tiistai 8. huhtikuuta 2014

Nick Raiderin taival


Disney-lehtiä lukuunottamatta suomalainen sarjakuvalehdistö on kovin hajanaista ja sekalaista. Tarjonta perustuu monesti suosittuihin elokuviin, joiden myötä myyntiin tuodaan supersankari- ja lastensarjakuvia muutamiksi vuosiksi. Suosituimpienkin lehtien levikki on niin lähellä kannattavuusrajaa, että pienikin notkahdus suosiossa lakkauttaa lehden.

Silloin tällöin markkinoilla on lehtiä, joita tehdään suuresta rakkaudesta sarjakuvaan. Läskimoosesta tehdään taiteellisesta intohimosta, lehti on itsessään sarjakuvakulttuuria tarkasteleva kokonaistaideteos. Myös fanitus voi olla intohimo, joka johtaa kustannustoimintaan.

Edellä mainituista jälkimmäinen taisi olla Nick Raiderin (ISSN 2323-7422) taustalla. Mysteeri Kustannus julkaisi viime maaliskuusta alkaen kaksitoista numeroa Nick Raider -lehteä. Viimeiseksi numeroksi jäi 2/2014. " Taloudelliset realiteetit olivat kuitenkin tällä kertaa Nickiä ja kumppaneita vastaan. Myynti jäi riittämättömäksi", summaa kustantaja tiedotteessaan.

Newyorkilaisesta poliisista kertova Nick Raider oli italialainen sarjakuva, jota tehtiin vuosina 1988-2005. Taustalla olivat osin samat voimat kuin Tex Willerinkin, muun muassa Sergio Bonelli Editore-kustantamo ja sarjakuvakäsikirjoittaja, hahmon luonut Claudio Nizzi.

Tex Willer on viime vuosina kasvattanut suosiotaan, ainakin julkaisuja on tullut tarjolle tiuhaan tahtiin. Nick Raider ei siis ollut uuden kustantajan uhkayritys, vaan perusteltu ajatus.

Mikäli lehti kiinnostaa, kaikkia sen irtonumeroita on edelleen saatavissa.


* Mysteeri Kustannus


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset