perjantai 3. lokakuuta 2014

Palsa ja päiväkirjat


Tänään 1987 kuoli Kalervo Palsa (s. 1947). Kuoleman syynä oli joskus 1800-luvulla runollisena pidetty keuhkokuume, joka nyt uudempana aikana olisi hyvin voitu hoitaa. Viimeisen kesän harvoissa päiväkirjamerkinnöissä Palsa puhui välillä kuolemasta, välillä hyvästä työkunnosta.

Viimeinen merkintä Maj-Lis Pitkäsen toimittamissa päiväkirjoissa (WSOY 1990) oli elokuun 20. päivältä:

Minun rehellisyyteni on perua lapsuudestani ja nuoruudestani. Opin halveksimaan siivellä elämistä ja toisilta vippaamista ja sosiaaliapua.
Palsan äiti hoiti Kittilässä yhtä kyytilaitoksen viimeisistä jäänteistä. 1800-luvulla luotu kyytilaitos oli vanhan maailman hollikyytien jälkeläinen. Hollit olivat olleet aatelisten ja virkakunnan matkustusetuoikeus, kyytejä saivat kaikki käyttää maksua vastaan. 1950-luvulle tultaessa juna- ja etenkin linja-autoliikenne oli korvannut laitoksen joitakin Lapin seutuja ja Pohjois-Karjalaa lukuunottamatta.

Palsan syntyessä ylemmät kansankerrokset eivät enää pariin vuosikymmeneen olleet käyttäneet majataloja tai kievareita. Niiden asiakkaiksi oli jäänyt lähinnä kuljeskelevia tukkijätkiä. Pitkänen onkin päiväkirjojen esipuheen alkuun toiseksi sitaatiksi nostanut: "Mie kasvoin jätkien seassa. Net pelas yökauet korttia, joi viinaa, huoras ja tappeli."

Olen ostanut Kalervo Palsan päiväkirjat - merkintöjä vuosilta 1962-1987 7. elokuuta 1991. Poikkeuksellisesti olen kirjoittanut etusivulle oman nimeni ja ostopäivän. Lienen ajatellut, että tästä tulisi itselle tärkeä teos ja ajankohdalla olisi jotakin merkitystä myöhemmin.

Niin ei käynyt.

Palsa oli tullut tutuksi sarjakuvista. Minun Getsemane (1974), Kemin sarjakuvakeskuksen julkaisema Kuolema ja intohimo (1988) ja Eläkeläinen muistelee (Like 1990) loivat kuvan piinatusta taiteilijasta. Päiväkirjat eivät valaisseet näkyjen taustoja.

Nyttemmin Palsa on hahmottunut henkilöksi, joka näki liian pienenä aivan liian paljon. Nuo lapsuuden käsittämättömät näyt ovat hakeneet muotoa taiteessa. Onneksi on ollut taide.


4 kommenttia:

Valto Ensio kirjoitti...

Tähän piti kommentoimani jo aiemmin. Minulle Palsan pv-kirjat kyllä avasi elämästään (laajemmin kittiläkäisestä varsinkin, sillä olenhan asunut itsekin siellä) kaikenlaista, mutta luultavasti hänen kaltaisensa ihmiskohtalon kanssa täytyy itse olla kokenut joitain samansuuntaisia tunnekuohuja sekä ihan konkreettisiakin kokemuksia.

Nyt kun luen Santeri Alkion viime vuonna julkaistuja päiväkirjoja, niin en pääse lähellekään niitä tuntemuksia, joista hän kirjoittaa. Silti ovat ajankuvina kiinnostavia (politiikka, sairaudet, kansalaissodan vaikutukset lähellä jne.) kun hän "asioiden ytimessä" olleena käsittelee aikaa ja vuosikymmentä, jolloin isäni ja äitini ovat olleet lapsia; henk.kohtaisia yhtymäkohtia siis niissäkin.

Reijo Valta kirjoitti...

Kyllä päiväkirjat Palsan elämää avasivat, mutta ei siitä henkilökohtaisesti tärkeätä kirjaa tullut niin kuin etukäteen, ilmeisen epärealististisesti, kuvittelin.

Luin uudelleen juttusi pyörämatkastasi Kittilään ja Palsan mökille. Joskus kävin siellä itsekin, tosin tylsästi autolla.

Lukijoille voisi mainostaa Valto Ension pyöräretkipäiväkirjaa Vienan Karjalaan.

Valto Ensio kirjoitti...

Vaatimaton kiitokseni mainostamisesta. Mulla vain tuppaa olemaan hidasta tuon retkeni päivittäminen kun on elämäkin elettävänä, mutta eiköhän sekin polje reittinsä loppuun talven mittaan.

Reijo Valta kirjoitti...

Katso myös Palsa 70 vuotta.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset