maanantai 9. helmikuuta 2015

Yksityisetsivät auttamaan omaisuusrikoksien selvittelyssä


Vuonna 2012 tasavallan presidentti Sauli Niinistö toivoi, että jokainen pohtisi mitä voisi tehdä auttaakseen yhteiskuntaa, erityisesti lasten ja nuorten hyväksi. Ihan tavallisia asioita -kampanjaan ei ole saatu juurikaan konkreettisia kädenojennuksia.

Tänään radiouutiset kertoivat, että Suomen Yksityisetsivä- ja Lakitoimistoliitto on tarjoutunut auttamaan poliisia selvittämään omaisuusrikoksia. Tämä on erityisen kannatettava asia.

Monelle lapselle ja nuorelle yhteiskunnan toimimattomuus ja toisen omaisuuden kunnioittaminen paljastuu karmaisevasti polkupyörä- ja mopovarkauksien yhteydessä. Poliisin omaisuusrikosten ratkaisuprosentti on näiltä osin surkean alhainen.

Kasvavan kansalaisen uskoa yhteiskunnan toimivuuteen kasvattaisi huomattavasti jos yksityisetsivät alkavat antamaan omaa aikaansa mopojen, skoottereiden ja polkupyörien palauttamiseen oikeille omistajilleen. Moponsa menettänyt viisitoistavuotias on yleisesti säästänyt useita vuosia menopelinsä hankintaan. Jos liikenneväline katoaa parin viikon kuluttua ostamisesta, suru on suuri. Yksityisetsiville on taatusti luvassa monia onnenhetkiä todistettavaksi.

Toivoisinkin Suomen Yksityisetsivä- ja Lakitoimistoliiton ilmoittavan positiivisesta aikeestaan tavallisia.fi -kampanjasivuille. Näin useampi saisi tietää tästä arvokkaasta vapaaehtoistyöstä.



2 kommenttia:

Valto-Ensio kirjoitti...

Mopo on mopoilua eli tyhjänpärräilyä vastustavasta huono esimerkki vaikka väline kuinka kallis kampe olisi.

Valistustyö ympäristötietouden lisäämiseksi tulisi lähteä nuorille tärkeiden asioiden läheltä ja mopo olisi siinä hyvä esimerkki. Eli sen hankinta tulisi olla vieläkin harkitumpaa kuin vain se, kuinka kauan sen hankkimiseksi on pitänyt säästää: rikkaimpien perheissä vanhemmat ovat "säästäneet" moporahat jo lapsilisistä valmiiksi.

Varastamisen vähentämisen puolesta kampanjointia saa toki harrastaa, mutta taitaa nuo valvontakamerat joka tapauksessa tulla hoitamaan asian yhtä tehokkaasti. Olemassa olevaa varastamisviettiä ei kaikilta saada koskaan, ei millään pois. Ja suurimmat varkaathan ovat "siellä jossakin" jonne ei lainkynnet uletu.

Reijo Valta kirjoitti...

Ensin pitää yksityisetsivistä sanoa, että luultavasti he eivät tarjoutuneet esittämiäni polkupyörä- ja mopovarkauksia selvittelemään. Taisi jotakin suurempaa ja laskutettavampaa heillä mielessä olla.

Itseltä meni mopoaika ohi. Polkupyörällä pääsin mielestäni ihan yhtä hyvin. Se varastettiin samalla viikolla kuin sain ajokortin. Keväällä pyörä löytyi, sillä oli ajettu vajaa kilometri ja se oli heitetty maantieltä puron pohjalle.

En ole joutunut sellaiseen paikkaan, että nuorison mopoilu olisi häirinnyt. En siis osaa sanoa kuinka äkkiä pärräily alkaisi hermoille ottamaan.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset