torstai 10. heinäkuuta 2014

Vanhin pieksämäkeläinen



Kulttuuripappila Sylvissä Pieksämäellä on jälleen erilaisia kesänäyttelyitä. Yksi näyttelyistä esittelee Pieksämäen seudun runsasta esihistoriallista aineistoa ja asutusta. Naarajärven rannoilla on asuttu melko pian jääkauden jälkeen.

Näyttelyn yhteydessä on koetettu myös avata arkeologiaa laajemmin millaista elämä on muinoin on ollut. On annettu muun muassa esimerkkejä siitä, millaista suomen kielen aikaisemmat muodot olisivat saattaneet olla.

Esihistoriahuoneen keskellä hirven taljan alla oli koivuhalon nokassa miehen pää. Sillä tahdottiin mallata vanhinta, 7700  vuotta ennen ajanlaskua elänyttä pieksämäkeläistä. Vaikka löydöt seudulta ovat runsaita, niin paikallisesta aineistosta ei tällaisen mallinnuksen pohjaa saa aikaiseksi. Näyttelyteksteissä kerrottiinkin kasvojen olevan luotu espanjalaisten löytöjen perusteella.

Päähän oli kytketty nimikilpailu. Kävijöiltä tiedusteltiin mikähän olisi voinut olla tämän miehen nimi? Hetken mietin arpalipuke kädessä, mutta jäi se kuitenkin täyttämättä.

Enemmän mietitytty miksi ensimmäinen on juuri mies? Miksei nainen?

Kulttuuripappilan pihapiirissä on ollut apupapin asunto, jossa Sylvi Kekkonen (os. Uino) aikoinaan syntyi. Sylvi Kekkonen on antanut kulttuuripappilalle nimen, ja presidentin rouvalla on oma kamarinsa. Siellä muistutettiin, että Kekkosten perheessä ainoa ajokortillinen oli Sylvi. Niinpä kun Ison-Britannian kuningashuone lahjoitti Urholle Morris 850 Super De Luxe Minin vuonna 1961 se päätyi rouvan käyttöön. Ja esittelyn mukaan Sylvi Kekkonen tosiaan ajoi tuolla autolla paljon.

Niin miksei sitten ensimmäinen pieksämäkeläinen olisi voinut olla nainen?


2 kommenttia:

dudivie kirjoitti...

joo kävin tuossa huoneessa(näyttely( mutta näytti ni hurjalta että jätin väliin ja join vaan kauniista kupista kahvia sylvin huoneessa

Reijo Valta kirjoitti...

Sylvin kamari olikin parhaiten harkittu kokonaisuus.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset