torstai 24. joulukuuta 2015

Koipeliinin äänestys alkanut


Kvaakissa alkoi Herra Koipeliini -äänestys. Koipeliini-tunnustuspalkinto jaetaan tammikuussa edellisen vuoden parhaalle käännössarjakuva-albumille. Ajatuksena on, että sarjakuvien lukijat valitsevat voittajan. Siksi äänestys.

Kvaakin toimitus on valikoinut vuoden aikana julkaistusta parhaimmiston ja noista 22 uudesta suomennoksesta siis äänestetään. Aina jonkun suosikki jää toimituksen valintojen ulkopuolelle, mutta äänestyksestä käytävässä keskustelussa voi tällaisenkin kannan kertoa.

Tätä kirjoitettaessa äänestyksessä on annettu 23 ääntä ja johdossa on Charlie Christensenin Aarne Ankka - kansankodin pesänjakajat (zum teufel) neljällä annetulla äänellä. Toisena on myös ruotsalaisen Joakim Pirisen Komisario Neliön välähdys (Suuri Kurpitsa). Tilanne ehtinee vaihdella loppiaiseen mennessä suuntaan ja toiseen.

Käykää äänestämässä. Se edellyttää Kvaakin jäseneksi liittymistä, mutta ei hätää. Kvaakin jäsenyys on avoin kaikille.


* Kvaakin Jukka Laineen arvio Aarne Ankasta
* Tekstaaja Timo Ronkaisen havaintoja typografiasta




Vuoden 2015 paras käännössarjakuva: äänestä Herra Koipeliini -voittajaa!



1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

Aarne Ankka vei lopulta Koipeliini-äänestyksen voiton. Se oli kärkisijalla lähes koko äänestyksen ajan - Floyd Gottfredsonin Vaarallinen Mikki kävi hetkellisesti kärjessä muutamaa päivää ennen äänestyksen päättymistä.

Kvaakin uutinen voitosta

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset