sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tohtorin uusi suunta


Suomalaisetkin saivat nähdä brittiläisen Doctor Who -televisiosarjan 50-vuotisjakson samaan aikaan muun maailman kanssa. Jakso näytettiin televisiossa tai elokuvateatterissa yhteensä 90 eri maassa. Tämä on yksi merkki muuttuvasta mediasta. Internet on muuttanut fanikulttuurin samanaikaiseksi kaikkialla maailmassa, ja enää televisioyhtiöt tai elokuvien levittäjät eivät voi markkinoida tuotteitaan alueellisesti eriaikaisesti niin kuin tapa oli pitkää 2000-luvulle. Markkinoiden muuttumista jopa pyrittiin teknisesti ja lainsäädännöllä estää, mutta kysyntä ohitti laillisen tarjonnan. BBC on viisaasti lähtenyt mukaan muutokseen.

Doctor Who oli pitkää brittien oma juttu. Ajan ja avaruuden rajoja jatkuvasti ylittävä tohtori oli 1980-luvun lopulla jäädä tv-sarjojen historiaan. Uusi tuleminen vuonna 2005 osana laajempaa kiinnostusta brittiläisyyttä kohtaan teki sarjasta maailman menestyksen. Toki spekulatiivisen fiktion ystävät olivat noteeranneet sarjan jo aikaisemmin ympäri maailman, Suomessakin sarjalla oli faneja ja ystäviä vaikka sitä ei täkäläisillä julkisilla tv-kanavilla nähtykään.

50-vuotisjuhlajaksossa koko tv-sarjalle annettiin uusi suunta. Tohtori ei enää ole koditon vaeltelija, joka hämmästyttävän usein päätyi Lontooseen korjaamaan ihmiskunnan asioita. Juhlajakson käsikirjoitti Steven Moffat, joka on toiminut sarjan pääkäsikirjoittajana vuodesta 2010. Samainen Moffat on käsikirjoittanut Spielbergin Tintti-elokuvan ja luonut uuden Sherlockin.

Moffatin nimi Doctor Who-jakson käsikirjoittajana aiheuttaa faneissa pelko- ja jännitystiloja. Viidessäkymmenessä vuodessa tv-sarjalle on kertynyt kaikenlaista vakiintunutta käytäntöä. Tarinan universumi on monin osin kartoitettu ja luonnosteltu. Pääkäsikirjoittajana Moffat on muuttanut monia yksityiskohtia ja kumonnut luodun universumin lakeja.

Nyt juhlajaksossa muutettiin yksi iso asia tohtorin taustasta. Sen juonivat kolme tohtorin inkarnaatiota yhdessä, toteutukseen tarvittiin kaikkiaan kolmeatoista tohtoria.

Tohtorilla on nyt toivoa. Hän ei ole pelkkä koditon, hyväsydäminen auttaja.



2 kommenttia:

Jarmo Leino kirjoitti...

Tällaisen Doctor Whon kaltaisten suosittujen TV-sarjojen uudelleen esiinottaminen on aina haasteellista koska sitä vertaillaan aina aikaisempiin versioihin. Hyvin usein varsinkin tieteissarjoihin on upotettuna oman aikamme tunnusomaisia piirteitä´, kuten esimerkiksi ensimmäisen tuotantokauden Star Trekissä jo oli.

Doctor Who ilmeisesti seurannee myös samoilla linjoilla ja ohjelmaan upotetaan myös oman aikamme ongelmia ja myös yleisesti tunnettujen tapahtumien heijastumia.

Doctor Who oli (ja myös on) laadukas tieteissarja ja toivon sille vilpittömästi menestystä ja toivon sen tulevan myös Suomessa näkyville kaupallisille kanaville.

Jarmo Leino

Reijo Valta kirjoitti...

Hyvä pointti. Tieteissarjat tietenkin kuvaavat tulevaisuutta aina kustakin nykyhetkestä lähtien. Kun nykyisyys muuttuu on tulevaisuudenkin muututtava sen mukana.

Elinvoimaisena pysyäkseen pitkäikäisten sarjojen, kuten Doctor Whon ja Star Trekin on muututtava aikojen mukana.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset