maanantai 16. marraskuuta 2015

K. Malmstömin Kirjapainotaito


Joskus pari kymmentä vuotta sitten piti opetella taittamaan kirjoja. Vaikka sitä tietokoneella opettelinkin, niin divarista löytynyt Malmströmin Kirjapainotaidon oppikirjan Latomis-osa tuntui perusteiden oppimisen kannalta parhaalta.

Kirjan historia on erikoinen. Jo niteenä se tuntui olevan kahden aikakauden tuote. Johdannosta käykin ilmi, että käsikirjoitus on valmistunut vuonna 1914 ja osa kirjan arkeista painettiin samana vuonna. Sitten seurasi sota ja taloudellinen taantuma. Loppuun teos saatettiin vasta vuonna 1923. Sittemmin olen havainnut, että Suomen taloushistoriassa samat vuodet toistuvat usein. Vasta 1922/23 päästiin jatkamaan siitä mihin 1914 jäätiin.

Perjantaisessa seminaarissa Kari Aronpuro kertoi ullakolta löytyneen kappaleen tätä teosta innoittaneet häntä kollaasiromaanin tekoon. Siksi kaivelin kirjan esille.






Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset