maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kumisteluja


Ulkona on vetänyt pimeäksi ja synkäksi. Aika ajoin salamat valaisevat pihanmaan ja ukkosen jyrinä tuntuu ruumiissa asti. Takavuosina maalla oli tapana ottaa kaikki sähkölaitteet pois seinästä heti ensimmäisestä ukonilman enteestä. Televisio ja pakastin olivat listalla ensimmäisinä. Sitten otettiin muita kalliita laitteita, ja ehkä myös puhelin. Nyttemmin ukkonen saa juoksemaan ensimmäiseksi tietokoneelle. Virta- ja laajakaistatöpselit pöytäkoneesta irti. Tekemisiään voi jatkaa läppärillä mokkulan varassa.

1970-luvun lapset muistanevat (lanka)puhelimessa puhumisen vaarat Tintistä. Ukkosella ei soitella. Kapteeni Haddockille oli käydä ohraisesti salamoiden lyödessä puhelimessa ollessaan. Läsnäolijat jyrähdyksen laannuttua luulivat kapteenin menehtyneen, mutta onneksi hän sai vain lennon Moulinsartin kristallikruunuun.

Salamointia Tintieissä on ollut toisaallakin. Pallosalama haihduttaa Rascar Capacin muumion, ja sitä ei kattokruunusta salaman haihduttua löytynytkään. Se jatkoi seikkailujaan sarjakuvahahmojen unissa.

Piuhat korvissa kulkevat nuoret saattavat olla paremmassa turvassa suoraan kohti iskevältä salamalta kuin tällainen luonnonääniä mieluimmin kuunteleva jörö. Ainakin Myytinmurtajien Busterilla tekemät testit viittaisivat sellaiseen suuntaan. Salaman voima ei kulkenutkaan ruumiin läpi, vaan korvakuullokkeiden piuhaa myöten.

Vanhoissa skifi-leffoissa ja -sarjakuvissa salamoiden energiaa kerättiin monesti höytykäyttöön. Sittemmin tapa on harvinaistunut, koska jännite ja virtavoima on ymmärretty eri asioiksi. Virtaa salamoissa on vähän, vaikka jännitettä onkin huimasti. Energianlähteenä salama on menettänyt uskottavuutensa.

Mahtava, kunnioitusta herättävä luonnonilmiö ukkonen silti on. Sen on useampi säveltäjä teokseensa mukaan laittanut. Sinfoniaorkesterin lyömäsoitinsektio tuon ääntelyn konsertissa toistaa metallilevyjä kumistelemalla. Rokkiorkesterit, kuten The Doors Riders on the Storm -kappaleessa, äänitettyihin luonnonääniin.

Nyt alkaa peltikatto jytistä. Ukkonen laantuu, ja lankeaa rankkasade.





2 kommenttia:

Kari Hintsala kirjoitti...

Vanhoissa skifi-leffoissa ja -sarjakuvissa salamoiden energiaa kerättiin monesti höytykäyttöön. Sittemmin tapa on harvinaistunut, koska jännite ja virtavoima on ymmärretty eri asioiksi. Virtaa salamoissa on vähän, vaikka jännitettä onkin huimasti. Energianlähteenä salama on menettänyt uskottavuutensa.

Minulle tämä tieto tuli puskasta! Eli ei riittäisi virta Frankesteinein hirviön käynistämiseen? :-(

Reijo Valta kirjoitti...

Voisi Frankensteinin herättämiseen riittää. Suurilla amppeereilla liha herkästi käristyisi... :-)

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset