keskiviikko 13. elokuuta 2014

Muusajuhlat avattu runolounaalla


Huutomerkin järjestämät Muusajuhlat avattiin runolounaalla Ravintola Tubassa tänään kello kaksitoista. Tuottaja Kari Miettunen julisti koruttomasti juhlat alkaneiksi ja ensimmäisenä lavalle nousi Virpi Ansamaa.

Runolounaat ovat lyhyitä tilaisuuksia ruokailun lomassa. Huutomerkki on järjestänyt niitä eri yhteyksissä ja paikoissa vuosien varrella. "Voitte kuunnella tai olla antamatta häiritä", tiivisti Miettunen tilaisuuden luonnetta lounastajille.

Ansamaa esitti kolme runoa, joista tuorein oli hiljan olleen superkuun innoittama. Ansamaan runoja luonnehtii arjen erotiikka, elämän iloista riemuitseminen.


Toisena runolounaan esiintyjänä oli Uolevi Haapala, Hailuodon kirkkoherra Timo Juntusen alter ego. Haapala luki pääosin otteita näytelmästään Serkkuni Mikael, jota seuraavan kerran esitetään kesällä 2015 Hailuodon teatteripäivillä. Tranvestiitti Mikaelin peruukki oli esiintymisessä mukana.

Tekstien ydin oli olemassaolon oikeutuksessa. Miten ne helpoimmat kysymykset kysyä ovat vaikeimpia vastata.

Huomenna runolounaalla esiintyvät Jere Vartiainen ja Kaisa Halmkrona, perjantaina Eero Suvilehto ja Milla Koramo.


* Muusajuhlat 2014


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset