tiistai 31. maaliskuuta 2015

Alvar Aallon Muuramen kirkko (1929)



[Muuramen kirkossa tehdään laaja peruskorjaus. Siksi uusintana kuvia kesältä 2008]

Vuosina 1925-29 rakennettu Muuramen kirkko on myöhemmin suureen kuuluisuuteen nousseen Alvar Aallon varhaisia toteutettuja suunnitelmia. Aallon välimerelliset ihanteet kirkosta erottaa selvästi, valkoista seinää ja toisiinsa kiinnittyviä erilaisia muotoja.

Erityisesti kuvatessa kiinnitti huomiota siiven kirkkosalista poikkeava harja. Italialaisten kalastajakylien tarpeenmukainen rakentaminen, ja sen häivähdys Muuramen harjulle.




maanantai 30. maaliskuuta 2015

Paholaisen kynsilaivat


Project Gutenbergin aktiiviset vapaaehtoiset uurastavat meidän laiskempien iloksi ja tuovat esille luettavaksi kaikenlaista kirjallisuutta, jonka olemassaolosta runsaasti lukevillakaan ei ole kuin aavistus. Hiljan PG:n kokoelmiin on lisätty Albert Hämäläisen tutkielma Ihmisruumiin substanssi suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa (1920). Tutkimus kuuluu taikapsykologian alaan.

Ihmisruumiin osiin ja eritteisiin liittyviin kansanuskomuksiin keskittyvä Hämäläinen aloittaa käsittelynsä kynsistä. Suomalaisten ja Venäjän karjalaisten vanhojen käsitysten mukaan kynsiä ei saanut leikata tiettyinä päivinä. Yleensä leikkauskielto koski sunnuntaita.

Leikatut kynnet tuli joko laittaa talteen, polttaa tai leikata hyvin pieniksi paloiksi. Näillä eri keinoilla estettiin kynsien päätyminen paholaisen käyttöön. Vanha vihtahousu kun himoitsi kynsiä laivansa rakentamiseen. Sen valmistumisesta ei hyvä seuraisi, koska luvassa olisi kyyti helvettiin. Savossa paholainen rakensi kynsistä siltaa, jota pitkin olisi samaan kuumaan paikkaan päädytty.

Hämäläinen arvelee paholaisen rakennuspuuhat skandinaaveilta lainatuksi uskomukseksi. Naapurien mytologian mukaan Naglfar-laiva, joka maailman lopussa Hrym-jättiläisen ohjaamana lähtee liikkeelle, tehtäisi kuolleitten kynsistä.

Lasten kynsien leikkaamista ei pidetty sopivana ennen kuin hän oppi puhumaan. Mikäli lyhentämistarvetta oli, niin äidin piti tehdä operaatio puremalla.  Näin estettiin lapsesta tulemasta rosvo tai varas.

Jos kiinnostaa, lukekaa uskomuksista enemmän itse teoksesta.



IHMISRUUMIIN SUBSTANSSI suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa. Taikapsykologinen tutkimus. Kirj. Albert Hämäläinen. Société Finno-ougrienne. 1920.


sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kesäajan onnettomuus


Sanotaan, että jokaiseen ihmisen luomaan keksintöön ja innovaatioon liittyy sille tyypillinen onnettomuus, riski. Laivan keksinyt loi haaksirikon, auton nokkakolarin ja fossiiliset polttoaineet käyttöönottanut ilmastonmuutoksen. Yleensä uudelle ominainen onnettomuus on ollut jo tiedossa uutuutta suunnitellessa, mutta vaarat on katsottu hyötyjä pienemmiksi tai niitä on tarkoituksellisesti vähätelty.

Viime yönä siirryttiin kesäaikaan. Britti William Willett (1856-1915) ajoi elämänsä viimeisinä vuosina voimakkaasti kesäaikaan siirtymistä. Hänen teoksensa Waste of Daylight (1907) kertoo jo nimellään ("auringonvalon tuhlaaminen") mihin Willett kannattajineen vetosi. Päivittäinen auringonvalo oli saatava paremmin kansantalouden kasvattamisen hyödyksi.

1900-luvun alussa asiantuntijat ja poliitikot eivät lämmenneet ajatukselle. Ymmärrettiin, että kellojen siirtämisestä suuntaan ja toiseen ihmisten vuorokausirytmi menee sekaisin ja siitä on suuremmat haitat kuin hyödyt.

Idea alkoi elämään omaa elämäänsä. Kesäaika otettiin laajasti käytöön 1970-luvulta lähtien, jolloin auringonvalolla ei enää ollut työntekemisen kanssa juurikaan merkitystä. Sähkövalot ja työkoneiden valaistustehot riittivät puuhasteluun vaikka keskellä yötä. Briteissä 1960-luvun lopulla vaihtoehtona pohdittiin jopa Greenwichin ajan kokonaan hylkäämistä. Siirtymällä samaan aikaan Ranskan kanssa olisi kansainvälinen yhteistyö ja -markkina-alue toiminut samassa rytmissä.

Suomessa kesäaikaan siirryttiin 1981 kansainvälisen kaupan helpottamiseksi. Nykyisin siirtyminen on sementoitu vuonna 2002 säännetyllä direktiivillä.

Jo useamman vuoden ajan siirtymien yhteydessä on puhuttu sen turhuudesta ja haitoista. Lokakuussa 2014 Helsingin yliopiston almanakkatoimiston erikoissuunnittelija Arto Palviainen kertoi ettei kellojen siirtämisestä synny energiasäästöjä. Nyt THL:n tutkimusprofessori Timo Partonen varoittelee kellojen siirtämisen aiheuttamasta sydäninfarktivaarasta.

Yhteistyön tai kaupan kannalta kellojen siirrolla ei ole väliä. Onhan meillä Internet, joka on nopea ja aikaan ja paikkaan sitomaton. Pohtiessaan Internetille ominaista onnettomuutta Paul Virilio päätyy tilan ja paikan hämärtymiseen. Onnettomuudella ei ole enää paikkaa, on yleinen onnettomuus, jonka kohteena on aistimaailman materiaalisuus.

Totuus ja todellisuus käsitteinä sekoittuvat. Internetin onnettomuus on se, että se pyrkii yhdistämään toden ja todellisuuden yhdeksi ainoaksi totuudeksi. Maailmassa kuitenkin sekä totuudella että todellisuudella on sijansa.

Virilion synkkiä maalailuja (Pakonopeus, Gaudeamus 1998) ajatellen on hyvä, että on olemassa kesäaika. On edes jokin muistutus fyysisestä aikaan ja paikkaan sidotusta maailmasta. Se pari kertaa vuodessa saa etäläsnäolon keskeytymään ja havaitsemaan myös todellisuuden.



lauantai 28. maaliskuuta 2015

11/2015 Markettityömaa


Kaivaminen markettityömaalla jatkuu. Riittävä syvyys lienee saavutettu, kun pohjalle on ajettu soraa ja sitä on tasoitettu. Edellinen osa.





perjantai 27. maaliskuuta 2015

Sarjakuva-Finlandia Tiitu Takalolle


Kirjailija Katja Kettu valitsi Sarjakuva-Finlandian voittajaksi Tiitu Takalon Minä, Mikko ja Annikki -albumin (Suuri Kurpitsa 2014). Palkinto jaettiin Tampere kuplii -sarjakuvafestivaalilla tänään.

Uutinen Kvaakissa: Sarjakuva-Finlandian voitti Tiitu Takalon Minä, Mikko ja Annikki.


torstai 26. maaliskuuta 2015

Tarzanin viidakkokielen sanakirja


Edgar Rice Burroughs loi Tarzan-kirjojaan varten oman kielen, jota puhuttiin viidakossa. Eilisten kommenttien innoittamana tähän on koottu manganin kielen sanasto, mangani - suomi -sanakirja.


a - valo
ab - poika
abalu - veli
abu - polvi
abu tand-nala - polvistua
adu - hävitä
akut - viisas, "valoreikä"
akut-zanmangani - shamaani, älykäs ihminen
ala - nousta
amba - pudota
an - elin, ruumin osa
ara - salama
arad - keihäs
argo - tuli
argo-ved - tulivuori
aro - heittää, ampua
at - häntä, miehen sukuelin
atan - uros
atu - isä
b'tho - kieli
b'wang - käsi
b'yat - pää
b'zan - hiukset
b'zee - jalka
bal - kulta, kultainen
bal-gani - oranki, "kultainen apina"
balu - vauva
balu-den - keppi, taimi
band - kyynärpää
bar - taistelu
bara - kauris
ben - suuri, merkittävä
ben-go-utor - kauhistuttava, sanoin kuvaamaton, "suuri musta pelko"
blat - nenä
bo - tasainen
bol - maahan sidottu
bolgani - gorilla
bor - kuivuus
bu - mies
bund - kuollut
bund-olo - tappaa
bur - kylmä
bus-an - takapuoli, pylly
bus-so - lentää
buto - sarvikuono
Chulk - erisnimi, apinakoiraan nimi
Da - erisnimi, orankinaaraan nimi
dak - lihava
dak-lul - järvi
dak-o - paksu
dako-zan - liha
dan - kivi, kallio
dan-do - pysähtyä
dan-lul - jää, "kivivesi"
dan-o - luu
dan-sopu - pähkinä
dango - hyeena
den - puu
den-kor - sademetsän keskikerros, "puutie"
do - tehdä
duklij - turkoosi
dum-dum - rummut
duro - virtahepo
e - missä
eho - paljon
eho-dan - käsi
eho-kut - ontto
eho-lul - märkä
eho-nala - ylhäällä
el - kunnia, kunniallinen
es - karkea, töykeä
eta - pieni
eta-gogo - kuiskaus
eta-koho - lämmin
eta-nala - matala
eta-pamba - hyppyrotta
etarad - nuoli, "pieni keihäs"
ga - punainen
ga-lul - veri
Ga-un - erisnimi, apinan nimi
ga-yat - punainen silmä
ga-zan - punainen iho
gando - voittaa
gani - apina
gash - hammas
gimla - krokotiili
go - musta
go-bu - hän (musta mies)
go-lat - mustanenä
go-yad - mustakorva
go-zan - mustaihoinen
gogo - puhua
gom - juosta
gomangani - musta ihminen
gor - ryömiä
gorgo - puhveli
goro - kuu
gree - tunne (positiivinen)
gree-ah - pitää, rakastaa
gu - maha
gugu - etupuoli
gumado - sairastaa
gun-ju-le - olla hyvä
gund - päällikkö
gund-bar - sota
Gunto - erisnimi, apinakoiraan nimi
hist - myrkky
hist-ah - käärme
ho - monta
ho-wa-usha - (puun) lehti
ho-wala - kylä, "monta pesää"
hoden - metsä, "monta puuta"
hohotan - heimo, "monta klaania"
hondo - ampiainen
horta - villisika
hotan - klaani, "monta soturia"
huh - kyllä
hul - tähti
id - hopea, hopeinen
ink-tah - istua
ja - turva, turvallinen
jabo - suoja
jar - outo, vieras
ka-goda - antautua
kal - maito
kalan - naaras
kalo - lehmä
kalu - äiti
kambo - viidakko
kan - ryömiä
kando - muurahainen
karpo - keskellä
kas - hypätä
Kerchak - erisnimi, apinakoiraan nimi
klu - kana
klu-kal - kananmuna, "kananmaito"
ko - mahtava
kob - lyödä
koho - kuuma
koodoo - antilooppi (myös kudu)
kor - kävellä
korak - tappaja
kordo - tanssia
kota - maakilpikonna
kree - satuttaa, vahingoittaa
kree-gor - huutaa
kreeg - vaara
kreeg-ah - varo!
kudu - aurinko
kut - kuoppa
lan - oikea
lana - pistää
lano - hyttynen
litu - terävä
Lo - erisnimi, orankikoiraan nimi
lob - potkaista
lot - kasvot
lu - raju, hurja
lucota - merikilpikonna (?)
lufo - sivu
lul - vesi
lulkor - uida, "vesikävellä"
lus - kieli
m'wa - sininen
m'wa-lat - sininenä
ma - lapsi
mado - heikko
Magor - erisnimi, apinan nimi
mal - keltainen
man - suuri (koko)
mangani - ihmisapina
manu - apina
meeta - sade
meetawhuff - pilvi, "sadesavu"
mo - lyhyt
mu - naaras
mu-skree - villikissanaaras
Mumga - erisnimi, apinakoiraan nimi
Mungo - erisnimi, apinakoiraan nimi
nala - ylös
ne - ankka
ne - maa, ruoho
neeta - lintu
nene - koppakuoriainen
nesen - heinäsirkka
Nkima - erisnimi, apinakoiraan nimi
no - brook
numa - leijona
Numgo - erisnimi, apinakoiraan nimi
nur - valhe
o - samanlainen, kaltainen
o - tehdä
olo - painia
om - pitkä
om-at - pitkähäntäinen
om-b'wang-gash - miekka
omtag - kirahvi
pacco - seepra
Pagth - erisnimi, apinakoiraan nimi
pal - maa-alue, heimon metsästysmaat
pamba - rotta
pan - pehmeä
pan-lul - itku, "pehmeä vesi"
pan-vo - heikko, "pehmeä lihas"
pand - ukkonen
pand-balu-den - kivääri
panda - ääni
pandar - äänekäs
pele - laakso
pisah - kala
po - nälkäinen
po-po - syödä
por - puoliso
por-at-an - puoliso (koiras)
por-kal-an - puoliso (naaras)
rak - kyllä
rala - ansa
ram - alas (?)
ram-ba - maata
rand - takaisin
rea - sana
rem - pyydystää
rep - totuus
ro - kukka
ry - kiero
ry-balu-den - jousi
sa - nuolla
sa-bor - leijona (naaras)
sa-tor - ystävällinen, huolehtiva
shee - metsästää
sheeta - leopardi
ska - korppikotka
skree - villikissa
so - syödä
sopu - hedelmä
sord - tuhma
ta - pitkä, korkea
ta-pall - mäki
tag - kaula
tan - soturi
tan-klu - kalkkuna
tan-tor - norsu
Tana - erisnimi, apinanaaraan nimi
tand - ei
tand - seisoa
tand-a - pimeä
tand-ho - muutama
tand-litu - tylsä
tand-lul - kuiva
tand-nala - alas
tand-panda - hiljaisuus
tand-popo - nähdä nälkää
tand-ramba - nousta ylös
tand-unk - jäädä, pysyä
tand-utor - rohkea, peloton
tand-vulp - tyhjä
tandak - ohut
tandlan - vasen
tar - valkoinen
tar-bur - lumi
tarmangani - valkoinen ihminen
Teeka - erisnimi, apinakoiraan nimi
Thaka - erisnimi, apinakoiraan nimi
tho - suu
thub - sydän
to - purppura
tongani - paviaani
Toog - erisnimi, apinakoiraan nimi
Toyat - erisnimi, apinan nimi
tro - suora
tu - rikki
Tuag - erisnimi, apinan nimi
u-tor - pelätä
ubor - janoinen
ud - juoda
ug - pohja
ugla - vihata
Uglo - erisnimi, apinakoiraan nimi
umpa - toukka
ungo - shakaali
unk - mennä
unk-nala mennä ylös
usen - jumala
usha - tuuli
ut - maissi
van - kaivo
Vanda - erisnimi, apinanaaraan nimi
vando - hyvä
ved - vuori
vo - lihas
voo-dun - tanssia
voo-voo - laulaa
vulp - täynnä
wa - vihreä
wa-usha - lehti, "vihreä tuuli"
wala - pesä, koti, maja
wang - käsivarsi
wappi - antilooppi
whuff - savu, polttaa
wo - tämä
wob - tuo
yad - korva
yang - keinua
yat - silmä
yato - katsoa
yel - täällä
yeland - tuolla
yo - ystävä
yo-o - uskollinen
yodo - kiitos, kiitollisuus
yud - tulla
yut - puukottaa, puskea
yut-o - leikata
za - tyttö
za-balu - sisko
zan - iho
zanzi - hämähäkki
zee - jalka
zor - sisällä
zu - suuri
zu-dak-lul - valtameri
zu-gogo - tarina, tarinoida, "suuri puhe"
zu-gor - karjua
zu-kut - luola
zu-tho - suuri suu
zu-vo - vahva
zut - ulkona




Päälähteenä oli Peter Cooganin English-Mangani/Mangani-English Dictionary.




keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Tarzan, viidakon valtias


Tänään 1932 Yhdysvalloissa tuli ensi-iltaan Tarzan, viidakon valtias. Suomeen filmi ehti lokakuun lopuksi. Elokuva oli ensimmäinen, jossa Tarzania näytteli olympiauimari Johnny Weissmuller ja Jane Parkeria Maureen O'Sullivan. Tarzanin valinta oli pitkällinen prosessi. Lopulta Weissmuller tuli valituksi yli 150 ehdokkaan joukosta.


Tarina perustuu löyhästi Edgar Rice Burrousghsin samannimiseen romaaniin. Valkoiset onnenonkijat etsivät legendaarista norsujen hautausmaata norsunluut ja dollarinkuvat silmissään. Tarzan tekee aikeet tyhjiksi.

Ilmeisesti olen nähnyt elokuvan ensimmäisen kerran tammikuussa 1974, jolloin MTV esitti sen televisiossa. Se teki tarhalaiseen suuren vaikutuksen.

Tarzan, viidakon valtias oli menestys. Se tuotti lähes kaksi miljoonaa, joten jatkoa seurasi. Weissmuller ja O'Sullivan tekivät kaikkiaan kuusi yhteistä Tarzan-elokuvaa. Elokuvia varten luotua Cheetahin roolia näytteli simpanssi Jiggs (1929-1938). Näiden kuuden Tarzanin lisäksi se näytteli kahdessa muussa elokuvassa. Kolmikon hajaannuttua Weissmuller näytteli Tarzania vielä kuudessa muussa jatko-osassa.



Yhdysvalloissa kuvauksia varten oli saatavissa ainoastaan intiannorsuja. Afrikannorsua pienikorvaisemmat eläimet yritettiin saada muistuttamaan oikean mantereen faunaa. Valokuva kuitenkin paljastaa tekokorvat.

Tarzanin kuuluisa kutsuhuuto kehitettiin tätä elokuvaa varten. Sen loi äänisuunnittelija Douglas Shearer studiossa soittamalla itävaltalaista jodlausta nopeutettuna väärinpäin. Weissmuller, niin kuin todella moni pikkupoika, opetteli matkimaan ääntä niin, että yleisö luuli hänen itsensä huutavan elokuvissa. Todellisuudessa elokuvassa soitettiin kuitenkin Shearerin nauhaa.

Hetken harjoittelulla Tarzan-huuto saattaisi itseltäkin vielä onnistua. Mutta en kerrostalossa kehtaa.


tiistai 24. maaliskuuta 2015

Mikä on selfie suomeksi?


Anglismit vyöryvät suomeen. Onneksi on laaja ja ahkera suomen ystävien joukko, joka aikaa ja mielikuvitusta säästämättä yrittää keksiä omasta sanastosta lähteviä vastineita englannista opituille muotisanoille.

Aristoteleen kantapää on kysellyt ehdotuksia selfien suomenkieliseksi vastineeksi. Kyselyyn tarjottiin kaikkiaan 157 eri vaihtoehtoa. Viikon sitaattivinkissä käydään läpi näitä ehdotuksia.

Eniten kannatusta selfien suomennokseksi sai omakuva ja sen muunnelma omis. Sana on jo valmiiksi tuttu erilaisista elämänpiireistä korkeakulttuurista mataliin ja vaiettuihin. Yksi arkipäiväinen merkitys sanalle lisää sopii hyvin.

Seitsemisen vuotta sitten tämän blogin yksi luetuimmista jutuista oli otsikoltaan omakuva. Sen suuri suosio hämmästytti kunnes selvisi, että yksi niin sanottujen aikuisten omakuvia julkaiseva sivusto oli nimeltään omakuva.org. Nyttemmin tuo sivusto on lopettanut toimintansa.

Olkoon selfie siis omakuva.

Tuossa yllä on kuva kirjoittajasta, Kalle Kemppaisen piirtämänä karikatyyrinä.



Viikon sitaattivinkki: Taiteilijan selfie nuoruuden vuosilta. Aristoteleen kantapää

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kant on tyhmä


Viikonloppuna levisi uutinen, jonka mukaan Kaliningradissa olevan Immanuel Kantin maaseutuasunnon seinään oli ilmestynyt graffiti, jonka mukaan arvostettu filosofi olisi tyhmä. Venäjänkielistä Кант лох tekstiä tosin lievensivät alapuolelle piirretyt sydän ja kukkanen.

Kaliningrad tunnettiin vuoteen 1946 Königsberginä. Se on erääseen aikaan Preussin pääkaupunki. Valistusfilosofi Immanuel Kant (1724-1804) asui ja opetti kaupungissa koko elämänsä. Paikallisella yliopistolla on Kantin muistolaatta ja kaupungin keskustassa patsas. Viimeinen leposija Köningbergin katedraalissa on myös näyttävä.

Vuosi sitten Kaliningradissa käytiin laajaa keskustelua noin kahdenkymmenen kilometrin päässä kaupungista Veselovkassa olevasta "Kantin talosta". Muun muassa leipomona toimineen tiilirakennuksen ja Kantin yhteyttä ei tutkimuksissa saatu varmistettua, mutta tuossa kylässä Kantin tiedettiin silloin tällöin yöpyneen. Ulkoasukin on 1700-luvulta muuttunut. "Kantin talona" se on jo pidempään tunnettu.

Joka tapauksessa talo lisättiin kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten joukkoon ja siihen ryhdyttiin suunnittelemaan museota. Vuoteen hanke ei ole kuitenkaan edennyt. Tyhjillään oleva talo rapistuu ja houkuttelee tilapäisiä majoitustiloja tarvitsevia alkoholinkuluttajia ja nuorisoa. Nyt tehdyllä tarkastuskäynnillä havaittiin vandalismi ja Kant on tyhmä -graffiti.

Uutisilla yritetään vauhdittaa kulttuurihistoriallista hanketta. Kaliningradin hipsteritkin tarttuivat aiheeseen. Paikallinen mainostoimisto on teettänyt pienen määrän t-paitoja, jossa puheenaihe on kuvattuna.

Toivottavasti julkisuus auttaa hanketta eteenpäin. Jos ymmärsin oikein, hankkeelle on toivottu yksityistä rahoittajaa. Sellaiset tuntuvat olevan kiven alla ympäri maailman.



* 'Kant is a moron': vandals critique the philosopher's home. The Telegraph
* 'Kant Is an Idiot' Spray-Painted on Philosopher's Russian Home. The Moscow Times
* Калининградская студия создала серию футболок «Кант лох» (фото). newkaliningrad.ru



sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

10/2015 Markettityömaa


Kuopassa jatketaan töitä. Muutaman metrin syvyydessä oleva savikerros aiheuttanee rakentajille lisävaivaa.

Edellinen osa.





lauantai 21. maaliskuuta 2015

Anuksem peräloimu


Alkuviikosta Valto Ensio raportoi vierailustaan Anuksenlinnussa viimekesäisellä Karjalan pyöräretkellään. Aunus on tosiaan karjalaksi (livviksi) Anus. Arvo Tuominen taisi jossakin tv-dokumentissaan tämän mainitakin. Karjalan sanakirjassa mainittu, yllä olevalta sanalapulta poimittu esimerkki sanan käytöstä huvitti suuresti. Anuksem peräloimusta tulee mieleen jotakin aivan muuta kuin sillä tarkoitetaan.

3. anuksem peräloimu aunukselaisen perhe. hoz aigoa mennöö, ga anuksen aižal ottau (tekee sitkeästi työtä; sl.). Säämäj

Ajattelin tämän tiedon jakamisen sopivan levottomaan perjantaiyöhön. Päivä on sujunut kuitenkin aivan toisissa merkeissä. Perjantaista levottomuutta en ole kohdannut, en somessa enkä elävässä elämässä.

Eilen maailmankaikkeus muistutti ihmeellisyydestään. Sää suosi osittaisen auringonpimennyksen seuraajia.  Oulun torilla väkeä oli ollut runsaasti. Useimmat muutkin mahdollisuuksien mukaan seurasivat kuun kulkemista auringon yli.

Auringonpimennys on maailmankaikkeudessa harvinaisempi tapahtuma kuin kuvittelisikaan. Se minkä kokoiselta aurinko maasta näyttää ja sen kiertolaisen kuun koko täsmäävät täydellisesti. Ainakaan tässä aurinkokunnassa ei ole toista paikkaa jossa näin kävisi.

Suuri luonnonilmiö on antanut monille ajattelemisen aihetta. Tai pimennys on pysäyttänyt edes hetkeksi. Suurien mittasuhteiden äärellä oleminen on karistanut tavanomaisen arkisen, myös perjantaihin tavallisesti kasautuvan levottomuuden.

Anuksen peräloimut ovat pieniä näiden suurten rinnalla.  


* NASA: Auringonpimennykset
* Karjalan sanakirja


perjantai 20. maaliskuuta 2015

Laveryn helmoissa

Anna Pavlova, 1911.
Tänään Belfastissa 1856 syntynyt John Lavery (k. 1941) jäi kuolemansa jälkeen unohduksiin. Hänen muotokuvansa on kuitenkin löydetty uudelleen. Ne olivat jääneet aikanaan virallisena sotamaalarina 1917-18 tehtyjen kuvien varjoon.


Evelyn Farquhar, 1906.

Vihreä sohva, 1903.

Rouva Lavery luonnostelemassa, 1910. 

Rouva Lavery, 1920.

Hazel ruusunpunaisessa ja harmaassa, 1922.


* Your Paintings: John Lavery. BBC.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Jäähyväisvero


Verohallinnon esitys maastamuuttajilta perittävän jäähyväisveron (engl. exit tax, expatriation tax) säätämisen selvittämisestä on otettu tyrmistyneenä vastaan. Ajatus tuollaisesta verosta muistuttaa 1900-luvun historian julmista sivuista. Mutta kyllä verottaja veroasiat tietää. Jäähyväisvero on maailmalla melko yleinen. Esimerkiksi Espanja otti sen käyttöön viime vuonna osana taloutensa tervehdyttämistä.

Valtion maastamuuttajilta perimät maksut tuovat ensimmäisenä mieleen Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan. Neuvostoliitto rajoitti ylä- ja keskiluokkansa muuttohaluja länteen perimällä lähtijöiltä maksun muun muassa saamastaan koulutuksesta. Yliopistokoulutuksen hinta oli melkoinen ja sen maksamiseen ei monellakaan ollut varaa. Saksassa vuonna 1931 säädettyä jäähyväisveroa on pidetty keinona takavarikoida maasta paenneiden juutalaisten omaisuus. Länsi-Saksa luopui verosta vuonna 1953.

Verotuksella ohjataan ihmisten käyttäytymistä. Alankomaat perii jäähyväisveroa estääkseen eläkeläistensä laajamittaisen maihin, joissa he saisivat entisen kotimaansa eläkkeet verovapaasti. Espanjassa verolla suitsitaan pääomien virtaamista pois maasta. Jos muuttajalla on yli neljän miljoonan omaisuus, siitä peritään 25 % lähtövero.

Kapitalismin mallimaassa Yhdysvalloissa jäähyväisveroa on peritty vuodesta 1966. Verosta luovuttiin Bill Clintonin kaudella 1996, mutta George W. Bushin hallinto palautti sen 2004. Republikaanit ovat esittäneet tiukennuksia veroon viimeksi vuonna 2012.

Yhdysvalloissa jäähyväisvero peritään kansalaisuudestaan luopuvalta, mikä selittää verotukseen yleensä hyvin kielteisesti suhtautuvien republikaanien innon periä tätä veroa. Vero on kohdistettu suurituloisiin. Viitenä edellisenä vuotena runsaasti (yli 140 000 dollaria) veroja maksaneet kuuluvat sen piiriin. Näin pyritään estämään veropakolaisuutta.

Uutisten mukaan suomalainenkin verottaja pyrkisi ehkäisemään veropakolaisuutta. Veroa perittäisi muuttajan omaisuuden mukaan.


keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kiireinen Sipilä


+vaalit2015

Parhaillaan puoluejohtajat keskustelevat Suomen EU-politiikasta Helsingin yliopiston juhlasalissa. Tilaisuutta voi seurata netissä esimerkiksi Ylen sivuilta. Yksi on joukosta poissa. Tilaisuuden ajankohtaa siirrettiin kolme kertaa, jotta keskustan Juha Sipiläkin olisi voinut osallistua, mutta silti hän ei ehtinyt paikalle. Keskustan kommentit keskusteluun antaa europarlamentaarikko Olli Rehn yleisöstä.

Vaikka Sipilä ja hänen puolueensa ovat kovassa gallup-nosteessa, niin poliittiset kommentaattorit eivät lupaile tulevalle hallitukselle pitkää ikää. On arveltu, että Sipilälle käy samoin kuin Anneli Jäätteenmäelle. Kun Sipilä on hoitanut vaalivoiton ja pääministeriyden puolueelle, puolueen herrakööri vetää häneltä tukensa pois. Ehkä jo kesällä ollaan uutta hallitusta muodostamassa.

Puheenvuorot pääministerin sitoutumisesta koko vaalikaudeksi on nähtävä myös tätä taustaa vasten. Vaaleihin tulisi käydä avoimin kortein eikä salaisin suunnitelmin.

Olli Rehnin houkutteleminen eduskuntavaaliehdokkaaksi on nähty keinoksi sivuuttaa Paavo Väyrynen ulkoministeriä valittaessa. Ehkä taustalla on myös ajatus pääministerin paikan täyttämisestä. Yleisöstä nousee Olli Rehn ja ottaa pääministerin paikan.

Pelin politiikan palaaminen valtakunnan johtoon ei lupaa hyvää vakaalle ja ennustettavalle poliittiselle toiminnalle. Se ei lupaa hyvää myöskään suurien, laajaa yksimielisyyttä vaativien hankkeiden läpiviemiselle. Näillä eväillä tulevaisuus ei näytä ratkaisevan nykyisiä ongelmia.

Lasten haastateltavaksi Sipilä tänään sentään ehti.


tiistai 17. maaliskuuta 2015

Vankileirien saaristo julkaistiin suomeksi 1974

Helsingin Sanomain Viikon lopuksi-kirjoituksessa (15.3., C13) Tommi Nieminen toivoo, että Aleksandr Solzhenitsynin Vankileirien saaristo olisi julkaistu suomeksi vuonna 1974. Tässä kohtaa menneisyys toteuttaa kolumnoijan toiveen. Vankileirien saaristo julkaistiin suomeksi vuonna 1974.

Solzhenitsynin teoksien suomalaisena kustantajana oli vuodesta 1963 lähtien toiminut Tammi. Kirjailijaa oli julkaistu ilman erityisiä ongelmia tai polemiikkeja. Vuonna 1970 Solzhenitsynin saatua Nobelin kirjallisuuden palkinnon hän nousi maailmanpolitiikan yhdeksi pelinappulaksi. Hän ei lähtenyt Tukholmaan hakemaan palkintoaan, koska pelkäsi ettei pääsisi takaisin kotimaahansa. Tällainen julkisesti esitetty pelko ei ollut neuvostojohdon mieleen.

Vankileirien saaristo julkaistiin ensimmäisen kerran Pariisissa vuonna 1973. Sooloilu oman maan kirjailijaliiton ohitse tuotti Solzhenitsynille karkoituksen Neuvostoliitosta. Valtapolitiikka teki kirjasta suunnattoman kiinnostavan, ja se käännettiin pikavauhtia useimmille länsimaiden kielille.

YYA-Suomi halusi ottaa etäisyyttä teokseen. Myöhempien muistelmien mukaan pääministeri Kalevi Sorsa oli vedonnut Tammeen, ettei se ottaisi teosta julkaisuohjelmaansa. Tammi noudatti toivetta. Kirja kuitenkin julkaistiin suomeksi ja vieläpä Tammelle Solzhenitsyniä suomentaneen Esa Adrianin käännöksenä.

1970-luvulla suomalaiset saattoivat kääntyä toisen hyvän naapurinsa puoleen. Vankileirien saariston julkaisi sekä suomeksi että ruotsiksi Tukholmassa toiminut Wahlström & Widstrand -kustantamo. Paljon julkisuudessa ollutta teosta myytiin Suomessa hyvin, yli 30 000 kappaletta. Kirjasarjan kaksi myöhempää nidettä tamperelainen Kustannuspiste saattoi julkaista ilman suurempaa kohua vuosina 1976 ja 1978.

Tommi Nieminen rinnastaa kirjoituksessaan tietovuotaja Edward Snowdenin ja Solzhenitsynin julkaisemisen. Snowdenin turvapaikkapyyntöön Suomi vastasi, että se olisi esitettävä Suomessa. Samaan aikaan ulkoministeri Erkki Tuomioja kommentoi ettei kokenut Snowdenin kertomien tietojen kaltaisten suurten paljastusten olevan rikollisia tai moraalittomia toimia, vaan päinvastoin.

Tästä tulkitsisin, että jos Snowden olisi Suomen rajalle päässyt, niin turvapaikka hänelle olisi järjestynyt tavalla tai toisella. Kuten Vankileirien saaristolle löytyi kustantaja vuonna 1974. Niemisen lietsomaan häpeään ei siis ole syytä nyt eikä silloin. Ainakaan jos mittapuuna pidetään lopputulosta eikä menettelytapaa.


sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

9/2015 Markettityömaa



Perjantai-iltana työmaalla hommia jatkettiin keinovalon voimin. Tekemisen merkitystä miettiessä mieleeni tuli Valerian ja Laureline, kadonnutta maata etsimässä olevat avaruusagentit. Limbozien aika-avaajan avulla hukassa ollut löytyi.

Oulun Tuirassa ei avattu aikaa vaan maaperän saloja. Edellinen osa




lauantai 14. maaliskuuta 2015

Galleria Oskari Jauhiaisen avajaiset


Eilen vietettiin Galleria Oskari Jauhiaisen avajaisia. Kiimingin kirjaston yhteyteen avattu galleria on Oskari Jauhiaisen museon perillinen, museo omissa tiloissaan suljettiin viime lokakuussa. Avajaisissa oli puheita, mieliinpainuvimpana Jauhiaisen tyttären Teesu Aarnion muistelut.

Galleriassa on pysyvä Jauhiaisen veistoksia esittelevä näyttely ja vaihtuvien näyttelyiden tila. Ensimmäisenä vaihtuva näyttely on koottu Kari Suomalaisen pilapiirroksista. Osallistuin näyttelyn tekemiseen.

Kari Suomalaisen valinta osoittautui osuvammaksi kuin oli ajateltukaan. Suomalainen ohjasi vuonna 1952 Jauhiaisen isoisänsä ateljeeseen Visavuoreen tekemään Oulun sankaripatsasta ja Turkuun tulevaa Mikael Agricolan patsasta. Aarnio muisteli nelivuotiaana kohtaamiaan Suomalaisia ja Visavuoren jyrkkiä kallioita.

Puheiden päätteeksi nuoret esittivät informatiivisen räpin Jauhiaisesta. Nyt avajaisyleisö tietää kuka Jauhiainen oli.


Teesu Aarnio muisteli Visavuorta ja Kari Suomalaista.

Paikallinen nuoriso esitti Jauhiais-räpin.



* Galleria Oskari Jauhiainen


perjantai 13. maaliskuuta 2015

Valon tuojan peruskivi

Kuvalähde: OKM.

Tänään tulee kuluneeksi 75 vuotta talvisodan päättymisestä. Päivää juhlistetaan Helsingin Kasarmintorilla muuraamalla talvisodan kansallisen muistomerkin peruskivi.

Talvisodan muistomerkkiä valmisteltu monta vuotta. Varsinaiseen paljastustilaisuuteen on vielä aikaa, se on tarkoitus pitää tänään 2017. Muistomerkin suunnittelu aloitettiin taidekilpailulla vuonna 2013. Kaksivaiheisen kilpailun voitti Pekka Kauhasen Valon tuoja (kuva yllä).

Pari vuotta sitten odottelin, että ehdotusten julkistamisesta olisi alkanut laaja eri kansankerroksia puhuttava veistotaidekeskustelu. Takavuosina sellaisia käytiin usein. Olin väärässä. Ei ehdotuksista noussut suurta kohua. Talvisota on aiheena abstrakti, joten näköispatsaskeskustelulle ei ollut mahdollisuutta. Eikö muunlaista veistoskeskustelua saadakaan aikaan?

Peruskiveä on muuraamassa arvovaltainen joukko. Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteen mukaan muuraamiseen osallistuvat tasavallan presidentti Sauli Niinistö, eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma, pääministeri Alexander Stubb, puolustusministeri Carl Haglund, kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen, ylipormestari Jussi Pajunen, veteraani Sakari Sippola, Talvisotayhdistys ry:n puheenjohtaja Ossi Kettunen, kuvanveistäjä Pekka Kauhanen ja muistomerkkitoimikunnan puheenjohtaja ylijohtaja Riitta Kaivosoja. Lisäksi paikalle on tulossa reilut pari sataa kutsuvierasta.

Muuraustilaus on yleisölle avoin. Se alkaa kello 11.


* Talvisodan kansallinen muistomerkki. OKM


torstai 12. maaliskuuta 2015

Kvaakissa


Kvaakkiin arvion Juho Sihvosen sarjakuva Etusilmä (Rocken Moll 2015). Kirjoitin myös pikku-uutisen Helsingin kaupungin Ola Fogelbergille tekemästä kunnianosoituksesta. Lauttasaaressa on nyt Fogelberginpuisto.

Fogelberginpuisto Googlen katunäkymissä.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset