tiistai 6. elokuuta 2013

Kotkaniemi Keskiselle?


Valtio suunnittelee muinaismuistojen ja kulttuurihistoriallisten rakennusten ja kiinteistöjen siirtämistä Museoviraston omistuksesta Senaatti-kiinteistöille ja Metsähallitukselle. Osana tätä siirtosuunnitelmaa suurelle osalle museokohteina olevista rakennuksista on määritelty rahallinen arvo. Kiinteistökonsultit ovat lätkineet hintalappuja: Hämeen linna 19 miljoonaa, Sibeliuksen Ainola 540 000, Svinhufvudin Kotkaniemi 400 000 euroa jne.

Ensimmäisenä hinnoittelusta tulee mieleen rauhoitettujen eläimien ja kasvien 1990-luvun lopulla ensimmäistä kertaa tehty arvonmääritys. Ympäristörikoksista rankaisemisen avuksi tehty ohjeellisten euromääräisten arvojen luettelo (tuorein vuodelta 2002) sai joku vuosi sitten erään kokoomuksen nuorisopoliitikon pohtimaan saimaannorpan metsästyksen sallimista. Ajatus kulki jotenkin niin, että jos näin arvokas eläin (9755 € kpl) olisi taloudellisesti hyödynnettävissä, niin totta kai sen kannan säilymisestä pidettäisi huolta.

Selkeiten museokohteiden euroistamiseen hinnastona on suhtautunut kyläkauppias Vesa Keskinen. Hän ehti jo ilmoittaa ostavansa Luumäellä sijaitsevan Kotkatniemen. "Ei hänen kotiansa saa myydä venäläisille tai muillekaan ulkomaalaisille", Keskinen perusteli tarjoustaan Ilta=Sanomissa.

Hinnoittelusta huolimatta Suomen historia ei tule kaupan, kuten eivät rauhoitetut eläimet ja kasvit. Tarkoitus on, että Museovirasto jää kiinteistöihin vuokralaiseksi. Museoviraston kannalta alustava sopimus vaikuttaa huonolta, kuten Kimmo Levä Suomen museoliiton blogissa arvioi. Senaatille ja Metsähallitukselle valtioneuvosto on määritellyt tuotto-odotuksen, Museovirastolle ei. Jatkossa jo pienentyneestä museoille osoitetusta budjettiosuudesta pitää maksaa myös museokohteiden vuokraamisen tuottoprosentit.

Museokohteita ei voi hoitaa liiketaloudellisin periaattein. Rakennusten omituisuuksia ei voi korjata helpommin ja halvemmin ylläpidettäviksi, omalaatuisuudet ja erikoisuudet usein tekevät kohteista nimenomaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaita. Toiminnot on toteutettava rakennuksen ehdoin, ei päinvastoin kuten vapailla vuokramarkkinoilla.

Hinnoittelun ainoa järkevä merkitys on hävittämisestä seuraava sanktio. Olisiko niin, että Sibeliuksen Ainolan tuhoamisesta selviäisi reilulla puolella miljoonalla?


3 kommenttia:

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Linkitin aamupäivällä tekemääni koosteeseen.

Reijo Valta kirjoitti...

Kiitos Kaisa.

On se kuitenkin Kotkaniemi ilman ylimääräisiä kirjaimia.

Reijo Valta kirjoitti...

IS:n keskustelussa Keskistä sopimattomana isäntänä Kotkaniemeen: Onko sinne tulossa näitä ulkomaalaisia naisia, joiden perässä Keskinen juoksee maailmalla? Ei olisi ehkä paikan arvolle sopivaa, että kaiken maailman sambatanssijat ramppaisivat siellä. Ja Keskisen tuntien siellä ryypättäisiin ja remuttaisiin.

Jos Keskinen on puhtaasta kulttuuritahdosta liikkeellä, niin edellisessä kommentissa linkkaamallani sivulla on tilinumero johon voi tehdä lahjoituksia Kotkaniemen säilyttämisen hyväksi.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset