tiistai 11. maaliskuuta 2014

Museot kiinteistöverottomiksi

Kuopion museo.

Päivän uutiset kertoivat, että Lönnströmin taidemuseota Raumalla pitävä säätiö aikoo myydä kiinteistönsä. Syynä uutisen mukaan ovat korkeat kiinteistökustannukset, joihin museon ylläpitäjällä ei ole varaa. Museoliiton Kimmo Levä samassa yhteydessä esittää museorakennusten vapauttamista kiinteistöverosta kulttuurilaitosten toiminnan helpottamiseksi.

Kiinteistöverolaki jo nykyisellään tarjoaa useampia vaihtoehtoja kiinteistöverovapauteen. Lain mukaan veroa ei peritä "autiokirkosta, linnasta, linnoituksesta eikä luostarista" -- tällaiset rakennuksethan pääosin ovat museoituja. Kunnallisten museoiden ei tarvitse veroa maksaa jos ne toimivat kunnan omistamassa rakennuksessa. Ylipäätään "kunnan ei ole suoritettava veroa omalla alueellaan omistamastaan kiinteistöstä".

Teresia ja Rafael Lönnströmin Säätiönä kääntyisin ensimmäisena raumalaisten paikallispoliitikkojen puoleen, mikäli kiinteistövero olisi keskeinen syy kiinteistöstä luopumiseen (säätiön tiedote luopumisesta, pdf). Lain mukaan kunnanvaltuustolla on mahdollisuus poistaa kiinteistövero kokonaan yleishyödyllisiltä yhteisöiltä. Pykälän 13a mukaan:

Poiketen siitä, mitä 11 §:ssä kiinteistöveroprosentin alarajasta säädetään, kunnanvaltuusto voi määrätä tuloverolain 22 §:ssä tarkoitetun yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja sen maapohjan kiinteistöveroprosentin edellä säädettyä alhaisemmaksi, jos kiinteistöllä sijaitseva rakennus on pääasiallisesti yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä. Tässä pykälässä tarkoitetun kiinteistön kiinteistöveroprosentiksi voidaan määrätä myös 0,00.
Yksityisten museoiden omistajat voitaneen yleisesti laskea kuuluvan yleishyödyllisiin yhteisöihin.

Pääsääntöisesti museot saavat tai voivat saada vapautuksen kiinteistöverotuksesta. Tilanne on tosin muuttumassa kun julkinen sektori on yhtiöittämässä toimintojaan ja omistuksiaan. Uudet yhtiöt eivät vapautusta verosta saa. Siksi Levä on ehdottamassa vapautusta nimenomaan museorakennuksille. Yhtiöt siirtävät maksamansa kiinteistöverot perimiinsä vuokriin ja kohonneet kustannukset ovat poissa museoiden käyttövaroista. Kustannus saattaa olla suurikin, koska museot sijaitsevat usein paikoilla joissa tonttimaa on kallista.

Toinen ratkaisu voisi olla, että julkinen sektori pitäisi kulttuurihistoriallisesti arvokkaat suoraan omassa omistuksessaan. Tästäkin asiasta voisi kääntyä paikallispoliitikkojen puoleen ja kertoa voimassa olevista laeista ja pykälistä.


1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

Kulttuuriorganisaatiot ovat ottaneet kantaa. Tiedote Museoliiton sivuilla.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset