torstai 26. joulukuuta 2013

Hansun ja Leenin jouluilta


Ruuhkat Suomen kansalliskirjastossa jatkuvat, joten suunnataan taas Eurooppaan. Tällä kertaa ei mennä kauas, ainoastaan Suomenlahden toiselle puolelle Viron kansalliskirjaston digitoituihin kirjakokoelmiin. Yllä olevat Hansu ja Leeni viettävät jouluiltaa kuusen äärellä Hermannin kokoamassa Uus Joulu-albumin ensimmäisessä numerossa vuodelta 1902.

Vastaavia lehtiä ilmestyi samaan aikaan Suomessakin valtavat määrät. Kaikki vähänkään kynnelle kykenevät järjestöt ovat jossakin vaiheessa 1900-lukua joulujulkaisuja toimittaneet. Nyttemmin uudella vuosituhannella into on laantunut. Tai oikeastaan kohdistunut toisin. Sensuelleja vähempään vaatetukseen pukeutuneita alan ihmisiä on kuvattu ties millaisiin seinäkalentereihin.

Joululehtien ja seinäkalentereiden tarkoitus oli sama. Varainkeruu toimintaan. Ja sehän onnistuu vain tarjoamalla yleisöä kiinnostavaa.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset