maanantai 31. elokuuta 2015

Rantsilan patsaita

Matti Kylmänen ja sonni.

Rantsilassa nelostien varressa on useita veistoksia. Parhaiten on jäänyt mieleen Kylmäsen teurastamon ja tehtaanmyymälän edessä oleva mies ja sonni, joka muistuttaa mistä lihajalosteet saavat alkunsa. Veistos kuvaa Kylmänen Foodin perustaja Matti Kylmästä ja hänen ensimmäistä ostamaansa sonnia.

Useimmat Rantsilan veistoksista ovat ite-taiteilija Martti Väänäsen käsialaa. Osa on tehty paikallisen kansalaisopiston veistospiirin kanssa. Kirkonkylään on 1989-1993 noussut koko joukko erilaisia muistomerkkejä.

Väänänen kertoi Kalevan haastattelussa saaneensa innostuksen kuvanveistoon akateemikko Oskari Jauhiaiselta työskennellessään tämän rakennustyömaalla. Betonitekniikan hän on kehittänyt itse. Rantsila patsaiden kotipaikaksi valikoitui ahkeraa kotiseututyötä tehneen Helvi Junttilan myötä. Hän ajoi 1980-luvun lopulla kunnassa läpi laajamittaisen taideprojektin.

Väänäsen Hirvi Paavolan tien risteyksessä.

Yksi ensimmäisistä töistä, Sandelsin ratsastajapatsas, joka alkuvuosina
hirnui ja toivotti tervetulleeksi viidellä eri kielellä.

Juokse, Suomi-neito, juokse!

Raivaaja.

Lukeva poika Rantsilassa kesiään viettäneen J. V. Snellmanin kunniaksi.


* Rantsilan muistomerkit. Kirjastovirma



sunnuntai 30. elokuuta 2015

Levitanin maisemia


Tänään 1860 syntyi Liettuassa Isaak Levitan, joka nousi maailmanmaineeseen kolmekymppisenä. Vain 39-vuotiaana elokuussa 1900 kuollut maisemamaalari nimitettiin akateemikoksi pari vuotta ennen kuolemaansa. Suomalainenkin lehdistö noteerasi hänen poismenonsa.

Levitan kuului Vaeltajiksi nimitettyyn taiteilijaryhmään, joka järjesti kiertonäyttelyitä. Ilmeisimmin Levitanin ja muiden ryhmäläisten töitä oli esillä Helsingissä Ateneumissa 1898. Osa Levitanin maalauksista on hyvin tutunolista maisemaa.






* Isaak Levitan.


lauantai 29. elokuuta 2015

Muistoissa Jouni Kesti


Monialainen taiteilija Jouni Kesti (1946-2015) eli tiukasti ajan hermolla. Huhtikuussa kuolleen taiteilijan poislähdön huomaa. Kalevan ja muiden paikallislehtien mielipideosastot ovat aikaisempaa köyhempiä. Ahkerasta oman mielipiteen ilmaisemisesta Kesti lienee saanut wikipediaan ammattinimikkeen poleemikko. Joskus Kestiä käytiin haastattelemassakin, kuten taidemuseon dinosaurusten aikaan.

Oulun taidemuseon Satulassa oleva muistonäyttely kertoo, että Kesti käytti paljon sarjakuvahahmoja viestinsä ilmaisemiseen. Omaan kuvaan on mukaan mahtunut vanhentunut Aku Ankka, kriitikkoja pilkkaavaan tauluun sopivat Asmo Alhon Kieku ja Kaiku.

Muistonäyttely Satulassa 1. marraskuuta 2015 saakka.



perjantai 28. elokuuta 2015

torstai 27. elokuuta 2015

Lippumaalari Hassam


Yhdysvaltalaisella impressionisti Childe Hassamilla (1859-1935) oli ensimmäisen maailmansodan aikaan ongelma. Aluksi vaikutti siltä, että maanmiehet eivät lähtisikään Ranskan avuksi Saksaa vastaan, ja sitten kun lähtivät, häntä ei huolittu mukaan. Hassam anoi lupaa päästä dokumentoimaan taisteluja, mutta siihen ei suostuttu.

New Yorkissa asuva Hassam yritti luonnostella Hudson-joella liikkuvia sotalaivoja, mutta hän pidätettiin. Sotasalaisuuksia ei saanut piirtää, ei edes isänmaallisessa innostuksessa. Sodan edetessä hänelle tarjoutui mahdollisuus ikuistaa tapahtuvaa. New Yorkissa järjestettiin suuria paraateja, jotka saattoivat kestää jopa kaksikymmentä tuntia.

Paraateja kotikaupungin katuja koristeltiin runsaasti lipuilla. Niitä Hassam alkoi ikuistaa vuonna 1916. Näistä maalauksista hänet nykyisin muistetaan parhaiten. Yllä oleva työ, The Avenue in the Rain (1917), on päässyt Bill Clintonin ja Barack Obaman kausilla Valkoisen talon pyhimmän, Oval Officen seinälle.









Valkoisen talon kuvaajan Pete Souzan otos vuodelta 2009.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Omugulugwombashen taistelu


Tänään 1966 käytiin Omugulugwombashen taistelu. Kahdeksan Etelä-Afrikan helikopterin ja seitsemäntoista Kansan vapautusarmeijan (PLAN) sissin yhteenotto Pohjois-Namibiassa lähellä Tsandin kylää oli Namibian itsenäisyystaistelun ensimmäinen sotilaallinen yhteenotto, joten sitä on jälkeenpäin muisteltu paljon.

Aikaisemmin vuonna 1966 Yhdistyneet kansakunnat ottivat kantaa Namibian itsemääräämisoikeuden puolesta. Etelä-Afrikalla ei kuitenkaan ollut aikeita luopua miehittämästään alueesta. Kylmän sodan vuoksi konflikti jäätyi. Vasta maaliskuussa 1990 asia eteni. Vihollisuudet oli lopetettu pari vuotta aikaisemmin rauhanneuvottelujen edistämiseksi.

Omugulugwombashen taistelussa Etelä-Afrikka otti kolme vankia. Heidät tuomittiin elinkautisiin pahamaineiselle Robben Islandille. Kaksi pääsi vapauteen vuonna 1985 ja kolmas kuoli vankeudessa 1986.

Viime vuonna Omugulugwombashessa paljastettiin Ensimmäisten suunnitelmien muistomerkki. Siinä komentaja John Otto Nankhudu (1933-2011) keskustelee tovereidensa kanssa sotasuunnitelmista. Aikaisemmin paikalla on ollut muistokivi, jossa kerrotaan tapahtumista.

Taistelun vuosipäivä on Namibiassa kansallinen vapaapäivä. Maassa päivää kutsutaan sankareiden päiväksi. Kansalliset kunnianosoitukset ja mitalit jaetaan taistelun muistopäivänä. Tosin The Namibianin pääuutinen tänään käsittelee sekavaksi mennyttä kalastuslakien uudistusta.



First Plan statue erected. Informanté


tiistai 25. elokuuta 2015

Kuun lepakkoihmiset


Tänään 1835 New York Sun aloitti juttusarjan, jossa kuvailtiin uusia merkittäviä löytöjä kuun pinnalta. Jutulle ei oltu merkitty kirjoittajaa, mutta havaintojen kerrottiin olevan tehty Sir John Herschelin kaukoputken avulla. Se oli tuohon maailman aikaan tehokkain olemassaoleva teleskooppi. Brittiläisen Herschelin kaukoputki oli ollut paljon uutisissa. Se oli yksi brittiläisen maailmanmahdin osoitus.

Artikkelisarja tarjosi hämmästyttäviä tietoja kuusta. Siellä oli elämää! Tiedot oli muka julkaistu pari vuotta aikaisemmin Edinburghin yliopiston tiedelehdessä, joten lukijoilla ei olisi mitään syytä epäillä jutun aitoutta. Ensimmäisessä jutussa kerrottiin meristä, rannoista, kasvillisuudesta ja eläimistä. Suurin uutinen säästettiin neljänteen juttuun: kuussa oli älyllistä elämää, lepakkoihmisiä!

Kuujuttu myi kuin häkä. Sunin levikki nousi huomattavasti. Lehti painatti kiinnostuksen lisäämiseksi yllä olevan litografian kuun elämästä. Alla oleva kuva kuun temppelistä ilmestyi viimeisen jutun yhteydessä.


Kuusiosainen juttusarja oli tietenkin huijausta. Jo syyskuussa 1835 Sunin kilpailijat olivat selvittäneet taustat kirjoittajaa myöten. Edinburgh Journal of Science ei ollut julkaissut juttua, tosin sitä sille oli tarjottu. Kirjoittaja luultavimmin oli toimittaja Richard Adams Locke (1800-1871), joka oli juuri tullut Yhdysvaltoihin ja saanut paikan lehdestä.

Pian julkaisija myönsi itsekin jutun olevan huijausta. Lukijakunta ei kuitenkaan tuntenut itseään huijatuksi, vaan pikemminkin viihdytetyksi. Sunin levikki pysyi uusissa korkeammissa luvuissa.

Locke oli saanut idean ilmeisimmin Edgar Allan Poelta. Tämä oli julkaissut myös yhdysvaltalaisessa Southern Literary Messengerissä tarinan The Unparalleled Adventure of One Hans Pfaall kesäkuussa 1835. Poe lähetti Hans Pfaallin kuuhun ja esitti tapahtuneen totena. Hän aikoi jopa jatkaa Pfaallin seikkailuja, mutta Locken kuuhuijauksesta syntynyt kohu sai Poen perääntymään.

Brittikirjoittajat eivät tainneet arvostaa kovin korkealle amerikkalaisten hoksottimia. Herkkäuskoisina taisivat heitä laajemminkin pitää.



The Great Moon Hoax. Hoaxes.org


maanantai 24. elokuuta 2015

Vanha kansa munittaa

Eilinen linnustuskuvaus oli varsin moderni tapa metsästää. Haulikko nykyisessä mielessä keksittiin vasta 1860-luvulla. Vanhan kansan tavat linnustaa olivat ansapyyntiä ja verkolla tai haavilla nappaamista. Suomen Metsästysyhdistyksen perustaminen (joka julkaisi Suomen metsästyslehteä) oli osa prosessia, jonka myötä metsästys muuttui sivuelinkeinosta harrastukseksi.

Heikki Lehikoisen Tuo hiisi hirviäsi (Teos 2008) on nappakka paketti suomalaisen metsästyksen historiaa. Pääpaino on suurissa riistaeläimissä, kuten kannen karhussa, mutta muitakaan lajeja ei unohdeta.

Yksi kokonaan loppunut metsästystapa on munitus. Ennen kanojen pidon yleistymistä 1900-luvun alussa oli yleistä kerätä munia villilintujen pesistä. Tämä on heijastunut myös paikannimistöön. Esimerkiksi Maaningan kirkonkylällä oleva Pönttöniemi on saanut nimensä munien keräämisestä. Paikkaan oli tehty pönttöjä linnuille saalispesien lisäämiseksi.

Vanha kansa oli tarkasti perillä siitä miten minkin linnun pesästä saattoi munia ottaa. Kun telkän pesässä oli kolme munaa, niin niistä saattoi ottaa yhden. Pian lintu pyöräytti tilalle. Näin kerääjä saattoi vierailla parikymmentä kertaa pesällä tulevan lintupesueen pienentymättä.

1800-luvulla munien kerääminen oli niin laajaa ja tehokasta, että se alkoi uhata lintukantoja, erityisesti vesilintuja. Sotka hylkäsi pesänsä, jos munia katosi kesken munimisen. Kun lopulliset 10-12 munaa olivat pesässä, niistä saattoi muutaman verottaa. Samalla pesue pieneni.

Vuonna 1868 munien kerääminen kiellettiin kokonaan. Tosin käytäntöön se vaikutti hitaasti ja kerääminen loppui vasta korvaavan munansaantikeinon myötä.



* Suomen pitkäikäisin elinkeino. Kiiltomato


sunnuntai 23. elokuuta 2015

Sorsia iltalennolta


Miettiessäni aihetta kirjoitukseen hämärtyvässä illassa kuului läheiseltä lammelta haulikon pamahdus. Joku on sorsametsällä, iltalennolla.

Suomen metsästyslehti julkaisi aikoinaan metsästys- ja erätarinoita. 1900-luvun alussa tapana oli niputtaa loppukesän vesi- ja metsäkanalintujen metsästysreissut samaan tarinaan. Näin teki myös nimimerkki Aron, joka raportoi vuoden 1907 lintusaaliista näin:

Elokuun 1 p. ei vielä ollut valjennut kun jo pyssyineni sekä 30 patruunaa matkassa astuin alas huoneestani huvilan yläkerrassa ja suuntasin kulkuni kohti kahilistoa. Vähitellen valkeni kuitenkin päivä ja kun otin ensi askeleen mättäillä oli aurinko jo nousemassa idässä. Oli tottumatonta jälleen kulkea noilla keinuvilla mättäillä, silmä ei vielä ollut tottunut eroittamaan vaarallisia ja vaarattomia paikkoja toisistaan. Usein ei toinen jalka saanut tarvittavaa tukea, mutta toiselle onnistui aina löytää joku varmempi astuinpaikka, niin ettei pahempaa vajoamista tapahtunut. Aivan lähellä rantaa löytyi paikka jossa muuan oja laski hieman syvempään lampeen. Tässä olin aina muina kesinä ampunut ensi laukaukseni ja nytkin suuntasin askeleeni sinne. Äk— äk— yli kahiliston nousi oikein aika sorsa. Vaikeasti se lensi mutta kauan ei sen tarvinnutkaan vaivata itseään sillä englantilaiset neljän numeron haulini tekivät pian lopun sen lennosta. Alku oli tehty! Mutta vielä kuului lammesta loiskina. Äkkiä lensikin kaksi tavia nopeasti ylös, pudoten kuitenkin heti jäykkinä kahilistoon. Näkyihän tuo ampuminen vielä käyvän pitkän talvilevon jälkeen, tuumin hyvilläni, mutta ikäänkuin ivalla lensi samassa "taivaanvuohi" ylös parin metrin päästä minusta ja näytti ettei ampuminen aina ole yhtä yksinkertainen asia. Mutta ehkä haulit olivatkin sopimattomat näin pienelle linnulle. Astuin lohdutettuna eteenpäin. Onni oli minulle nyt taas suotuisampi, kolme taivaanvuohta ja kuovin sain lyhyessä ajassa ammutuksi, mutta sorsia en nähnyt. Syynä tähän oli ehkä se, että vesi oli matalalla ja kahilisto siis kuiva. Sorsat olivat siis mahdollisesti lahdensuussa ja sinne aloin minäkin pyrkiä.
   Pohja yhä pehmeni ja yhä korkeammalle nousi vesi pitkin sääriäni, mutta lintuja ei näkynyt. Jälellä oli enään vaan yksi suurempi kahilisto, jota vesi ympäröitsi joka puolelta. Sieltä kuulin sorsan ääniä jonkatähden varovasti astuin eteenpäin siksi kunnes avoin vesi alkoi. Välimatka kahiliston lähimpään syrjään oli noin 25 ja toiseen lähes 75 askelta. Pyssy valmiina ja varalukko avattuna, löin käsiäni yhteen. Hiljaisuus. Sitten kuului yht'äkkiä emäsorsan varoittava ääni ja heti se nousikin kahilistosta tähystelemään rauhanhäiritsijää, mutta yhtä pian se putosi takasin haulien lävistämänä. Nyt lensivät pojat toinen toisensa jälkeen ylös; seitsemän laukausta ammuin näin viiden minuutin kuluessa ja seitsemän sorsaa noukin kahilistosta laukkuuni. Kello oli 4 ½ a. p. kun tulin kotiin mukanani kahdeksan heinäsorsaa ja neljä kahlaajaa.
   Ensi viikko metsälintujen lupa-ajasta oli jo loppuun kulunut ennenkuin sain aikaa lähteä koirineni metsäkanasoille. Elokuun aurinko poltti kuumana ja suoyrtit huumasivat minut väkevällä tuoksullaan. Siinä seisoivat lyhyet harvaoksaiset männyt entisillä paikoillaan kanervikossa, tuolla oli pieni koivikko ja kauempaa näin tutun lähteen kirkkaan, veden. Kaikki oli entisellään tutuilla metsästysmaillani.
   Annoin setterini hakea. Sen vauhti oli murhaava, silmissä paloi into ja häntä huitoi kanervia kummallakin puolen. Hakua kesti hyvän aikaa mutta lintuja ei löytynyt. Nyt se lähestyi koivikkoa. Tämän ympärillä oli suo aukeampaa. Siellä mahtoi metsäkanojen olopaikka olla ja — siellä se olikin. Setteri pysähtyi ja seisoi heti kuvapatsaana, jäykästi katsoen eteensä.
   Lähestyin paikkaa ja tartuin lujemmin pyssyyni. Tavallinen hermostus ennen lintujen lentoon lähtöä valtasi minut, mutta kun parvi pyrähti ylös hävisi mielenliikutukseni. Kymmenen nousi lentoon, mutta niistä jatkoi vaan seitsemän matkaansa. Latasin uudelleen odotellessani että vielä joku lintu lähtisi liikkeelle, mikä yleensä tapahtuu silloin, kun sitä vähimmiten odottaa. Niin nytkin. Kirjavasiipinen kana nousi maasta, mutta vasta toisella laukauksella sen ammuin. Siis neljä lintua yhtä monella laukauksella.
   Tämä olikin koko saalis sinä päivänä. Vielä oli minulla tosin monta lintua koiran edessä mutta ampuminen tapahtui aina huonolla menestyksellä. Niinpä usein käy. Pieni nykäys sinne tai tänne ja laukaus menee syrjään.
   Seuraavat päivät korvasivat vahinkoni. Kun kolmepäiväisen metsästyksen jälkeen palasin kotiani oli minulla pussissa 22 metsäkanaa ja 7 teiriä ja sellaisestahan saaliista ei kenenkään olisi tarvinnut hävetä.


Sorsia vielä riittää metsästettäväksi, mutta metsoja ja teeriä saa enää vain harvoin paikoin ampua. Metsäluonto on muuttunut niin, ettei metsäkanalinnut löydä soidin- tai pesäpaikkoja.



* Suomen metsästyslehti. Kansalliskirjasto.


lauantai 22. elokuuta 2015

Utajärvi sallii yöjuoksun



150-vuotisjuhlaistuntoon Utajärven torille kokoontunut Utajärven kunnanvaltuusto on kumonnut vuonna 1894 tekemänsä päätöksen. Taannoinen kuntakokous kielsi naimattomia nuoria miehiä liikkumasta 22-04 välisenä aikana 30 markan sakon uhalla.

Kunnan tiedote kertoo:

Minkälaisen loven sakkomaksujen loppuminen sitten jättää kunnan kassaan?
- Minun aikanani ei ole tiettävästi kukaan jäänyt kiinni, vaan kunta on tehnyt viime vuosina reilusti positiivista tulosta ilman yöjuoksijoiden sakkomaksujakin, kunnanjohtaja Kyösti Juujärvi toteaa.
Kunnanhallituksen mukaan vanhaa päätöstä on mahdoton valvoa kunnan virkamiesresurssien vähäisyyden vuoksi, eivätkä poliisivoimatkaan pysty valvontaa tekemään.
- Kyseinen päätös myös sotii sitä kunnan tavoitetta vastaan, että kunnan väkilukua pyritään lisäämään, kunnanhallitus perusteli valtuustolle jättämässään esityksessä.
Kunnanjohtaja ei ota kantaa siihen, onko päätöksen kumoaminen noussut esille nyt sen vuoksi, että kunnanhallituksen puheenjohtajana toimii naimaton mies. Ainakin virallinen selitys historiallisen päätöksen kumoamiselle on kunnan 150-vuotisjuhlavuosi.
Maistuukohan sallittu hedelmä yhtä hyvältä kuin kielletty, pohtii blogin kirjoittaja, ja jää seuraamaan Utajärven väestötilastoja.



* Valtuusto kumosi päätöksen: naimattomien miesten yöjuoksut sallitaan. Utajärvi 22.08.2015


keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kutikuti 10 vuotta


Täytyy vain ihailla, mitä vuonna 2005 taiteilijakollektiivina aloittanut Kutikuti on olemassaolonsa aikana saanut aikaan. Kollektiivi on kasvanut ammattilaisjärjestöksi, joka julkaisee omaa lehteään ja sen liepeille on syntynyt taidesarjakuvakustantamo Huuda huuda. Kutikuti on kysytty näyttelyiden järjestäjä myös ulkomailla. Järjestöllä on lisäksi serigrafia-taidepaino Helsingissä.

Nyttemmin Kutikuti on alkanut kutsua itseään nykysarjakuvayhdistykseksi. Yhdistyksen 39 jäsenen tuotantoa nykysarjakuva kuvaa paremmin. Sarjakuvaa tehdään uutta tavoitellen, taiteenlajin rajoja ja reunoja koetellen ja laventaen. Tällaista sarjakuva on nykyisin.

Amanda Vähämäen näyttelytyö.
Kymmenvuotisjuhlien kunniaksi on koottu Helsinkiin Galleria Huutoon Tempora mutantur -näyttelyn. Ajat muuttuvat ja sarjakuva niiden mukana.

Näyttelyssä ovat mukana lähes kaikki Kutikutin jäsenet. Näyttelystä on myös koostettu samanniminen sarjakuvakirja, yhdistyksen kymmenvuotisjuhlajulkaisu.

Paljon onnea, ja vuosia lisää!


* Tempora mutantur

tiistai 18. elokuuta 2015

maanantai 17. elokuuta 2015

Tornionlaakson uusi maakuntamuseo


Lauantaina Tornionlaakson maakuntamuseossa vietettiin avajaisia. Museota on remontoitu pitkään, osa uudesta perusnäyttelyn avattiin yleisölle noin vuosi sitten, nyt se on saatu valmiiksi kokonaisuudessaan. Perusnäyttely jakautuu kahteen osaan. Varhaisempaa historiaa ja maaseutuelämää esittelee Yhteinen jokilaaksomme ja kaupunkien historiaa nyt avattu Kaupunkimme rajalla.

Museo esittelee joen molemmat rannat viime vuosina kasvaneen rajayhteistyön hengessä. Museo on rajanylinen, Tornion ja Haaparannan yhteinen. Haaparanta syntyi Suomen sodan jälkeen Tornion siirryttyä toiseen valtakuntaan. Länsinaapuri perusti uuden kauppapolitiikkansa mukaisesti samaan aikaan Länsipohjan rannikolle monta muuta kaupunkia, joten Pohjois-Ruotsi ei jäänyt ainoastaan Haaparannan kaupunkipalvelujen varaan.

Vaihtuvana näyttelynä museossa esitellään marraskuun loppuun saakka ensimmäisen maailmansodan aikaa Torniossa ja Haaparannalla. Venäjän valtakunnan ainoa yhteys länsimaihin oli noina vuosina Tornionjoen yli. Noiden kolmen vuoden ajan kaupunkien elämä mullistui monin tavoin. Esimerkiksi leskikeisarinna Maria Fjodorovna kulki täältä, ja bolsevikkijohtaja Vladimir Lenin useampaan otteeseen. Pitipä Lenin 1915 Tornion rautatieasemalla palopuheen, jonka venäläiset sotilaat käänsivät suomeksi.  








* Tornionlaakson maakuntamuseo


sunnuntai 16. elokuuta 2015

Hannu Väisäsen huolia


Eilen Merikoskikerho järjesti tilaisuuden, jossa Hannu Väisänen sai mahdollisuuden huojentaa mieltään viimeaikaisten henkilökohtaisten tapahtumien ja huoltaan kulttuurin suunnasta. Väisästä haastatteli Kaisu Mikkola, ja tilaisuus alkoi otteella romaanista Toiset kengät (Otava 2007). Otteessa oltiin samassa Rauhalan salissa ja alkamassa oli kansalaisopiston dokumenttielokuvanäytös alkuperäiskansojen naamioista.

Oulun seudun kesän kulttuuritapauksia on ollut Lusia Rusintytär -ooppera. Teoksen libretto on Hannu Väisäsen käsialaa, tai kuten kävi ilmi, merkitty Väisäsen nimiin. Yhteistyö säveltäjän kanssa ei sujunut mutkattomasti. Säveltäjä oli neuvottelematta ja keskustelematta muokannut Väisäsen tekstiä niin, että lopullisessa työssä siitä oli käytetty vain puolet ja kohtausten järjestystä oli muutettu.

Toki Väisänen ymmärsi, että säveltäjä on oopperan auteur. Mutta neuvottelematta tehdyt muutokset harmittivat kovasti.

Toinen ammatillinen takaisku liittyi näyttelyyn Anna Ahmatovan museossa Pietarissa. Sen avajaiset olisi pitänyt olla eilen. Näyttely on ollut suunnitteilla kolmisen vuotta, mutta kiristynyt tilanne Venäjällä vei mahdollisuudet sen toteuttamiseen. Ensiksi näyttely siirtyi, koska Ahmatovan museon johtaja ei allekirjoittanut Putinia tukevaa kulttuuriadressia. Ilmeisimmin siksi museon rahoitusta leikattiin. Lopulta Väisänen perui näyttelyn itse kun Leningradin alueen kulttuuriviranomaiset asettivat sen järjestämisen ehdoksi, ettei Väisäsen ranskalainen puoliso saa tulla avajaisiin.

Mikkolan kysyttyä huolista oululaisen kulttuurin suhteen Väisänen palasi hetkeksi Oulun taidemuseon dinosauruksiin ja uuden museokokonaisuuden tuomaan näyttelypolitiikan linjattomuuteen (aiheesta on kirjoittanut muun muassa Otso Kantokorpi). Eilen Väisänen kertoi olevansa taidemuseota enemmän huolissaan Pohjois-Pohjanmaan museosta. Jos hänen kuulemansa suunnitelmat kokoelmien säilyttämisestä toteutuvat (siirretään osin Jyväskylään), niin voi aiheellisesti kysyä paikallisten oikeudesta säilyttää omaa historiaansa.


Ei Väisäsen taiteelliseen elämään pelkästään vastuksia kuulu. Uusi romaani Elohopea ilmestyy ensi vuonna. Tosin tekemisen vuosittainen rytmittäminen on kustantajien kirjavuoden aikataulun muutosten vuoksi vaihtunut, nyt kirjaa on pitänyt kirjoittaa kesällä valoisaan aikaan kun aikaisemmin tämän ajan on voinut omistaa kuvataiteille.

Anna Ahmatovan museoon suunniteltu näyttely on saanut uuden paikan Suomesta. Paikkaa Väisänen ei vielä kertonut, tuo museo haluaa itse tiedottaa siitä myöhemmin. Seuraava näyttely, Pystyyn nostetut joet, tulee Galleria Fosblomiin Helsinkiin ensi vuoden alkupuolella. Yksi valokuvanäyttelyn joista tulee olemaan Oulujoki. Japanissa tulee ensi-iltaan Väisäsen kirjoittama nukketeatteriesitys.

Viimeaikaista monikulttuurisuuskeskustelua ei voitu sivuuttaa. Väisäsen mukaan Suomen uusia poliittisia virtauksia on seurattu myös Ranskassa tarkasti. Monta kertaa Väisänen on joutunut ihmettelemään suomalaisia linjauksia, vaikka osin ne ovat tuttuja ranskalaisestakin politiikasta.

Omien vastoinkäymistensä vuoksi Väisänen ei kehottanut ihmisiä boikotteihin. Hän kehotti menemään katsomaan Lusia Rusintytärtä, mutta ymmärtämään sen, miksi hän ei tule.



LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset