torstai 30. huhtikuuta 2015

Vipinää käännöskustantamiseen


Suomalaisille kirjankustannusmarkkinoille ollaan saamassa ulkomaalainen kilpailija. Brittiläinen HarperCollins on julkaisemassa ensimmäiset kirjansa Suomessa, suomeksi. Tämä on hyvä uutinen. Suomalainen käännöskirjallisuus on Harry Pottereiden jälkeen ollut alamäessä ja kustantajien kiinnostus on näyttänyt siirtyneen kotimaisten suurten nimien markkinointiin.

Kahdeksassatoista eri maassa toimiva HarperCollins on murtamassa kirja-alan vakiintuneita käytäntöjä. Tähän asti on toimittu vanhojen kansallisvaltioiden rajojen puitteissa. Euroopan Unioni ja vapaakauppa-alue ei ole mikään uutuus, joten niiden tuomien taloudellisten mahdollisuuksien hyödyntäminen on käynnistynyt vitkaan.

HarperCollins osti viime vuonna Harlekiinit, naistenlukemistoja julkaisevan Harlequin-kustantamon. Sitä kautta se laajeni useisiin uusiin maihin, kuten Suomeen. Samaan suuntaan viittaa HarperCollinsin ensimmäinen suomennos, "älykäs clicklit", skotlantilaisen Mhairi McFarlanen Sinusta kaikki alkoi.

Kustantamon menekkituotteet briteissä näyttäisivät olevan samaa sarjaa. Tuttuja kirjailijanimiä maailmankirjallisuudesta ei listoilla näy. Ensimmäisenä on esillä George R. R. Martin, mutta hänen Tulen ja jään laululla on jo suomalainen kustantaja, Kirjava.

Kustantajan edustajan mukaan ensi vuonna on tulossa 30-40 kirjaa. Jäämme odottamaan.



keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Olisiko Watergate-paljastus nykyisin mahdollinen?


Eilen televisiossa esitettiin dokumentti Presidentin miehistä (All the President’s Men, Yhdysvallat 1976), elokuvasta, Watergatesta ja amerikkalaisesta politiikasta. All the President’s Men Revisited (Yhdysvallat 2013) pohti tutkivaa journalismia, Nixonin vallankäyttöä ja presidenttiyden surkeaa loppua. Elokuvakin on hiljan televisiossa esitetty, joten sekin on tuoreessa muistissa. Aika on ollut suosiollinen tuolle elokuvalle, kuten Robert Redford kertoi.

Watergate oli tutkivan journalismin suuri voitto. Aiheellisesti kysyttiin, olisiko Watergaten kaltainen väärinkäytöksien paljastaminen nykyisin mahdollista. The Washington Postin toimittajat eivät nähneet sanomalehteä tuollaisen prosessin mahdollistajana. Jos epäily syntyisi, niin asia etenisi kulovalkean tavoin twitterissä ja sosiaalisessa mediassa. Päivittäisen lehden tahti olisi liian hidas.

Nixonin rikoksia oli salakuuntelu ja sen kieltäminen. Tässä suhteessa maailma on muuttunut paljon pahempaan suuntaan. Enää ei salakuunnella ja vakoilla poliittisia vastustajia vaan aivan kaikkia. Edward Snowdenin paljastukset NSA:n maailman kattavasta verkkovalvonnasta eivät ole helkauttaneet kenenkään asemia. Ainoa jota halutaan oikeuteen lakien rikkomisesta on paljastaja Snowden.

Aikoinaan Bob Woodward istui Kongressin kirjastossa pitkän tovin selvitellessä kuka on lainannut mitäkin kirjoja (kuva elokuvasta yllä). Googlen hakuhistorian selvittäminen sujuu muillekin tiedustelupalveluille kuin NSA:lle muutakin klikkauksin.

Nykyiset gatet perustuvat usein mielipiteeseen. Väärä asenne aiheuttaa debattia ja erovaatimuksia useammin kuin lain rikkominen. Ja jos sosiaalinen media alkaa kuhista rikoksista tai rikosepäilyistä, keskusteluun osallistujat jakaantuuvat kahteen leiriin samaantapaan kuin mielipidekysymyksissä. Yhteistä käsitystä oikein tai väärin tekemisestä ei ole.

Nixonin valehtelun paljastuminen oli kaikille liikaa. Presidentin ei sovi valehdella, tai ainakaan sellaisesta asiasta josta hän tietää jäävänsä kiinni.


* Presidentin miehet
All the President’s Men Revisited


tiistai 28. huhtikuuta 2015

16/2015 Markettityömaa


Markettityömaalla kellarin seiniä nousee siellä täällä. Työt siis etenevät hyvää tahtia.

Edellinen osa.

Bonuksena viimeinen kuva Tuiran kirkosta. Vaikka työmaalle ei näe, niin äänet ja roskalavalle kertyvä aines paljastavat tiilikattoa purettavan.





maanantai 27. huhtikuuta 2015

Uuden ajan hallitusneuvottelut


Työväenmuseo Werstaan johtaja Kalle Kallio kolumnoi Demokraatissa SDP:n vaalitappioista. On sitä hävitty ennenkin, mutta tappio- tai voittovertailu kaukaisempiin aikoihin ei ole hedelmällistä. Maailma on muuttunut ja Suomen poliittinen järjestelmä sen mukana.

Suurin muutos 1900-lukuun verrattuna on hallituksen muodostaminen. Aikaisemmin tasavallan presidentti nimitti hallitustunnustelijan ja samalla käytännössä myös pääministerin. Nyt tuo valta on eduskunnalla. Niinpä olemme vaalituloksesta lähtien tienneet, että luultavimmin pääministeriksi tulee keskustan Juha Sipilä. 1900-luvulla asia ei ollut näin yksioikoinen. Tunnetuin esimerkki lienee Harri Holkerin nouseminen päivän politiikan ulkopuolelta pääministeriksi. Presidentti Koivisto saattoi valita voittajapuolueesta sopivimmaksi katsomansa henkilön.

Eduskunnan jättänyt Mikael Jungner on muistellut neljän vuoden takaisia hallitusneuvotteluja. Pitkittyneissä neuvotteluissa kävi niin, että demareiden Jutta Urpilaisen pääministeriys olisi ollut täysin mahdollista. Nykyisten sääntöjen mukaan suurimman puolueen puheenjohtaja yrittää ensin hallituksen muodostamista ja jos se ei onnistu, niin vuoro siirtyi toiseksi suurimmalle puolueelle.

Kiihkeissä neuvotteluissa tulevan politiikan sisällöstä Katainen osoitti demareille ovea. Tämähän uutisoitiinkin aikoinaan. Urpilainen ei kuitenkaan perännyt hallituksenmuodostajan asemaa itselleen.

Neuvottelut eivät olisi niiden johtajaa vaihtamalla kummemmiksi muuttuneet. Mutta Urpilainen antamalla Kataiselle toisen mahdollisuuden sai suuremman vaikutusvallan tulevan politiikan sisältöön. Tämä episodi loi vallan tasapainoa päähallituspuolueiden välille. Se murtui vasta kun Kataisen tilalle pääministeriksi tuli Stubb.

Meneillään olevissa hallitusneuvotteluissa Sipilä ja keskusta ovat esiintyneet hyvin kieli keskellä suuta. Jos Sipilä mokaa, niin perussuomalaisten Timo Soini ei varmasti ole yhtä armelias suurimmalle puolueelle kuin Urpilainen.

Sosialidemokraattien pitkä linja on ollut olla pienempi puolue kuin se kansan kannatuksen perusteella on olisi ollut. Kekkosen aikoina hallituksissa oli aina enemmän ei-sosialistisia (käytännössä keskustalaisia) ministereitä kuin demareita. Tätä Kekkonen ja keskusta perustelivat eduskunnan ei-sosialistisuudella. Sosialidemokraattien suuri kansanedustaja määrä myös helpotti eduskuntaenemmistön saamista hallitukselle.

Nyt uutena aikana demareiden olisi myös opeteltava käyttämään saamaansa valtaa täysimääräisesti. Ehkä tämä olisi se uusi opeteltava asia.



* Kalle Kallio. Hävittiin sitä ennenkin. Demokraatti 26.4.2015.


sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Blogilista lopettaa


Pari päivää sitten tuli sähköposti, jossa ilmoitettiin Blogilistan lopettamisesta. Pitkilleen ei ole tullut sivustolla käytyä, vaikka joskus aikoinaan se oli tärkeä väylä suomalaisiin blogeihin. Aikansa kutakin. Netissä toimivakin vanhenee, jos sitä ei uudisteta.

Blogilista sai alkun Sami Köykän harrastusprojektista. Ympäri verkkoa olevien blogien seuraaminen vaati aktiivista seuraamista. Uusi palvelu auttoi seuraamaan blogeissa tapahtuvaa yhden sivun kautta.

Kun Köykän listalle oli kirjautunut noin 1700 blogia, hän myi palvelun Alex Niemisen Manta Ray Holdingsille. Tämä tapahtui huhtikuussa 2005. Blogien määrän noustessa yli 12 000:n marraskuussa 2007 Niemisen firma myi sivuston edelleen SanomaNewsille. Tätä kirjoitettaessa blogilistalle on kirjautuneena yli 56 000 blogia. Määrä on pudonnut tuhansilla suurimmista luvuistaan.

Vaikka blogilistassa oli useita eri mahdollisuuksia etsiä itseään kiinnostavaa luettavaa, kaikki muu tuntui jäävän muotiblogien varjoon. Lisäksi tarjolle tuli monia muita rss-syötteiden seuraamiseen perustuvia palveluita. Ja on tullut facebook ja twitter.

Vielä kesäkuun alkuun blogilistan etusivulta saattaa satunnaisesti mielenkiintoista löytää. Kuten Aleksanterin ratkaisun kirjoituksen 9HY9HY-H1C6N7O8P15-KT61L5-PKT6H9HY8F3.

Kuten sanottu, aikansa kutakin.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kemin sarjakuvakeskuksen näyttely on avattu


Tänään Kemin sarjakuvakeskuksen sarjakuvanäyttely avautui yleisölle. Avajaisia juhlittiin perjantai-iltana, kaupunginedustaja toivoi matkailijoiden löytävän näyttelyyn. Sijainti kaupungintalon vieressä on ainakin siihen sopiva. Sarjakuvakeskuksen näyttelyn tuottaja Risto Koskinen (yllä) kiitteli kaikkia näyttelyn rakentamiseen osallistuneita.

Näyttelytilaan on tehty erilaisia interiööreja sarjakuvamaailmasta, muun muassa B. Virtasen toimisto, Viivin ja Wagnerin olohuone ja pätkä Ankkalinnan raittia. Esillä on yli kahdenkymmenen koti- ja ulkomaisen sarjakuvataiteilijan originaaleja ja tekstein ja kuvanäyttein kerrotaan suomalaisen sarjakuvan historiasta.

* Kemin sarjakuvakeskus


Taiteilijat Kukko ja Paloniemi tarkastelevat näyttelytilaa.


Kolme Iinestä viihdytti avajaisyleisöä.



perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kirjan ja ruusun kantaja


Kari Hotakainen
Kantaja
Kirjakauppaliitto 2015
140 s.


Tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivän kirjakauppa-asiakkaiden lahjakirjana oli Kari Hotakaisen Kantaja. Tämä taisi olla neljäs Kirjakauppaliiton kylkiäinen kaupan vauhdittamiseksi, aikaisempina vuosina asiakkaita on houkuteltu Jari Tervon, Tuomas Kyrön ja Anna-Leena Härkösen teoksilla.

Yhtenä tai vain muutamana päivänä tarjolla oleva kirja on ajatus, joka mielestäni tuo lukemiseen yhteisöllisyyttä. Tänään Kantajaa lukiessa tuntui siltä, että moni muukin kääntää juuri samalla hetkellä saman teoksen sivuja. En tietenkään voi siitä olla varma, mutta sellainen oli olo.

Kirjan ja ruusun kirjojen jakelu on onnistunut. Kirja oli saatavana kirjakaupassa ilmoitettuna päivänä. Ainakin täällä Oulun korkeudella kustantajan tai median kertomasta ilmestymispäivästä huolimatta kiinnostavia teoksia on ollut äärimmäisen harvoin kaupassa myynnissä. "Tulee ensi viikolla", on ollut libristien tavallisin vastaus innostuneelle.

Hotakaisen kantaja on Timo Kallio. Teoreettista filosofiaa opiskellut ei ollut saanut koulutustaan vastaavaa työtä ja ajalehtinut työpaikasta toiseen. Muukin elämä oli jäänyt elämättä, oli vain muistikuvia nuoruuden rakastetusta Hannele Kurkisesta. Pätkätyöt olivat johdattaneet Kallion kirkon puistotyöntekijäksi, hautausmaan haravoijaksi ja ruohonleikkaajaksi.

Työhön kuului myös olla arkunkantajana tarpeen vaatiessa. Joskus haudattavilla ei ollut lainkaan omaisia tai ystäviä. Kun kirkkoherra Parviainen ei pitänyt muistopuheita tällaisille asiakkaille, niin Kallio alkoi laatia niitä itse. Suntion mielestä se ei ollut hyvä merkki. Muuta elämää tavoitellakseen Kallio soittaa entisille luokkakavereilleen ja lopulta myös Hannelelle.

Kantaja tuo mieleen Juoksuhaudantien Matti Virtasen. Lyhyemmässä tekstissä päähenkilöä tai hänen mielenmaisemaansa ei pysty avaamaan samassa määrin kuin kokonaisessa romaanissa, mutta yksinäisyyden ja elämättömän elämän teemat eivät tarvitsekaan ympärilleen yhtä laajaa ympäristöä kuin omakotitaloasumisen autuus.


Muita kirjasta kirjoittaneita:

* Jokken kirjanurkka
* Kirsin kirjanurkka
* La petite lectrice
* 365 kulttuuritekoa
* Amman lukuhetki


torstai 23. huhtikuuta 2015

Marimekko-olkalaukku #1


Tiistain Demokraatissa kerrottiin, että ulkoministeri Erkki Tuomiojalla on uusi nimikoitu olkalaukku. Tuomiojan tunnuksia ovat rauhanmerkki ja Ristomatti Ratian vuonna 1971 suunnittelema Marimekko-laukku. Kun muutamia päiviä ennen vaaleja Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier vieraili Suomessa, niin Marimekko lahjoitti Tuomiojalle nimikoidun laukun. Siinä on rauhanmerkki, Tuomiojan nimikirjoitus ja numero #1. Laukun #2 sai Steinmeier.

Tuomioja on ollut Marimekon olkalaukun käyttäjä pitkään. Hän on edistänyt laukun käyttöä maailman ulkoministerien joukossa aikaisemminkin. Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clintonin vieraillessa Helsingissä 2012 Tuomioja lahjoitti laukun Amerikan kollegalleen. Ylen uutisen mukaan Clinton oli iloinen lahjasta ja kertoi käyttäneensä Marimekon tuotteita opiskeluajoistaan lähtien. Marimekon vahvuutena Clinton näki sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisen.

Uusi, nimikoitu olkalaukku Tuomiojalla oli käytössä sosialidemokraattien vaalivalvojaisissa.


* Marimekko: Olkalaukku


keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

15/2015 Markettityömaa


Kellarikerroksen työt jatkuvat markettityömaalla. Näillä Tuiran kulmilla on nyt kolme työmaata seurattavaksi: meidän talossa aloitettiin putkiremontti ja Tuiran kirkon ympärille kasataan rakennustelineitä.  Edellinen osa.





tiistai 21. huhtikuuta 2015

Rooma vai Reema?


Perimätiedon mukaan tänään perustettiin Rooma. Asialla olivat kaksospojat Romulus ja Remus, jotka susi tarinan mukaan kasvatti. Pojat olivat joutuneet heitteille kun heidän isoisänsä oli syösty valtaistuimelta. Rooman kaupungin historian auktoriteettina pidetty Titus Livius tekee monia varauksia syntymyytteihin.

Syrjäytetyn kuninkaan tytär Rea Silvia, jonka vallananastaja setä nimitti Vestan papittareksi jälkikasvun ehkäisemiseksi, synnytti kuitenkin Romuluksen ja Remuksen. Livius kertoo, että

"tietymätöntä alkuperää olevien lastensa isäksi hän ilmoitti Marsin; ehkä hän todella uskoi niin, tai sitten oli kunniallisempaa, että hairahduksen syynä oli jumala."
Uusi kuningas määräsi pojat heitettäväksi virtaan. Tiber oli tuolloin kuitenkin, Liviuksen mukaan "jumalallisesta sattumuksesta", tulvinut ja muodostanut useita seisovia tulvalammikoita. Kuninkaan palvelijat tulivat heittäneeksi pojat yhteen sellaiseen kun eivät virran äärelle päässeet.

Tulvalammikon rannalla olevia poikia olisi ruokkinut "naarassusi", siihen saakka kunnes karjanhoitaja Faustulus löysi heidät ja otti itsensä ja vaimonsa Larentian kasvattilapsiksi. Livius tietää "naarassudelle" taustan.

"Jotkut uskovat Larentian olleen huora, jota paimenet nimittivät naarassudeksi; siitä olisi saatu aihe tähän merkilliseen tarinaan."
Vartuttuaan pojat palauttivat isoisänsä Alban kuninkaaksi. Alueen väestö oli kasvanut ja uudelle kaupungille oli tarve. Pojat perustivat sellaisen seudulle, jolle heidät oli heitetty pieninä. Uuden kaupungin nimestä syntyi kiista.

"Koska veljekset olivat kaksosia eikä asiaa voitu ratkaista iän perusteella, päätettiin turvautua lintuenteisiin ja antaa seudun suojelusjumalien niiden kautta ilmoittaa, kumpi saisi antaa nimen uudelle kaupungille ja perustamisen jälkeen hallita sitä. Romulus valitsi lintujen tarkkailupaikaksi Palatiumin, Remus Aventinuksen. Kerrotaan, että ensin ilmaantui Remukselle ennusmerkki, kuusi korppikotkaa. Kun tämä oli jo annettu tiedoksi, lintuja ilmestyi Romuluksen näkyviin kaksinkertainen määrä. Kummankin joukko tervehti jo johtajaansa kuninkaana. Toiset vaativat kuninkuutta sillä perusteella, että enne oli saatu ensin, toiset taas vetosivat lintujen lukumäärään. Sanaharkka yltyi riidaksi ja päätyi lopulta veritekoon; tappelun melskeessä Remus lyötiin hengiltä." (suomennokset Marja Itkonen-Kaila)
Oliko tappo veljesmurha, siihen Livius ei tunnu uskovan, mutta kertoo joidenkin niinkin uskovan. Tappelun päätteeksi uusi kaupunki oli saanut nimensä, siitä tuli Rooma eikä Reema.




maanantai 20. huhtikuuta 2015

Yhteiskuntasopimus

Kun reilut parikymmentä vuotta sitten silloinen pääministeri Esko Aho puhui yhteiskuntasopimuksen tekemisestä, niin toimittajat tarjosivat hänelle luettavaksi suomennosta Jean-Jacques Rousseaun Yhteiskuntasopimuksesta. Tuossa teoksessa Rousseau kuvitteli esihistoriallisen kansankokouksen, jossa ihmiset ovat sopineet tulevan yhteiskunnan laadusta, tai tarkemmin kansalaisten ja hallitsijan oikeuksista ja velvollisuuksista.

Toki Rousseau tiesi, että tuollaista kansankokousta ei koskaan todellisuudessa oltu järjestetty. Ajatuksella hän tahtoi todentaa, että valtioiden ja ihmisyhteisöiden toiminta oli keskenään sovittua ja ihmisten käytännöistä juontuvaa. Jos hallitsija ei pitäisi omaa osaansa sopimuksesta, niin kansalaisilla oli oikeus muutosta.

Ahon kanssa samoihin aikoihin John Rawls kehitteli yhteiskuntasopimisen ajatusta edelleen. Rawls kuvitellut esihistoriallista kokousta vaan kaikki ihmiset tilanteeseen, jossa he eivät tiedä yhteiskunnallista asemaansa, varallisuuttaan ja henkilkohtaisia kykyjään. Tuollaisessa tilassa he ihmisyhteisöä suunnitellessaan Rawlsin mukaan väistämättä päätyvät luomaan nykyisen kaltaisen länsimaisen demokratian.

Ahon tai nykyisen Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän vaatimissa yhteiskuntasopimuksissa ei lähdetä siitä, että sovittaisi omista ja kannattajien intresseistä riippumaton kaikille paras ja sopiva elämisen järjestys.

Rousseaulle luonnon tärkeimpiä lahjoja ihmiselle olivat elämä ja vapaus. Omistusoikeus hänelle oli vain ihmisen luoma instituutio. Yhteiskunnan kannalta tärkeimpiä olivat säilymisen ja luontaisen säälin periaatteet. Tutkielmassa ihmisten välisen eriarvoisuuden alkuperästä ja perusteista Rousseau painottaa omaisuudesta luopumista toimivan ja säilyvän yhteiskunnan perustana.

Omistusoikeuden turvaaminen ja sitä kautta omistuksien kasautuminen entistä harvemmille ei voi olla kestävän yhteiskunnan pohja-ajatus. Jos Sipilä aikoo saada aikaan toimivan yhteiskunnan, niin sen perusedellytys on "luontaisen säälin periaate" eli varallisuuden tasaisempi jakaminen.

Käytännössä ainoa toimiva malli Sipilän työkalupakissa tähän suuntaan on perustulo. Universaalina etuutena se mahdollistaisi monen Keskustan vaalilupauksen toteuttamisen (julkisen sektorin ja sääntelyn pienentämisen).

Jos Sipilä ottaa johtajuuden, eikä vetäydy syrjemmälle henkilökohtaisiin syihin vedoten, niin perustulon toteuttaminen on tämän vaalikauden asia. Keskustalla/Maalaisliitolla on perinteitä tällaiseen uudistukseen, erityisesti metsien käytön tulonjaon luomisessa.


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Tsamo


Vaihdoin vaalistudion jännityksen Elokuvateatteri Studion rauhallisempaan kerrontaan. Viimeistä kertaa esitettiin Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin Tsamo (Suomi 2015). Alkuperäiskansojen elämää kuvaavista dokumenteistaan tunnettu pariskunta oli tällä kertaa tehnyt fiktiivisen tarinan, joka perustui kuitenkin todellisen ihmisen elämään.

Tsamo eli kastettuna Aina Iliamna Moore (k. 1868) syntyi Alaskassa Kenain niemimaalla. Kauppakirjan mukaan viisivuotiaana (tai yhdeksän, kuten elokuvassa oletetaan) suomalainen vuori-insinööri Hjalmar Furuhjelm osti tytön ja toi hänet Suomeen vaikka Venäjän tuolloiset lait sen kielsivät. Suomessa tyttö joutui heittopussiksi ja kuoli 13-vuotiaana.

Tsamon tarina on kiehtova. Aikaisemmin sitä on taiteessa hyödyntänyt Catarina Ryöppy. Lehmuskallio ja Lapsui keskittyvät Tsamoon, jota näytteli kirgisialainen Albina Tologonova. Tyttö tuntui tietävän tarkasti asemansa ja merkityksensä, mutta ikänsä ja kielitaitonsa puolesta ei osannut aavistaa ympärillään olevien aikuisten ajattelevan asioista toisin.

Nuori intiaani ajatteli olevansa Furuhjelmin vaimo. Hänen kansansa jakautui kahteen heimoon, kotkiin ja korppeihin. Heimo määrittyi äidin heimon mukaan. Tsamo vaali vaimouttaan ja korppiuttaan, keskeisintä identiteettiään, ja molempien näiden vuoksi joutui vaikeuksiin.

Elokuvassa aikuisroolit oli näytelty jäykästi ja yksinkertaista kieltä käyttäen. Liekö ratkaisu ollut tarkoitettu, toisinkin ymmärtämättömyyden näkökulmaa olisi voinut ilmasta. Tekojaan aikuiset eivät lapsen kannalta ajalleet, ainakaan loppuun asti.  Hyväntahtoisuus ja -tekeminen kääntyivät päinvastaisiksi.


lauantai 18. huhtikuuta 2015

Kivenkerääjiä ja sinisiä miehiä

Minna Mikkonen

Oululaista kulttuurielämää vilkastuttava Huutomerkki järjestää tilaisuuksia ahkerasti. Nyt iltamia oli kahtena päivänä peräkkäin, torstaina runopuulaakin Pohjois-Suomen karsinnat ja perjantaina Musteklubi. Jälkimmäisen ohjelmassa oli kirjallisuutta, musiikkia ja välipalaksi lyhytdokumentti vuodelta 1989.

Kari Sallamaa

Illan aloitti Kari Sallamaa esittelemällä hiljan ilmestynyttä romaaniaan Viisi sinistä miestä (ntamo 2015). Teoksen nimi tulee Aleksis Kiven viimeisten aikojen puheista. Kirjailija uhosi kirjoittavansa Seitsemää veljestä paremmin menestyvän romaanin ja sen nimeksi tulisi juuri Viisi sinistä miestä.

Sallamaan veijariromaani sijoittuu suomalaisen kirjallisuuden vuoteen nolla. Elokuun lopulla 1872 neljä miestä ja vaihtuva viides mies kulkevat Suomen läpi Hämeenlinnasta Kymijoen tuntumaan. Matkalla sattuu ja tapahtuu.

Kirjallisuuden emeritusprofessori Sallamaa esitteli teostaan tarkan analyyttisesti. Kaikenlaista kirjallisuushistorian kannalta jännää hän on sijoittanut miesten kulkemisen lomaan. Esimerkiksi Aleksis Kivi tapaa Simeonin, yhden luomistaan veljeksistä.

Anu Enqvist haastatteli Mikkosta

Illan toinen kirja oli Minna Mikkosen Kivenkerääjät (Minerva 2014). Kirjoittamisen ohjaajana, sanataiteen sekatyöläisenä työskentelevän tekijän teos on esikoinen. Kirjan ensimmäisen mielikuvan hän sai vuonna 2009 ja pitkän kirjoittamisprosessin kautta kuvasta muotoutui romaani.

Mikkonen kuvaili itseään intuitiiviseksi kirjoittajaksi. Tekstit syntyvät suunnittelemattomasti, ilman taustatyötä ja hioutuvat lukuisien kirjoituskertojen kautta. Kirjoittaminen hänelle hyvin ruumiillinen kokemus, välillä yhtä helevettiä.

Esikoiskirjailijalle ensimmäiset kritiikit ovat olleet järkyttäviä vaikka teoksesta on kirjoitettu positiivisesti. Kohtaamispinnan syntyminen lukijoiden kanssa oli uutta ja outoa. "Piti opetella olemaan ottamatta kritiikkejä henkilökohtaisesti", tunnusti Mikkonen.


Kirjailijahaastattelujen välipalana nähtiin Matti Ollikaisen lyhytdokumentti Visiitti (1989). Se kertoi Mihail Gorbatshovin vierailusta Oulussa, lähinnä yleisön odotuksesta ja suuren juhlan tunnusta. Filmi oli omistettu Nuottasaaren koululaisille, jotka oli opastettu väärän kadun varteen tervehtimään mahtivierasta.

Ollikainen muisteli Gorbatshovin olleen 1980-luvun lopulla kuin rokkitähden. Tämä ajatus oli ollut ohjaajan mielessä jo lyhytdokumenttia leikatessa. Nyt nostalgisena näyttäytyvässä lopputuloksessa oli paljon musiikkivideon henkeä, jota korosti tuolloisen neuvostorokin suurnimen Avian musiikki.

Ennen musiikkiesitysten alkua reportterin oli riennettävä toisaalle. Niinpä Panu Ahtisen, Junnu Alajuuman ja Slow Down Joen esitykset jäivät tällä kertaa näkemättä.


* Huutomerkki


perjantai 17. huhtikuuta 2015

Jere Vartiainen Runopuulaakin Oulun karsinnasta jatkoon

Jere Vartiainen

Eilen järjestetyistä Poetry Slamin eli runopuulaakin Oulun karsinnoista eteni Kuopion loppukilpailuun Jere Vartiainen. Edellisen vuoden Suomen mestari Vartiainen eteni vakuuttavasti kohti voittoa saaden korkeimmat pisteet kaikilla kolmella kierroksella. Parhaimmat pisteet hän sai toisella kierroksella, 27,2.

Milla Koramo

Toiseksi finalistiksi nousi Milla Koramo ensimmäisen kierroksen neljänneltä sijalta. Vartiainen kuitenkin piti finaalissa etumatkansa selvin numeroin 23,0 - 26,8. Kilpailun kolmas ja ensimmäinen finaalin ulkopuolelle jäänyt kilpailija oli Aapo Kukko.

Vaikka Vartiainen jyräsi, yleisöstä koottu tuomaristo ei aikaisempia meriittejä kunnioittanut. Viime vuoden SM-kakkonen Lassi Kalleinen karsiutui jo ensimmäisellä kierroksella. Elävästi esiintynyt Toni Rissanen oli ensimmäisen kierroksen jälkeen toisena, mutta jäi lopulta neljänneksi.

Kaikkiaan karsintakisaan osallistui kaksitoista kilpailijaa. Tilaisuuden juonsi runolähettiläs Erkka Mykkänen.

Erkka Mykkänen ja Aapo Kukko
Esitettyjen runojen aihepiirit vaihtelivat laajasti. Lähestyvät vaalit olivat innoittaneet useampaa esiintyjää.

Oulun karsinta oli viimeinen maakuntakarsinta. Loppukilpailuun on vielä mahdollisuus päästä Kuopiossa 22. toukokuuta järjestettävän keräilyerän kautta. Loppukilpailu on lauantaina 23. toukokuuta Peräniemen kasinolla.


* Runopuulaaki


torstai 16. huhtikuuta 2015

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

3D Jumaltenrannan nousu ja tuho


Kaleva kutsui leffavieraakseen katsomaan Alexandre Astierin ja Louis Clichyn ohjaamaa uutta Asterix-animaatiota Jumaltenrannan nousu ja tuho (Ranska 2014). Heti elokuvan jälkeen antamani kommentit ovat viime torstain lehdessä (9.4.2015).

Elokuva perustuu samannimiseen vuonna 1971 ensimmäisen kerran julkaistuun sarjakuvaan. Juoni noudattelee melko tarkkaan alkuteosta, tosin kerronta oli selvästi elokuvamaista. Sarjakuvaa ei oltu yritetty muuttaa liikkuvaksi kuvaksi, vaan työtä oli tehty elokuvan ehdoilla. Intertekstuaaliset viittauksetkin olivat pääosin toisiin elokuviin. Mukana oli muun muassa Mr. Bean.


René Goscinnyn alkuperäisessä käsikirjoituksessa taustalla oli 1960-luvun suuria sosiaalipoliittisia pyrintöjä. Sarjakuvassa oli uskoa maailman ja ihmisten elämän muuttamiseen suunnittelemalla, mutta samalla liian uudistusintoisia toppuuteltiin. Samat teemat tuovat yli 40 vuotta myöhemmin mieleen toisenlaisia poliittisia intohimoja. Kaupallistumisen ja markkinahenkisyyden kritiikki toimii edelleen, mutta toisessa kontekstissa.

Tarinan henkilöiden tekijät olettavat olevan kaikille katsojille tuttuja. Hahmojen persoonallisuudet jäävät taustalle eikä niitä kehitetä. Obelixin ajoittainen muuttuminen roomalaisia siviilejä pelottelevaksi korstoksi jäi elokuvassa vaille selitystä.


Lehteä varten piti elokuvalle antaa tähtiä. Mietin kahden ja kolmen välillä, päädyin lopulta kahteen. Kyllä tämä katseluelokuvana menee, mutta ei tästä jää paljoa pohdittavaa elokuvan loputtua.

Kaikkiaan tämä oli yhdeksäs Asterix-animaatio ja kolmastoista Asterix-elokuva. Toistaiseksi ei ole löytynyt sellaisia tekijöitä, jotka saisivat hahmot uuteen elämään valkokankaalla.


tiistai 14. huhtikuuta 2015

Antti Tuuri Lapin sodasta


Oulun kaupunginkirjaston Pohjoista kirjallisuutta -haastattelusarjassa eilen oli jututettavana Antti Tuuri. Jaana Märsynaho keskusteli kirjailijan kanssa kahdesta Lapin sotaa käsittelevästä teoksesta, Jokivarren kansa sodassa (Pohjonen 1994) ja Rauta-antura (Otava 2012). Juttu kulki laajemmaltikin, koska molemmat teokset kuuluvat Tuuri laajassa tuotannossa osina suurempiin kokonaisuuksiin.


Jokivarren kansa sodassa syntyi jonkinlaiseksi jatkoksi Rukajärvi-trilogiaa. 14. divisioonan historiatoimikunta houkutteli Tuuria kirjoittamaan sotilasyksiköstä. Tätä varten hän teki sadan kysymyksen listan, jonka perusteella veteraanit haastattelivat toisiaan ja Tuuri sai pohjamateriaalia kolmiosaiseksi laajennutta teosta varten.

Samalla kysymyssarjalla jututettiin Iijokivarren ihmisiä, myös siviilejä, ja näiden haastattelujen pohjalta syntyi ensimmäisenä käsitelty teos. Aloitteen tekijänä oli Kalevassa pitkään työskennellyt Väinö Tolonen, Tuurin entinen työkaveri. Tuuri oli tyytyväinen, että tässä teoksessa on tavallisten kyläläisten, jopa lasten tarinoita Lapin sodan ajoilta.

Rauta-antura kuuluu puolestaa Äitini suku -sarjaan. Kirjan taustalla on Tuuri enon kertomukset Lapin sodasta, erityisesti Tornion valtauksesta ja liikkeistä Tornionjokilaaksossa. Torniossa olleen saksalaisten suuren viinavaraston kohtalo oli aiheena muhinut pitkään Tuurin päässä.

Haastatteluja kaunokirjallisen työn pohjana Tuuri piti tärkeänä teosten uskottavuuden kannalta. "Romaanissa ei tarvitse olla mitään totta, mutta kaiken pitää olla mahdollista", tiivisti Tuuri. Yksityiskohtien ja faktojen pitää olla oikein, muuten kertojalta menee uskottavuus.


Tuuri kertoi kirjoittavansa edelleen mekaanisella kirjoituskoneella. Toisen kirjoituskerran jälkeen teksti on yleensä valmista. Tosin kustantajan käyttämä sähköinen muoto on tuonut Tuurillekin kiusauksen myöhempiin, oikoluvussa tehtäviin korjauksiin.

Rukajärvi-kirjoihin liittyen Tuurilta kysytään usein omien vanhempien tai isovanhempien haastatteluja kokonaisuudessaan. Tuo 14. divisioonan historiatoimikunnan kokoama ja litteroima aineisto on luettavissa kolmessa eri arkistossa: Sota-arkistossa (Kansallisarkiston Sörnaisten toimipiste), Suomen Kirjallisuuden Seuran arkistossa ja Joensuun Maakunta-arkistossa.

Seuraava Pohjoista kirjallisuutta -sarjan tilaisuus on toukokuun 11. päivä. Tuolloin aiheena on edelleen Lapin sota ja haastateltavana Mika Kulju.


* Lukukausi: Jokivarren kansa sodassa (haastattelija Märsynahon blogikirjoitus)



maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kolme raivokasta maailmanloppua


Erkka Mykkänen (s. 1988) ja Miki Liukkonen (s. 1989) ovat olleet Suomen kiertueella tuoreiden kirjojensa kanssa. Mykkäsen Kolme maailmanloppua (WSOY 2015) ja Liukkosen Raivon historia (WSOY 2015) ovat tulleet esitellyiksi eri kaupungeissa ympäri maata. Kiertue päättyi eilen Oulussa.

Ajan seuraamisen jalon taidon unohtamisen vuoksi olin paikalla tilaisuudessa myöhässä. Kiertueen juontajana toiminut Aleksis Salusjärvi oli jo ehtinyt Mykkäsen jututtaa kun ehdin julkistukseen. Olen pahoillani.


Liukkonen kertoi Raivon historian syntyneen nopeassa tahdissa. Varsinaisesti hänellä on työn alla toinen romaani, jossa on "80 päähenkilöä ja 1500 sivua". Liukkonen ihmetti kustantamoaan. Siellä oli ihmetelty miten Raivon historia poikkeaa hänen aikaisemmista teksteistään. "Eikö kustantamon pitäisi tukea taiteilijaa kehittymään ja tekemään uutta?"

Nyt julkistetussa teoksessa on katkelma tulevasta romaanista. "Tällaista ei varmaan saisi paljastaa", pohti kirjailija, joka muutenkin asetti rimansa hyvin korkealle. Liukkonen kertoi 17-vuotiaana päättäneensä ryhtyvän kirjailijaksi. Siitä alkaen hän on tehnyt töitä määrätietoisesti, kuin urheilija.

Salusjärvi piti Liukkosen tekstejä ajattomina. Liukkonen ei osannut allekirjoittaa väitettä. Hän yrittää kirjoittaa hyvin, ja jos se tuo ajattomuuden tunnelman, niin sitten se tuo.


Kun kiertue oli päätöksessään, niin hymy irtosi helposti molemmilta kirjailijoilta.


Kiertueen kirjoista muualla kirjoitettua:

* Mustetta paperilla: Raivon historia
* Eija Komu / Savon Sanomat
* Miki Liukkonen: "Olen Suomen kuuluisin runoilija" / Yle

* Teppo Kulmala / Keskisuomalainen
* Mari Viertola / Turun Sanomat
* Esa Mäkijärvi. Arvio: Kolme maailmanloppua – ”Tällaista proosaa ei Suomessa juuri julkaista” / Demokraatti
* Järjellä ja tunteella
* Käymälä


sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

#kulttuurinvälikysymys


Nuoren Voiman Liitto ja Yleisradio ovat tuleviin eduskuntavaaleihin liittyen esittäneet kulttuurinvälikysymyksiä. Kansanedustajilta on kysytty käsityksiä taiteen merkityksestä ja vastausten perusteella eri alojen taiteilijat ovat luoneet uusia teoksia. Yleisradion osalta kulttuurinvälikysymys päättyi eiliseen keskusteluohjelmaan Yle Teemalla.

Anna Tuluston ja Aleksis Salusjärven luotsaamassa ohjelmassa käytiin kolme keskustelua eri panelistein. Mukana oli niin poliitikkoja kuin taiteilijoitakin. Taiteen rahoitus on jotenkin kiistattomasti niukkenemassa, sosialidemokraattien luoma taiteen institutionaalinen tukeminen on jollakin tavalla tiensä päässä. Ensimmäisessä keskustelussa ollut entinen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki oli pahoillaan leikkauksista, joita hän ministerinä joutui tekemään. Työvoimavaltaiselta kulttuurilta leikkaaminen on suoraan pois tekijöiltä.

Paljon keskustelua herättivär seinien kustannukset. Suuri osa kulttuurille varatusta rahasta menee kulttuurilaitosten rakennusten vuokriin. Niiden noustessa markkinaehtoisesti tekijöille jää entistä vähemmän.

Salusjärvi kysyi olisiko parempi jakaa kaikki kulttuurimäärärahat taiteilijoille apurahoina. Näin rahat menisivät tekijöille eivätkä instituutioiden tai seinien ylläpitämiseen. Kysymys ei saanut vastakaikua tai se sivuutettiin. Kuvataiteilijoita edustanut Merja Puustinenkaan ei tarttunut ajatukseen, vaikka heille ehdotus toisi eniten enemmän.

Toisessa osiossa keskusteltiin sensuurista, rahoituksesta ja taiteen tehtävistä. Ville Ranta tiivisti oivaltavasti, että valtio rahoittajana haluaa taiteilijoiden olevan hovinarreja. Taiteilijat toimivat peilinä sille, mitä valtaapitävät tekevät. Ajatusta jatkaen taiteilijat kertovat sen mitä kannattajat eivät uskalla sanoa. Milloin vallanpitäjien suhteellisuuden taju pettää.

Edellisestä antoi hyvän esimerkin seuraavan osion Jari Halonen. Hän hyökkäsi suoraan samassa keskustelussa mukana olleita eduskuntavaaliehdokkaita Outi Alanko-Kahiluotoa ja Juhana Vartiaista vastaan. Taiteesta keskusteleminen antoi ehdokkaille positiivista julkisuutta ja Halonen otti tehtäväkseen kyseenalaistaa sen.

Keskusteluissa muutamaan kertaan sivuttiin taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden määrän kasvaminen. Keskusteluille arvosanoja antanut Janne Saarikivi kiinnitti huomiota tähän. On meneillään yhteiskunnallinen murros, jossa ihmisten pitää etsiä töitä uusilta aloilta. Jos kulttuuri vetää, niin mitä pahaa siinä on?

Saarikivellä ei ollut aikaa roolinsakaan vuoksi tarttua tähän kysymykseen, mutta vastaus niukkenevien resurssien aikaan on tietenkin raha. "Työ, hyöty ja taide eivät sovi yhteen", totesi Saarikivi, "ne puhuvat eri kieliä". Taiteen kielellä puhuen ei taiteilijoiden toimeentulo-ongelmia ratkaista.

Kun kulttuurityöntekijöiden ja taiteilijoiden määrä jatkaa kasvamistaan, poliitikkojen on järjestettävä taiteen toimintaedellytykset jatkossa toisin. Luultavasti tämä tapahtuu osana suurempaa muutosta. Silloin poliitikot ovat tyytyväisiä ihmisistä, jotka itse ovat löytäneet mielekästä tekemistä ja tavan osallistua yhteiskuntaan eivätkä vaadi poliitikkoja keksimään niitä heille.


* Taide ja kulttuuri kuilun partaalla. Yle
* #kulttuurinvälikysymys. Twitter


lauantai 11. huhtikuuta 2015

Lukemisia lapsille 150 vuotta


Suomalaisen lastenkirjallisuuden ehdoton satusetä on Sakari Topelius. Lukemisia lapsille -kirjasarjan julkaiseminen aloitettiin vuonna 1865 (ruotsiksi, suomeksi 1874), joten juhlavuosi on ainakin näyttelyn arvoinen. Päivälehden museo on tarttunut aiheeseen.

Satumaan sankarit -näyttely tarjoaa ensisijaisesti lapsille mahdollisuuden leikkiä Topeliuksen tarinoista tutuissa maisemissa. Perjantaina iltapäivällä mahdollisuutta hyödynsi koko joukko alle kouluikäisiä.

Näyttelyteksteissä Topeliuksen kirjoituksia pidettiin nykylapsille vanhentuneina. Niin taisi olla jo 1970-luvulla omassa lapsuudessa, vaikka silloin vielä kustantaja otti uusintapainoksia Maija Karman uusituin kuvituksin. Vanhemmatkin kirjankannet tuntuivat hyvin tutuilta.

Ajat ja kasvatustavoitteet muuttuvat. Näyttely tarjosi aikuiselle väläyksen lapsuuden nostalgiaan ja suomalaiseen eksotiikkaan.


* Satumaan sankarit Päivälehden museossa 20. elokuuta 2015 saakka.





LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset