perjantai 15. elokuuta 2014

Perjantain runolounas


Perjantain runolounaalla kuultiin Milla Koramoa ja Eero Suvilehtoa. Ensin lavalle sai nousta ensikertalainen, näin Koramo itsensä esitteli. Hänen kahdessa ensimmäisessä runossa kokemukset luonnosta välittyivät oivasti. Meren rannalla "vaahdosta saat sukkaset". Pehmeä rahkasammal on mukava alusta vaikka minkälaisille kokemuksille.


Eero Suvilehto aloitti lausumalla numeroita kielellä, jonka oli jo unohtamassa. Runoissaan hän palasi Balkanille, jossa viettämistä vuosistaan Suvilehto on kirjoittanut aikaisemminkin. Siellä "seppä takoi viikatetta / laittoi vuorille viimeisen mitallisen runonsa".

"Balkanin ruutitynnyrissä syttyvät helposti myös savukkeet", havainnoi Suvilehto ja arvioi syyksi pyrkimyksen rauhaan ja harmoniaan, joka oli "tupakoinnin alkuperäinen jalo tarkoitus".

Tämän vuoden Muusajuhlien runolounaat päättyivät Suvilehdon muisteluun kanasta, joka muka oli palanut. Eräs nainen oli perunut treffit sen vuoksi. Ohjelmaa on vielä luvassa vielä viikonlopuksi. Viimeiseksi ohjelmanumeroksi on kirjattu Henkisten lajien mestaruuskisat Tähtitornin kahvilassa sunnuntaina kello 19.


* Muusajuhlat 2014.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset