjoitti...

Hieno idea kuvata museoita. Jään seuraamaan kiinnostuksella,

Kari Hintsala kirjoitti...

Hienosti tartuttu haasteeseen, Reijo! :-)

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset