torstai 3. joulukuuta 2015

Millaisen rakennuksen suomalainen tunnistaa kodiksi?


Marraskuun lopussa päättyi Rajalta kotiin -arkkitehtuurikilpailu. Sen avulla haettiin erilaisia halpoja majoitusratkaisuja kasvavalle määrälle turvapaikanhakijoita. Tulokset julkistetaan nopeassa tahdissa joulukuun 14. päivä.

Ylen kulttuurijutussa lokakuussa pohdittiin arkkitehtuurimuseon julkistamaa kilpailua ja aikaisempia suomalaisia pikamajoitusratkaisuja. Tämän jutun yhteydessä esiteltiin Sakari Tervon ja Tatu Engeströmin vuonna 2009 tekemää Fasadi-teosta. Tuolloin Helsingissä koettiin ongelmaksi Kalasatamaan majoittuneet romanit.

Taiteilijat rakensivat romanien leiriin pienen punaisen tuvan. Vaikka viranomaiset lukuisia kertoja purkivat leirin ja sen rakennuksia ennen kuin se lopullisesti väistyi uuden asuntoalueen tieltä syksyllä 2011, niin joka kerta tuo pieni punainen tupa säilyi hävitykseltä (joskaan ei graffiteilta).

Vaikka Tervon ja Engeströmin tekemä tupa ei ollut rakenteiltaan sen kummoisempi kuin romanien itse tekemät majat ja hönnät, niin suomalaisten purkuhommiin määrättyjen mielestä siihen ei voinut koskea. Se täytti skandinaavisen asumuksen, kodin perustunnusmerkit, ja siten purkumääräyksestä huolimatta sai armon.

Mielenkiinnolla odotan onko arkkitehtuurikilpailun osallistuneiden joukossa skandinaaviset perustunnusmerkit täyttäviä ehdotuksia. Sellaisessa turvapaikanhakijan olisi turvallista majoittua. Perussuomalainenkin tunnistaisi, että tuolla asuu ihminen.


*  Rajalta kotiin

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset