tiistai 4. helmikuuta 2014

Atrian raatokuutio


Tämän kirjoituksen on tarkoitus taltioida tapahtunutta. Hyvä yrittäjä. Jos kampanjoit netissä, varmistu siitä, että joku seuraa koko ajan mitä kampanjassa tapahtuu.

Atria yritti etsiä itämaisille mikroaterioilleen lempinimikilpailulla paremmin suomalaiseen suuhun sopivia nimiä. Paheiden maailmassa vaikeilla nimillä on suomalaistettuja muunnoksia. Alkon valikoimiin takavuosina kuulunut halpa valkoviini Liebfraumilch muutui libbikseksi, savukkeista Chesterfieldiä tilataan ainakin Oulun seudulla sytkärinä. Edellisen lempinimi muuttui vuosien mittaan sen viralliseksi, etikettiin painetuksi nimeksi. Tosin samalla taisi kysyntä romahtaa ja nykyisin valikoimissa on vanha tuttu Liebfraumilch. Tupakointituotteiden osalta tällaista kansanomaistamista ei tultane sallimaan.

Atrian lempinimikilpailussa luvattiin, että suosituimmat nimet tullaan painamaan tuotteiden kääreisiin. Tämän ajatuksena oli ilmeisimmin joukkoistaminen, sosiaalinen osallistaminen ja menekin kasvattaminen. Äänestäessään jotakin ihminen tavallaan olisi sitoutunut ostamaan tuotetta useammin.

Lempinimikisassa kuitenkin hyvin nopeasti kärkisijan otti "raatokuutio". Se oli turkulaisen Jannen tekemä ehdotus Chicken Jalfrezin lemppariksi. Ehdotus ehti saada reippaasti yli kolmesataa tykkääjää ennen kuin vaihtoehto huomattiin poistaa äänestettävien joukosta.

Kampanjan toteuttanut mainostoimisto ei ole Kalliosta, vaikka "mitä jäbä duunaa" sloganilla kilpailua lanseerasikin, vaan Kotkasta.

Sori nyt vaan.

3 kommenttia:

aleksis salusjärvi kirjoitti...

Raatokuutio on hauskin juttu hetkeen. Netin suhteen ykkössääntö on se, että ihmisiä voi kutsua mukaan, mutta heitä ei voi kaitsea. Mainostoimistolla ei ollut selvästi mitään käsitystä netin toiminnasta, jossa on aina x-factor mukana.

Hyvä kampanja vaan ottaa kierroksia näistä ylläreistä. Raatokuutio olisi pitänyt ehdottomasti noteerata Atriassa ja osata nauraa itselle. Kampanjahan onnistui yli odotusten, kun siitä tuli pieni ilmiö.

Jos sen sijaan firman markinointi vain salailee totuutta (siis että eineksille annetaan tollasia lempinimiä ja silti ihmiset tykkää niistä), homma jää miinukselle.

Reijo Valta kirjoitti...

Juuri noin kun kirjoitat, Aleksis.

On tästä näköjään muutkin intoutuneet kirjoittamaan. Kansan Uutiset on uutisjutun kirjoittanut, Voiman Häirikkö on laajentanut aihetta Riiko Sakkisen taiteeseen ja Tietokoneen Ossi on kirjoittanut melkein kuin minä.

Reijo Valta kirjoitti...

Veetin me time -kampanja ei kulkenut mainostajan haluamaan suuntaan. Fb-seinällä käyty keskustelu tallessa täällä täällä.

Taisi Veetillä livahtaa liian läpinäkyväksi yritys liittää masturbaation tuottama positiivinen mielihyvä omaan karvanpoistotuotteeseen.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset